Pimeä pullo

- ”Mihin ajetaan?”
- ”Kuule ajetaan Saarnaajantielle Pakilaan.”
- ”Saarnaajantielle. Selvä. Kiitos.” Näpyttelen osoitetta navigaattoriin.

- ”Mun täytyy kertoa sulle vähän paikallishistoriaa tuosta Saarnaajantiestä, mitä mä en itse tiennyt vaikka olenkin asunut siellä jo pitkään. Tässä jokin aika sitten menin kanssa taksilla kotiin ja sanoin sille taksikuskille että ajetaan Saarnaajantielle. Kuski alkoi rapsuttaa päätään, ja sanoi osoitteen olevan hyvinkin tuttu, mutta ei enää muistanut mistä yhteydestä. Tämä kuljettaja oli vanhempi mieshenkilö, ja oli kertomansa mukaan ajanut taksia jo kolmekymmentä vuotta. Vähän aikaa mietittyään kuski muisti.

Aikanaan Saarnaajantielle oli pyydetty ajamaan useinkin haluttaessa pimeä pullo. Tien toisessa päässä vanhassa puutalossa asui mustalaisia, jotka välittivät pimeätä viinaa. Välillä tilattiin taksi, annettiin rahaa ja sanottiin että käy hakemassa Saarnaajantieltä pullo. Itse en ollut tätä tiennyt. Se oli hyvin mielenkiintoista paikallishistoriaa, jota ei historian kirjoihin kirjoiteta.”

- ”Enää ei kysytä taksilta mistä saisi pimeän pullon. Ajat ovat muuttunut.”

Opastava ääni

Laskeudun Turun moottoritien ramppia pitkin espoolaiseen lähiöön. Opastava ääni sanoo: ”Käänny vasempaan. Aja tuhat metriä, ja käänny vasempaan.” Käännyn vasempaan. Tuhat metriä, sehän on kilometri. Ja kartan mukaan olemme sillä tiellä jonne asiakas halusi tulla. Nyt vain pitää löytää se annettu talonumero. Vilkuilen vasemman puoleisia taloja löytääkseni oikean numeron.

Opastava ääni sanoo: ”Ajoit ohi. Meidän olisi pitänyt kääntyä jo tuosta aikaisemmasta vasempaan. Ethän sä osaa ajaa. Tee u-käännös”. Hämmästyn, enkä tajua miksi niin pitäisi tehdä. Olemmehan jo siinä osoitteessa minkä asiakas antoi. Kinaan vastaan: ”Ei me olla vielä ajettu tuhatta metriä, ja tämähän on se katu mille piti tulla.”

Opastava ääni sanoo: ”Tuhat metriä ja vasempaan. Me ollaan ajettu ohi”. Pysäytän tien sivuun selvittääkseni mihin tässä pitäisi nyt oikein mennä. Asiakas oli lähdettäessä tahallaan antanut väärän osoitteen. Naputtelen auton navigaattoriin uuden osoitteen. Ja sinne tosiaankin pitäisi mennä jo ohitetusta tienhaarasta. Teen uukkarin ja käännyn pikkutielle.

Opastava ääni sanoo: ”Aja kaksisataa metriä ja käänny vasempaan. Aja sata metriä, käänny oikeaan. Aja puoleen väliin ja pysähdy”. Ajaessani seuraan auton karttaa, ja rekisteröin vain oikeaan neuvovan kääntymisen. Joten vaistomaisesti käännyn oikeaan, vaikka mielestäni menen väärään suuntaan kartan mukaan.

Opastava ääni sanoo: ”Mitä sä oikeaan käännyit. Sun piti kääntyä vasempaan ja ajaa sata metriä ja kääntyä sitten vasta oikeaan. Sähän olet ihan tyhmä. Ethän sä osaa ajaa. Sua ei pitäisi päästää rattiin ollenkaan”.

Valitettavasti autonsa navigaattorin opastavaa ääntä matkivaa humaltunutta asiakasta ei saa mistään nappulasta äänettömäksi, sättiminen jatkuu koko loppumatkan.

