Haava

Marskin tolpalta kyytiin nousi kaksi naista. Kunnollisen kokovartalopuudutuksen itselleen hommannut nainen ja lievemmin humaltunut nainen kinastelivat matkan aikana kumman luo menevät. Käytiin kääntymässä humalaisemman naisen talon pihassa. Eivät jääneet sinne. Jatkoimme Pohjois-Helsinkiin.

Perillä lievemmin humaltunut nainen joutui maksajaksi, vaikka humalaisempi nainen oli luvannut maksaa. Naisen kaivaessa pankkikorttia esiin humalaisempi nainen kömpi autosta ulos. Hoiperteli muutamia askelia ja kaatui pitkin pituuttaan maahan. Maksajanainen sanoi närkästyneenä: ”Ja ton kanssa mä olen kihloissa. Aina sama juttu, se lupaa maksaa, mutta mä joudun sit kuitenkin maksajaksi.”

Maksun suorituksen jälkeen vilkaisin humalaisemman naisen istumalle paikalle, tarkastaakseni ettei sinne ole jäänyt mitään, näin kumimatolla kolme tuoretta tummanpunaista veripisaraa. En ollut huomannut humalaisemmassa naisessa mitään loukkaantumisen merkkejä. Kehotin maksajanaista tarkistaa humalaisemman naisen. Jossakin täytyi olla haava, koska hän vuoti verta.

Maksajanainen meni avustamaan kaverinsa ylös maasta ja he lähtivät kävelemään rivitaloa kohti. Auton valot osuivat naisiin. Huomasin humalaisemman naisen nilkassa tummanpunaisen sukan. Nousin autosta ja kehotin maksajanaista katsomaan toisen naisen nilkkaa.

Nainen nosti ehjän farkun lahkeen ylös. Pohkeessa oli vajaa 20 cm pitkä ja pari kolme senttiä leveä ja syvä haava. Kysymykseen, missä sä olet tuon loukannut, ei kokovartalopuudutettu nainen osannut sanoa mitään. Eikä hän oikein tuntunut tajuavankaan koko haavaa vaikka näki sen jalassaan. Ihmettelimme toisen naisen kanssa miten voi saada tuollaisen haavan jalkaa lahkeen alle.

Maksajanainen soitti ensin tuttavalleen, joka tuli pihalle auttamaan. Seuraavaksi hän soitti hätäkeskukseen ja pyysi ambulanssin paikalle. Hätäkeskuksesta annettiin ohjeeksi, että haava tuli peittää pyyhkeellä ja haavoittuneen naisen täytyi käydä pitkäkseen.

Helpommin sanottu kuin toteutettu. Lähtiessäni kokovartalopuudutettu nainen jäi toisten naisten kanssa seisten tupakkaa poltellen odottamaan ambulanssia.

Hampaat katki

Sain tilauksen aamuyöstä uuden Haartmanin sairaalan päivystyksestä. Perillä odotti kaksi nuorta miestä. Toinen hyppäsi kyytiin toisen jäädessä odottamaan omaa taksiaan. Virittelin keskustelua.

- Oletko sä loukannut itsesi jotenkin?

- En. Mä olin kaverin mukana. Siltä lyötiin hampaat katki.

- Eikä? Missä?

- Me oltiin tuolla Rautatieasemalla. Me juteltiin siinä, kun meidän ympärille tuli paljon tollasia 15 - 16-vuotiaita. Ne ei tykännyt kun me puhuttiin ruotsia. Ne kävi päälle sen takia. Mun kaverilta lyötiin hampaat katki.

- Molemmat etuhampaat?

- Joo.

- Aika paha, ja vaan sen takia, että te puhuitte ruotsia.

- Joo. Niitä oli niin monta, ettei me voitu tapella niitä vastaan. Yritettiin vain päästä pois. Löydettiin sit poliisi, ja kerrottiin niille mitä oli tapahtunut. Ne ottivat meidät kyytiin ja lähti viemään meitä sairaalaan. Siinä matkan varrella me nähtiin se porukka. Poliisit pysäytti ja pidätti ne lyöjät, ja veivät putkaan. Toivottavasti mun kaveri saa jotain korvausta niiltä lyöjiltä. Se on kauhean kallista laittaa uudet hampaat.

Valta

Alppilasta autoon istahti tummapintainen nainen, joka halusi keskustan yökerhoon. Housuasuun pukeutunut nainen alkoi puhella englanniksi.

- Mun kotimaassa mä en voisi liikkua tällaisissa vaatteissa ollenkaan. Mua pidettäisiin miehenä. Ja siitä eivät miehet siellä tykkää ollenkaan. Naisten täytyy käyttää hametta. Mun kotimaassa, jos nainen on sinkku ja tienaa yhtä paljon kuin miehet niin sitä verotetaan samalla lailla kuin miehiä. Miehet joutuvat maksamaan veroa, mutta niiden vaimojen ei tarvitse maksaa ollenkaan veroa. Lain mukaan yli neljäkymmenvuotiaiden naisten täytyy mennä naimisiin tai ne joutuvat vankilaan.

