Insinöörit ratkaisevat ongelman

Kaksi insinöörin oloista miestä istahtaa autoon, ja alkavat valittaa miten vaikea on saada taksi. Koska maailmaan on tullut kierrettyä, ja Kiinassakin käytyä, niin miehillä on ratkaisu taksinkuljettajapulaan.

”Tuodaan kiinalaisia taksinkuljettajiksi. Ne ajaisivat halvalla.”

Toisivat samalla kiinalaisia insinööreiksi, niin suunnittelukustannuksetkin tippuisivat. Onkohan taksi kiinaksi taxi vai jotain muuta?

Imitaattori

Nettikommentoijien mukaan nykyään ei taida olla muita vitsejä kuin huonoja, vanhoja tai jo kuultuja.

Höyhenpuuhkiin pukeutunut ja naamansa kokonaan värjännyt porukka istahti autoon. Juhlatunnelmaa riitti vielä kotimatkalla. Porukan imitaattori oli ylimmäisenä äänessä. Autoajelun innoittamana hän kysyi legendaarisen liikennevalistajan Enska Itkosen äänellä:

”Mitä tapahtuu, kun liikkuvan auton avonaisesta ikkunasta laitetaan käsi ulos?”
”Vetää käteen.”

Navigaattorin kartaston luotettavuus

Helsingin takseilla on omassa suljetussa datajärjestelmässään elektrooninen kartta käytettävissä. Siinä on vain karttakuva suoraan ylhäältä päin. Eikä sitä kuvaa voi kallistaa. Ja kohteen se näyttää tähtenä, mutta ei piirrä mitään viivaa lyhyimmälle tai nopeimmalle reitille. Eikä siinä ole äänineuvontaa. Auton sijainnin se näyttää turkoosilla nuolella. Joten sillä navigoidessa on ymmärrettävä missä on, ja samalla kuitenkin luettava silmien edessä avautuvaa näkymää, ja liikennemerkkejä. Siinä ei ole turhia toimintoja. Aloittelijoille kartta on hankala, mutta mitä tutummaksi pääkaupunkiseutu on tullut sitä yksinkertaisempi tuo kartta on käyttää, ainakin omasta mielestäni.

Käytän työssäni paljon tuota taksin karttaa. Joten vilkaistessani lauantain (15.12.2007) Hesarin välissä tullutta Stockmannin "Sähköistä joulun taikaa!" -mainosta pysähdyin vaistomaisesti tutkimaan Navmanin navigaattorin karttakuvaa. Mainoksen mukaan Navmanin navigaattorin voi ostaa sisältäen TeleAtlaksen 2007 Pohjoismaiden kartat (Navman S50 249 €) tai TeleAtlaksen 2007 läntisen Euroopan kartat (Navman S70 349 €). Laiteet ovat varmaan hyviä...

...MUTTA MUTTA... kuinka luotettava on siinä oleva kartta. Kysymys kuuluu: "Mitä virheitä karttakuvasta löytyy?"


http://www.arwidson.fi/navman/s30.html

Lönnrotinkatu, Yrjönkatu, Annankatu ja Fredrikinkatu ovat Helsingin ydinkeskustassa. Siis Suomen pääkaupungin keskeisiä katuja. Ja olettaisi, että ne ainakin opastettaisiin ajamaan oikein.


Yrjönkatu on merkitty väärään kohtaan. Karttakuvassa se osoittaa Mannerheimintietä, vihreä vaaka viiva. Oikeasti Yrjönkatu on tuo Annankadun yläpuolella oleva valkoinen viiva, ja katu jatkuu vielä Lönnrotinkadun toiselle puolelle.

Keltainen nuoli kehoittaa kääntymään oikealle. Oikeasti autoilija kääntyisi tuolla opastuksella Mannerheimintielle. Jos sinne asti olisi päässyt ajamaan, koska...