Keskiyöntie

Kuittasin datalta kyydin. Kaartaessani tolpalta pois puhelin soi. Keskus soittaa.

- ”Sähän kuittasit ton Keskiyöntien tilauksen?”
- ”Joo.”
- ”Mä ajattelin vain soittaa ja varoittaa, että siellä saattaa olla vähän tuohtunut asiakas vastassa. Se asiakas soitti ja pyysi lähettämään sellaisen auton ja kuskin, joka ottaa mustan miehen kyytiin. Siellä oli käynyt kääntymässä yksi auto ajaen kuitenkin pois.”
- ”Musta mies Keskiyöntiellä”, sanoin nauraen.
- ”Tota mä nauroin myös itsekin” sanoi keskuksen tyttö.

Löydän Keskiyöntieltä neljä tummasti pukeutunutta mustaa miestä seisomassa kadun pimeimmällä kohdalla. Ei ihme jos ei kollega löytänyt asiakastaan. Mistään muustahan ei saattanut olla kyse.

Musta klöntti

Kaarran hotellin eteen illan hämyssä. Samanaikaisesti jokin epämääräisen näköinen musta klöntti maassa viereisen tyhjän taksitolpan kohdalla kiinnittää huomioni. Mikäs toi oli? En ehdi saada selvää kuvaa kohteesta, vaan ajan hotellin ovelle jättämään toisen asiakkaan pois. Toinen jatkaa vielä matkaa. Tämän hotellin edusta on sellainen vekslaa-väännä-käännä-peruuta-hipaise – kääntöpaikka, josta ajetaan pois samaa reittiä kuin tultiin. Joten saatuani auton käännettyä 180° ja ajettua mustan klöntin kohdalle huikkaan takapenkin istujalle jotain epämääräistä pikkuhetkisestä englanniksi. Pysäytän, loikkaan autosta ulos, kumarran, ja noukin maasta lompakon.

Matkalla seuraavaan kohteeseen tutkin lompakon sisältöä löytääkseni yhteystietoja. Ajokortti, seteleitä, erinäisiä etukuponkeja ja suuri määrä kuitteja löytyy, mutta ei mitään puhelinnumeroa. Joten ilmoitan taksikeskukseen löydöstä. Keskusneiti ehdottaa, että veisin lompakon hotellille. Löytöpaikan perusteella se saattaisi olla heidän asiakkaansa tiputtama. Sanoin tekeväni niin palattuani takaisin keskustaan.

Vajaa tunti ehtii kulua löytämisestä, kun asiakkaan lompakon kyselystä ilmoitettaan datalla. Vien kyydissä olevat asiakkaat perille. Soitan lompakon omistajalle. Sovitaan tapaaminen kymmenen minuutin päähän. Tavataan. Omistaja muistuttaa ajokorttikuvaansa, ja saa lompakkonsa takaisin. Ja minä saan setelisen löytöpalkkion.

Välillä asiakkaat kertovat miten heiltä on jäänyt tavaroita autoon, ja eivätkä he ole saaneet niitä takaisin. Johtopäätöksinä toisinaan näissä on ollut se, että taksikuski on varastanut sen heidän kadottamansa tavaransa. Aina eivät tavarat tipu, jää tai unohdu autoon. Toisinaan ne tipahtavat siihen auton viereen asiakkaiden noustessa autosta. Ja jäävät siihen taksin kaasuttaessa pois.

Salamatkustajat

Ravintolan yötolpalla on porukkaa. Pysäytän tilataksin, ja avaan sivuoven. Huumaavaa möykkää pitävät juhlijat täyttävät auton takapenkit. Eteen viereeni nousee myös yksi matkustaja. Samalla huomaan peruutuspeilin kautta takaluukun aukeavan, ja kaksi köyryssä olevaa hahmoa nousee auton tavaratilaan. Takaluukku sulkeutuu. Hyppään ulos autosta, ja menen avaamaan takaluukun. Tavaratilassa on nainen ja mies. Sanon pari painokelvotonta asiakaspalvelusanaa, joilla kehotan heitä poistumaan autosta.