- Mistä maasta sä olet kotoisin?

- Ugandasta. Mun sisko on hyvässä työssä eikä se ole naimisissa. Se maksaa veroa niin kuin miehet. Ja se on yli neljäkymmentä vuotta. Nyt se pelkää, että se joutuu vankilaan. Ne ovat aloittaneet jo etsinnät. Poliisit käy talo talolta läpi etsien naimattomia yli neljäkymmentävuotiaita naisia.

- Eikä?!

- Kyllä. Mä tykkään asua täällä, koska täällä saa vapaasti pukeutua miten haluaa, ja päättää asioista itse. Eivätkä miehet ole aina käskemässä mitä pitää tehdä tai ei saa tehdä. Mun isä on aina käskenyt mun äitiä niin kuin jotain orjaa. Ja on aina sille kauhean ilkeä. Viimeksi kun mä kävin suomalaisen mieheni kanssa kotonani, mä laadin lista minkä mukaan mun isän tuli pyytää anteeksi mun äidiltä. Mä sanoin mun isälle, et jos sä et pyydä anteeksi niin mä en laita sun tilille yhtään mitään. Mä olen avannut mun isälle tilin, johon mä laitan rahaa. Mun isä itki.

Onnellinen virnistys naamallaan nainen nauroi herskyvän iloisesti pitkään. Rahalla saa valtaa, ja ehkä asennemuutosta.

Nylkijä

Kyytiin noussut pariskunta halusi mennä Mäkkärin kautta kotia. Mäkkärillä käynnin jälkeen nainen alkoi kysellä.

- Kauan sä olet ajanut taksia?

- Kaksi ja puoli tuntia, vastaan vilkaistuani kellosta ajan.

- Ei kun kaiken kaikkiaan.

- Muutamia vuosia.

- Miten sä päädyit ajamaan taksia?

- Töitä piti saada silloin joskus.

- Onko tää sun toiveammatti?

- Ei.

- Mikä sun toiveammatti on? Mitä sä haluisit tehdä?

- Mä en halua vastata tohon kysymykseen.

- Mikset? Mä ajan paljon taksilla. Mä joudun usein lähtemään päivystykseen. Monet kuljettajat kertovat pitävänsä tästä työstä.

- Joo, mut mä en halua kertoa omia asioitani, koska musta on mukavampi kuunnella asiakkaiden kertomuksia. Ne ovat aina erilaisia ja mielenkiintoisempia. Mä en jaksa toistaa jatkuvasti omaa tarinaani. Oletko sä lääkäri?

- En. Sairaanhoitaja.

- Leikkaussalihoitaja?

- Joo.

- Se nylkee ihmisiä ruumishuoneella, sanoo mies takapenkiltä.

- Siis mitä? kysyn silmät pyöreinä katsoen naista

- Mä otan talteen sarveiskalvoja, elimiä, luita… kaikkea mitä elinsiirroissa tarvitaan.

- Sun kanssa olisi ollut mielenkiintoista keskustella pidempään.

Valitettavasti olimme jo perillä ja maksukin oli jo suoritettu. Naisen ja miehen noustessa autosta ajattelin työlompakossani olevaa elinsiirtotestamenttia.

Kuolemattomat

Noukittuani Rautatieaseman aamuyön jonosta asiakkaat kyytiin ajoin ensimmäisiin liikennevaloihin toisen taksin taakse kakkoseksi. Ihmisiä pyrähteli tie yli kuka mistäkin. Odottelimme valojen vaihtumista. Meille vaihtui vihreä. Edelläni ollut taksi lähti liikkeelle, samoin minä. Väliä oli kaksi kolme metriä. Olin juuri suojatien kohdalla, kun yhtäkkiä siihen väliin, siis kahden liikkuvan auton väliin, käveli vasemmalta vähän yli kaksikymppinen pariskunta. Polkaisin vaistomaisesti jarrun pohjaan. Painoin torven pohjaan mielenosoitukseksi. Jätkä hyppäsi puoli metriä ja muija vain mulkaisi kohti. Sitten nämä kuolemattomat jatkoivat matkaansa, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Sit ihmetellään isoon ääneen mediassa ja poliisin lausunnoissa, et miten ihmisiä jää suojatiellä auton alle. Joo, niitä jää kun ne itse aktiivisesti pyrkii sinne.