Lönnrotinkatu on yksisuuntainen Mannerheimintieltä Fredrikinkadun suuntaan. Karttakuvassa kehoitetaan ajajaa ajamaan yksisuuntaista liikennettä vasten. Lönnrotinkatu on päivällä ruuhka-aikaan kaksikaistainen, illalla ja yöllä sallitaan paikoitus molemmin puolin, jolloin katu on yksikaistainen. Jos ajaja seuraa vain navigaattorin ohjeita eikä lue liikennemerkkejä, niin kusessa on.

Ihmettelen miten noin paha moka on päässyt mainokseen asti. Eikö kukaan tarkista navigaattorin neuvojen oikeellisuutta??!!

Kilometrin jono ellei pidempikin

Laskeudun Kalliosta Ympyrätalon nurkalle, aamuyön katutanssijat hoksaavat autoni. Käden ojennus sivulle ja kaksi askelta samaan suuntaan, käden heilautus ylös, alas. Katson auton kelloa, 04.00, perjantain ja lauantain välisenä yönä. Pikkujoulun juhlat ovat ohi, ja ravintolat ovat purkaneet asiakkaansa kadulle.

Hakaniemen torin laidalla Metallitalon edessä on ainakin 100 metrin jono, Kaisaniemen mutkissa useita kädenheiluttajia, Rautatientorin tolpan jono on ainakin 200 metrin, ja aseman toisella puolella on ainakin 300 metrin jono, Sokoksen Loisteen tolpalla 50 metrin jono, Simonkentän hotellilla melkein 50 metrin jono, Studio 51 edessä 20 metrin jono, Lapinlahden kadulla 40 metrin jono ja lukemattomat käden heiluttajat Ruoholahden kadulla ja Porkkalankadun sillalla.

Kovin montaa taksia en näe tällä osuudella. Enkä muitakaan liikkuvia menopelejä. Takapenkilläni istuu norjalainen pikkujoulunviettäjä, joka autoon istuessaan nosti kovan metelin siitä miten vaikea oli saada taksi. Heillä Oslossa on niin paljon pakistanilaisia taksikuskeja, että ei ole mitään vaikeuksia saada taksia. Niinpä.

Meillä ei saa yöaikaan edes kyytiä junalla, bussilla, ratikalla tai metrolla. Senpä takia Hotelli Marskin edessä on ainakin 50 metrin jono, Erottajalla 50 metrin jono, Kämpissä 30 metrin jono, Teatteriravintolan edessä 20 metrin jono, Annankadulla 40 metrin jono, Aleksanterinkadulla 30 metrin jono, linja-autoasemalla 100 metrin jono, Rautatienkadulla 50 metrin jono, Museokadulla 50 metrin jono ja muutama muu pienempi jono, ja tämä vain Helsingin ydinkeskustan alueella.

Listaan voisi lisätä vielä muut pidemmät ja lyhemmät jonot koko pääkaupunkiseudulla, Matinkylä, Leppävaara, Espoonlahti ja Tapiola Espoossa, Vantaalla Myyrmäki ja Tikkurila, Helsingissä Malmi ja Itäkeskus. Viimeyönä Helsinki – Vantaa – Espoo oli taksien yhteisliikenteessä, joka tarkoittaa sitä, että saamme ottaa kyydin mistä vain. Eli noin 2500 taksia hoitaa koko alueen liikenteen. Ja sitten kaikki ne jonottajat jotka yrittää tilata taksia puhelimitse.

Olen kehittänyt vakiovastauksen, kun asiakas kysyy: ”Miksi taksia on niin vaikea saada tähän aikaan yöstä?”

”Siksi, kun muu julkinen liikenne ei toimi.”

Jos olisin tutkiva journalisti, kävisin kysymässä VR:n, YTV:n ja HKL:n päättäjiltä, miksi heidän kalustonsa seisoo varikoilla kaikki yöt?


Mua on turha syyttää, että ihmiset joutuu jonottamaan. Tai mun kollegoja.

Tiedonkulussa vääristymiä

Mitä helvettiä! Eilisen Hesarissa (12.12.2007) oli kirjoitus, että Kaivokadulle, vastapäätä rautatieaseman pääovia, tulee kameravalvonta. Aluksi kokeilu, ja onnistuessaan jää pysyväksi. Ja kyllä, omin silmin yöllä totesin ainakin yhden pömpelin olevan jo pystyssä.