Auton takaosaan on ahtautunut kahdeksan henkeä. Takana on virallisesti kuudelle paikat, ja edessä kahdelle. Takaosan salamatkustajat änkeävät myös mukaan, kun lattialle mahtuu kuulemma vielä istumaan. Takana on jo liian täyttä mun mittapuun mukaan. Saadakseni huomiota humalaisten möykkääjien keskuudessa joudun korottamaan ääneni. Sanani eivät näytä menevän perille. Lisään volyymiä, ja kehotuksen, että auto ei liikahdakaan ennen kuin autosta on ylimääräiset pois. Vastalauseet sinkoilevat, koska autoonhan mahtuu ihan hyvin porukkaa vaikka miten paljon. Olen kuulemma ihan liian tiukka pipoinen. Salamatkustajamies alkaa aukoa päätään. Nimittelyt sinkoavat päin näköäni, kun olen ehdoton vaatimuksessani, ettei hän ainakaan tule matkustamaan kyydissäni.

Lopulta autoon on pakkautunut sopiva määrä asiakkaita. Liikkeelle lähtiessäni vilkaisen toiselle puolelle katua, jossa salamatkustajapariskunta kävelee. Mies vilkuttaa kädellään laajassa kaaressa, keskisormi pystyssä.

On se kumma, etteivät ihmiset ymmärrä, humalapäissään saati selvin päin, etten ilkeyttäni jätä ottamatta ylimääräisiä matkustajia kyytiin. Ketä höykytetään sen jälkeen, jos tällaisella ”sillit suolassa” – tilataksilla joudun törmäyskurssille rattijuopon kanssa, ja sen seurauksena sillit muuttuvat silmänräpäyksessä lihahakkelukseksi?

Matkustajien turvallisuutta tässä ajatellaan, ja omaa vastuuta. Turvavyömääräykset muuttuivat tänä vuonna, ja nyt täytyy kaikille matkustajille löytyä turvavyö autosta. Joten se ei enää salli ylimääräisten ottamista autoon. Oikeusportaissa kolaritilanteen jälkipuinneissa kuskina ilmeisesti olisin aika heikoilla tässä kohdin. Jonkin sortin liikenneturvallisuuden vaarantamissyyte taitaisi tulla niskoille, vaikka ei kolarin aiheuttaja olisikaan. Näin oletan.

Vaikka autoon noustessa asiakkaat ystävällisesti pyytävät joustamaan ylimääräisen ottamisessa, niin ovatko he joustavan ystävällisiä enää siinä vaiheessa kun vastuista ja korvauksista aletaan puhua kolarin jälkeen? Epäilen etteivät ole.

Taxi kansainvälisesti

Kun ulkomaalaisia asiakkaita istuu kyytiin, niin usein taksikyyti tuntuu herättävän keskustelua, ja ilmeisesti kerrotaan kokemuksia omista aikaisemmista taksikyydeistä.
Takapenkiltä kuuluu:

... japania, japania, japania... Tokyo... japania... taksiii.... japania, japania ...

... ranskaa, ranskaa, ranskaa ... taksiii... Paris ... ranskaa, ranskaa...

... venäjää, venäjää, venäjää ... taksii ... Moskow ... venäjää, venäjää...

... itäblokin kieltä, itäblokin kieltä ... taksii ... itäblokin kieltä ...

Itäblokin kielet ovat vaikeita erottaa toisistaan, samoin kuin afrikkalaisten. Kielen perusteella on hankala arvioida mistäpäin asiakas mahtaa olla kotoisin. Mutta jos ei muuta ymmärrä niin ainakin sen taksi-sanan ymmärtää heikollakin kielitaidolla.

Sukset

Juttelin taas kerran kollegan kanssa puhelimessa.

- ”… Juteltiin tossa Härskin kanssa miten saisi hyvän kohtauksen piilokameraan. Asiakkaan tullessa autolle suksipaketin kanssa kuski ensin sovittelisi niitä suksia sinne takapoksiin. Kun ne ei sopisi, niin kuski ottaisi sukset ulos sieltä ja taittaisi ne polveaan vasten kahtia. Takaisin laittaessaan tuumailisi vain: ” No nyt ne mahtuu.”