Taksinkuljettajan painajainen

Ajoin kauppakeskuksen oven eteen. Nousin autosta ja autoin vanhan naisen kauppakeskuksen automaattiovesta sisään. Käännyin mennäkseni takaisin autoon. Auto ei ollutkaan enää siinä. Katsoin oikealle. Katsoin vasemmalle. Autoa ei näkynyt missään. Joku oli varastanut sen heti käännettyäni selkäni vain minuutiksi.

Kävelin lähellä olevaa ramppia ylös. Kaivoin puhelimen esille soittaakseni isännälle. Etsiessäni puhelimesta isännän numeroa tunsin koko vartalossa kummallisen olon. Kuva silmissä hämärtyi. Heräsin. Makasin untuvatäkin alla.

Huokaisin syvään, ja nauroin helpotuksesta. Onneksi se oli vain painajainen.

Radioaaltojen oikut

Keskustelin puhelimessa tutun kuskin kanssa niitä näitä. Samalla naputtelin ruututiedusteluja. Höpisin numeroita ja tx -kuittausta jutustelun sekaan.
- 044, 046, 042, 040, 036, tx.
- Mulla oli kerran datassa jotain vikaa. Aina kun mä tökkäsin tx, niin lähelle parkkeeratun maasturin hälytin reagoi. Se hälytti pari kertaa kovaa, ja hiljeni sitten. Kun joku jalankulkija meni ohi, niin mä äkkiä näpyttelin tolppanumeroita ja painoin tx.

- Ja ne säikähti?
- Joo kyl ne vähän hätkähti. Mut ku ei ollut muutakaan tekemistä. Oli aika hiljainen ilta.

Lumi

Lumesta on riittänyt juttua viime aikoina. Olin viikko sitten töissä, kun lumimyräkkä lauantai-iltana iski pääkaupunkiseudulle. Aluksi oli mukava ajaa, mutta yli kymmenen tunnin jälkeen se ei enää ollut kivaa. Helsingin aurauskalustoa ei pahemmin näkynyt tuona yönä. Keskustan pääväylää Mannerheimintietä ei aurattu koko yönä.



Niin kuin ei paljon muuallakaan aurailtu. Puolenyön jälkeen alkoi tulla taksien työntöavunpyyntöjä. Porukka jäi autoillaan kiinni auraamattomille pihoille, kujille ja teille. Laskin klo 3.00 – 6.00 välillä 20 taksin kaipailevan työntöapua hankeen juuttumisen seurauksena. Ja sitä ennen jo kymmenet taksit oli pyytänyt apua. Itse vältyin kiinnijäämiseltä.






Nyt, viikko tuon jälkeen, lunta on ehditty jo aurata kasoihin ja osa kuljettaa jo mereenkin. Mutta jotenkin tuntuu, ettei näillä auramiehillä ole oikein ajatusta mukana noissa hommissaan. Monessa risteyksessä on kadun kulmiin kasattu näkyvyyttä estävät kasat. Tai ei osata kilvistä lukea, että paikalla on taksiasema. Vilkkaalle Mikonkadun yötolpalle oli kasattu tällaiset keot.

Nopeusnäyttö

Hesari uutisoi, että Helsingin katujen varsille viritetään kymmeniä uusia nopeusnäyttöjä.

Tuli mieleen heleä kesäilta viime kesältä. Ajelin Konalantietä Pitäjänmäen suuntaan. Konalantiellä on tuollainen nopeusnäyttö. Edelläni ajoi kaksi autoa. Ensimmäisen nopeudeksi näyttö kertoi 43. Toisen 42. Samassa ohitseni ajoi oikealta puolelta, ajokaistan vieressä olevaa punaiseksi maalattua pyörätietä, skootteri. Näyttö välkytti 53. Ja seuraavaksi se näytti mulle 43. Skootteristi ajoi oikealta kaikkien ohi, ja koukkasi ensimmäisen auton edestä vasemmalle kääntyvälle tielle.

Että näin. Skootteristi ajoi letkan ennätyksen. Siinä mahtaa tilastomies joskus olla ihmeissään tutkiessaan ajonopeuksia Konalantiellä. Neljä nopeutta lyhyen ajan sisällä, joista toisiksi viimeisin 10 km/h suurempi kuin muut. Toivottavasti tilastomies ei saa tikkuja sormiinsa raaputtaessaan päättään, ja miettiessään miten se on mahdollista.

(No nyt on korkattu tämä vuosikymmen blogissakin. Toivotaan ettei jää ainoaksi.)

Mainos

On pakko mainostaa, ja suositella. Sain juuri luettua Tuukka Sandstömin kirjan Taksipuhetta. Kirja on täynnä "TÄH? HÄH? Aha! " -tilanteita, joihin me taksikuskit joudutaan. Nauroin maha kippurassa. Kaikkien, jotka tykkää kertoa, kuunnella tai lukea mitä kaikkea taksissa voi tapahtua, kannattaa lukea kirja. Oma suosikkini on mustekalajuttu.