Mä en ymmärrä missä meni vikaan! Esitin lokakuussa (4.10.2007) blogikirjoituksessani toiveen, että valvontakokeilu Kaivokadulla kohdistettaisiin jalankulkijoihin. Jossain kohtaa tiedonkulkua on tapahtunut vääristymä. Paha sellainen. Nyt valvonta kohdistuu vain autoilijoihin.

Liikenteessä on myös jalankulkijoita ja pyöräilijöitä, eikö vain. Heitä ei valvota mitenkään, vaikka punaisia päin menevät jatkuvasti. Poliisi ja kaistasuunnittelijat! Katsokaa liikennettä kokonaisuutena. Missä on tasa-arvoinen liikenteenvalvonta?

Tuohon rysään kun pamauttaa kolme kertaa vuoden aikana, niin kortti lähtee. Pari vuotta, niin ei ole enää yhtään taksikuskia. Eikä pimeitä taksejakaan. Siinähän saavat sitten juopot jonotella asema-aukion ja rautatientorin tolpilla ihan rauhassa. Voi olla ettei taksit häiritse sitä toimintaa vähän ajan päästä enää ollenkaan. Paras, kun menisivät suoraan bussipysäkeille odottamaan aamun ensimmäistä bussia. Yöllähän tämä Euroopan yksi parhaimmista julkisen liikenteen järjestelmistä ei toimi.

Mitenköhän aikovat estää ilkivallan noita kameroita kohtaan? Jos ne rikotaan usein, niin seuraako siitä kokeilun epäonnistuminen? Pöntöt eivät nimittäin ole korkealla. Ei, en yllytä yllytyshulluja mihinkään kokeiluihin tai testauksiin, kunhan vain pohdin.


Ja mikä on noiden kameroiden toleranssi? +3 km tunnissa? Eli saisi ajaa 33 km, mut ei 34 km. Siinä on vanhojen manauaalivaihteisten autojen kuskit ihmeissään. Alhainen nopeus on vaikea hallita. Entä jos pyöräilijä ajaakin ajokaistalla ja polkee näiden hitaasti liikkuvien autojen ohi ylinopeutta? Saako sakot? Ja mikä on mittapiste sille, että ajaa punaista päin? Monta sekuntia keltaisten vaihtumisen jälkeen on liian myöhästä lähteä ylittämään risteystä?

Epäilen, että kameravalvonta tulee vaikuttamaan erittäin paljon omiin ajoreittivalintoihini, ja siihen mistä haen asiakkaani. Vai pitäiskö vetäistä heti kokeilun aluksi törkeesti päin punaisia neljä viisi kertaa, niin pääsisi pakkolomalle näistä hommista?

Eks sä pelkää

Kysymys, jonka kuulee usein öisin: ”Eks sä pelkää?” Yleensä vastaan siihen, ettei tätä työtä voi tehdä, jos pelkää. Tähän asti olen ollut sitä mieltä, että liikenne on vaarallisempaa kuin asiakkaat. Mutta lauantai-iltainen Mellunmäen ampumisvälikohtaus pysäytti miettimään. Ehkä kannattaisi katsella muita hommia?

Vähän aikaa sitten ammuttiin taksin katon läpi. Ja Vantaalla Myyrmäen tolpan jonossa asiakas laukaisi aseensa. Kesällä Turun suunnalla pariskunta ryösti taksin. Munkkiniemessä miesjoukko anasti taksin kesken matkan. Myllypurossa taksi ryöstettiin puukolla uhaten. Tuossa on vain muutama tapahtuma vuoden ajalta mitä tulee muistiin. Ja suuttunut jonottaja, joka löi kollegan posken mustelmille auton avonaisen ikkunan kautta.