Varmasti olisi näkemisen arvoisia ilmeitä asiakkaiden kasvoilla…”

Liekkejä

Muutama viikko sitten olin palailemassa Espoon kartanon läheltä pientä kippuraista tietä takaisin isommalle tielle, kun näin puiden takana liekkejä. Palaako siellä joku mökki tai talo, kävi ensimmäisenä mielessä.
Löysin palopaikalle johtavan tien, ja päädyin pienen parkkialueen reunaan ihmettelemään sen keskellä palavaa röykkiötä. Joku oli tuikannut tuleen useita irrallisia vyyhtejä paksuja kaapeleita sekä pari kelaa sormenpaksuista kaapelia. Kello oli vähän vaille kolme yöllä. Ketään ei näkynyt paikalla. Ympäröivästä pimeydestä metsikön takaa pilkotti talojen valoja.
Palasin autolle soittamaan hälytyskeskukseen. Navigaattorista oli nyt apua, kun pystyin kertomaan tämän pikkutien nimen. Lupasivat lähettää paloauton paikalle. Jäin odottamaan sitä tienristeykseen.
Paloauto saapui aikanaan. Aloin selittämään ja huitomaan palopaikan suuntaan. Korkealta paloauton ohjaamosta palomies sanoi, että he tietää paikan. Siellä oli palanut ennenkin. Ai? Aha. Hölmistyneenä lopetin selittämisen. Kysyivät, että olinko nähnyt ketään siellä paikalla. En ollut. He menivät hommiin, ja itse poistuin paikalta. Mikäköhän juttu tämäkin nyt sit oli?

Viime yönä otin Espoon keskuksesta kyytiin nuoren naisen, joka ilmoitti osoitteeksi tuon pienen tienpätkän. Kerroin kutsuneeni sinne vähän aikaa sitten paloauton, kun siellä oli pieni tulipalo keskellä parkkipaikkaa.

- ”Nyt sä sitten palaat palopaikalle takas. Yksi mustalainen kävi siellä polttamassa jostain varastamistaan kaapeleista muovit pois. Se jätti ne sinne yöksi palamaan itsekseen, ja kävi aamulla hakemassa metallit pois. Se myi ne metallit eteenpäin. Mekin nähtiin pari kertaa niitä paloja. Me asutaan siinä vieressä. Ne kaapelit paloi ja kärysi ihan valtavasti siinä meidän tontin rajalla.”

- ”Kai te ilmoititte siitä poliisille?”

- ”Tietysti. Kerran me oltiin mun likkakaverin kanssa tukahduttamassa paloa erilaisilla kankailla, jotta olis edes jotain haittaa sille mustalaiselle siitä ettei ne muovit olisivatkaan palaneet pois.
Pari viikkoa sitten joku ilmoitti taas palosta, ja ne sai sen mustalaisen kiinni.”

- ”Oho! Siitä taitaa olla pariviikko sitten kun mä ilmoitin siitä palosta. Jospa sinne oli tullut poliisi odottamaan polttajaa, ja ne ehkä nappas sen sitten kun se tuli hakemaan metallejaan?!!"


Uimakortti

-"... Opettakaa vain lapsenne kaksikielisiksi, niin hyvin menee. Hannahan haluaa lapsistaan kaksikielisiä. Sen tyttö on nyt ruotsalaisessa tarhassa.

Tyttö kertoi äidilleen: "Mä olen jo kirjoittanut joulupukille, ja toivonut kännykkää".
Äiti totesi siihen: "Sähän olet vasta viisi vuotta! Et sä vielä tarvii kännykkää".
Tyttö oli vastannut siihen: "No ei se mitään, koska sit mulla olis ollut toinen ongelma."
Äiti ihmettelemään:" No mikä?"
Tyttö ilmoitti: "Mulla ei olis siihen vielä uimakorttia."

Eli tytöltä puuttui SIM-kortti, SIM-kort eli uimakortti..."