Järjestäen joka viikonloppu joku painaa hätänappulaa hankalien asiakkaiden vuoksi. Sitten löytyy vinkujia, jotka valittavat, että miksei takseja ole tarpeeksi yöllä kuskaamaan heitä. Miksiköhän kuskeista on pula? Palkkaus on huono, mutta olisiko asiakkaissakin syytä kuskipulaan. Kannattaa miettiä sitä. Vinkujat ja valittajat voisi itse hypätä ratin taakse, ja kuskata kaltaisensa ja muut aggressiiviset yksilöt, niin jonotkin lyhenisi huomattavasti.

Runkkari

Blogin pitäminen alkoi tästä kommentistani Juden Elämää ratin takana -blogiin. Olin ajanut tuolloin vasta vähän yli vuoden verran. Eli aloittelija vielä.

Eletty elämä on taruakin ihmeellisempää. Viime viikonloppuna lauantain yövuoron lopuksi poimin kyytiin noin viiskymppisen ukkomiehen. Matka suuntautui Siuntioon. Poikkesimme Espoossa huoltoasemalle, josta asiakas kävi hakemassa kahvin, poltteli tupakan ja osti näköjään miestenlehden. Matkan jatkuessa huomasin miehen yrittävän lukea lehteä pimeässä, joten sytytin taakse valot. Vähän aikaa meni ja mies pyysi sammuttamaan valon ja samalla kysyi: "Eihän sua haittaa, jos mä vähän hyväilen itseäni?" Ei saatana, mä ajattelin. "Tota, voisitko sä jättään ton hyväilemisen siihen kunnes sä olet perillä, jooko?" Takaa ei kuulu mitään vastausta. Tausta peilistä ei näy kuin varjo miehen päästä. Ja olkapään yli ei tee mieli pahemmin kurkkia. Silloin tällöin olen kuulevinani hyvin hiljaisia runkkaamisen ääniä. Kirkkonummella poliisi pysäyttää puhallutukseen. Taakse ei konstaapeli näe pimennettyjen ikkunoiden takia. Matkan jatkuttua asiakas taas kysyy:" Eihän tää haittaa sua, jos mä hyväilen itseäni? Jos sä haluat niin sä voit tulla auttamaankin." Ei kyllä tee mieli auttaa. "Olisitko sä ystävällinen ja lopettaisti ton puuhan. Sä voit sotkea paikat. Sä olet nyt mun duunipaikalla. Mitä sä itse tykkäisit siitä, että joku tulis sun työpöydän äärelle ja alkais runkkaamaan siinä. Koita nyt vähän ymmärtää. Ja jos et ymmärrä niin mä voin keskeyttää tän matkan tähän." "En mä sotke, ja kyllä mä ymmärrän". Matka jatkui hiljaisuuden merkeissä, kunnes takaa kuului lyhyt ja hiljainen: "Aah". Ei näköjään ymmärtänyt. Tultiin määränpäähän, ja maksettuaan matkan tipin kera asiakas sanoi:" Anteeksi paljon, mut mä en ole pitkiin aikoihin käynyt ulkona". Ja poistui tiukasti rullattu miestenlehti mukanaan.

Takas Helsinkiin ajaessa mietin, että tässäkin tapauksessa taisin helpoimmin selvitä, kun en keskeyttänyt matkaa, ja en paljon muutenkaan reagoinut takapenkin tapahtumiin. Millaiseksi matka olisikaan muuttunut, jos olisin sen keskeyttänyt ja alkanut meuhkaamaan.

Ja saihan tästä taas yhden "jutun" naurettavakseen. ;-D

(Näin joitakin vuosia sitten. Tänä päivänä nousisi kova haloo.)

Taxi 2

Mitä taksikuski tekee itsenäisyyspäivänä, jollei ole ajossa? No, katsoo tietenkin taksielokuvia. Katsoin Jim Jarmusch:n ohjaaman Night On Earth – elokuvan telkkarista, ja Anttilan alelaarista (3kpl DVD 10 €) noukitun ranskalaisen komedian Taxi 2. Jälkimmäinen oli hauskempi, vaikka molemmista tunnisti paljon alan omia sisäisiä juttuja.

Kannen takana kerrotaan, että Taxi 2 ( valmistunut vuonna 2000) veti Ranskassa elokuvateattereihin katsojia enemmän kuin Titanic. Voi olla, että elokuva on joskus esitetty telkkarissakin, en ole varma siitä.
Luc Besson on tuottanut tuon, ja IMDb:n mukaan viimeisin Taxi 4 on ilmestynyt tänä vuonna.

Ranskalaiselokuvan alku on aivan mieletön. Ralliauto tulee mutkaista vuoristotietä pitkin niin lujaa kuin pääsee. Vähän ajan kuluttua ralliauton taakse ilmestyy toinen auto vilkuttamaan valoja. Rallikuski kysyy kartanlukijalta: ”Onko se Vatanen?” Kartanlukija vastaa: ”Ei. Se on taksi”.

Pari sanasta pitkästä aikaan

Elämän rytmi muuttui, kun tallentava digiboksin tuli hankittua. Aikaisemmin ei tullut katseltua telkkaria, koska vapaaöisin ei kanavilla pyörinyt kuin tekstiuutisia tai chatteja. Vaan annas olla, kun oppi tallentamaan ohjelmia, niin olihan niitä sitten pakko katsoakin. Siinä jäi kirjojen lukemiset ja blogin pitäminen täysin. Todella huono homma.

Nyt olen päässyt lukemisessa entiseen tahtiin, keskimäärin 6 kirjaa kuukaudessa. Kirjoittelua yritän aktivoida seuraavaksi. Helppoa se ei ole. Tämän blogin kirjoittaminen on osoittanut kirjoittamisen vaikeuden, ja sen johdosta arvostukseni oikeita kirjailijoita kohtaan on noussut entisestään.

Kirjailijaksi en aio. Omakustannekirjan kylläkin haluaisin näistä kirjoituksista muistoksi kirjahyllyyni. En usko näiden säilyvän netissä vuosikausia. Tai edes kovalevyllä.

Edelleenkin yritän keskittyä vain siihen mitä näen, koen ja kuulen ajaessani taksia. En aio setviä tätä taksisysteemiä, joka on suuri upottava suo. Asiakkaat on tämän ammatin suola ja mausteet.

Nollatoleranssi jalankulkijoille myös

Poliisi sai hyviä kokemuksia nollatoleranssi – kokeilusta kantatie 51:llä. Autoilijoiden nopeudet laskivat. Nollatoleranssi – kokeilua voisi seuraavaksi soveltaa päin punaisia liikennevaloja kävelevii jalankulkijoihin. Kuri tältä osin on täysin höltynyt. Jollei siihen pian puututa, niin se räjähtää silmille, tai pitäisikö sanoa tuulilaseille.

Koealueeksi sopisi hyvin Kaivokatu, tuo vaarallisin kadunpätkä Helsingissä jalankulkijoiden näkökulmasta. Luotettavan takapenkin tietotoimiston mukaan tuolla kadunpätkällä auton alle jääneistä 98 % on ollut humalassa. Siinä kun on niiiiiiiiiiin suuri houkutus kävellä, juosta ja hoiperrella päin punaisia, ja suoraan liikkuvien autojen eteen. Paras kokeiluajankohta olisi aivan pian, nimittäin marras – joulukuun pikkujouluaikana illalla ja yöllä tuolla alueella liikkuu paljon tottelemattomia jalankulkijoita.

Kokeilun voisi suorittaa niin, että suojateiden molempiin päihin laitettaisiin poliisit, jotka nappaisivat päin punaisia kävelevät. Rikkomuksen suorittajat ohjattaisiin sitten Rautatientorille aidatulle alueelle odottamaan sakon kirjoittamista. Poliisin torvi- vai oliko se puhallinorkesteri, voisi viihdyttää heitä opettavilla liikennelauluilla, kuten ”Muista aina, monta vaaraa on liikenteessä."

Kokeilun tehokkuutta saataisiin lisättyä tekemällä siitä mediatapahtuma. Lehdet, radiokanavat ja tv tekisivät oman ohjelmansa. Eiköhän auton alle jääneiden jalankulkijoiden määrä alkaisi vähetä.

En ole katkera, mutta kuitenkin sapettaa. Tämän päivän liikennevalvonta kohdistuu täysin ja vain ja ainoastaan moottoriliikennevälineiden kuljettajiin. Jalankulkijat tai pyöräilijät eivät ilmeisesti kuulu liikennevalvonnan piiriin. En ainakaan muista että heihin olisi muutaman viime vuoden aikana kohdistettu tehovalvontaa, jossa olisi jaettu sakkoja. Nyt olisi aika tehdä se tasapuolisuuden nimissä.

Sähkönsäästäjät

Helsinkiläiset pyöräilijät ovat ilmastonmuutoksen jarruttamiseksi alkaneet säästää sähköä ajamalla ilman valoja. Yksinkertaisen empiirisen laskennan avulla, laskettu 10 vastaantulevaa pyöräilijää ydinkeskustassa, kahdella kymmenestä on valo pyörässään, muut on ilman valoa. Eli suurin osa helsinkiläisistä pyöräilijöistä on pimeitä.

Käsittääkseni pyörässä pitäisi olla lain mukaan valo. Siis valo, eikä heijastin kuten nykypyörissä on edessä. Sillä heijastimella ei ole mitään virkaa, ei autoilija sitä näe, varsinkin jos pyöräilijä tulee viistosti kohti. Edes ”aktiivipyöräilijöillä”, eli kypäräpäisillä kiitäjillä, ei ole valoa pimeä aikaan. Pari läheltä piti - tilannetta on jo ollut. Ja pimeä syksy on vasta alulla.

Nyt olisi taitavalla pyöräkauppiaalla markkinarako. Mainostamalla valollisia pyöriä, myynti varmasti kasvaisi. Älä ole pimeä, osta valollinen pyörä! Tai lamppukauppias: Älä ole pimeä, osta lamppu pyörääsi!

********************************
Korjaus juttuuni Tikku silmässä ja puhki: Voi miten tietämätön olin! Onneksi sain viimein tallentavan digipoksin, ja dokumenttien taivas aukeni yötyöläisellekin. Näin eräässä ohjelmassa irti otetun hevosen silmän puhkaisun, ja KYLLÄ, silmä on sisältä geelimäinen, ei kiinteä. Joten jos pahasti käy, niin silmä voi valua poskelle.

Ytimekkäästi

Kieltäydyin asiakkaan vaatimuksesta perustelujen kera.
”Tyypillinen taksikuski”, tiuskaisi mies yhteen puristettujen hampaidensa takaa selkäni takana.
”Tyypillinen asiakas”, vastasin.
”Oho! Mitä asiakaspalvelua”, kommentoi nainen miehen viereltä.
”Asiakas on aina oikeassa!” totesi mies.

Tämän erittäin ytimekkään, hiukan Kaurismäkimäisen, asiantilan toteamisen jälkeen olimme kaikki hiljaa hetken aikaa. Sitten asiakkaat alkoivat keskustella joutavan päiväsistä asioistaan. Olisipa se aina tällaista.

7 kilometrin peruutus

Naputtelin navigaattoriin annettua osoitetta. Vierelläni istuva iäkäs mies seurasi mielenkiinnolla tekemisiäni. ”Ne on tainneet nuokin välineet kehittyä tarkoiksi nykyään”, sanoi mies. ”Ensimmäiset tuollaisethan tuli 80-luvulla tukkirekkoihin, ja silloin ne eivät olleet niin tarkkoja. Eräs ystäväni ajoi siihen aikaan tukkirekkaa tuolla pohjoisessa. Hän tässä yksi kerta kahvipöydän ääressä kertoi miten hän oli hakemassa tukkeja todella kylmänä talvipäivänä syvältä korvesta. Hän suunnisti navigaattorin avulla. Jossain kohtaa hän huomasi ottaneensa väärän metsätien.

Eihän sellaista tukkirekkaa siinä kapealla metsätiellä, jossa on kinokset vieressä, saa millään ympäri. Edessä olevasta kääntöpaikasta ei ollut tietoakaan. Polttoaine oli niin vähissä, ettei hän uskaltanut lähteä ajamaan vain eteenpäin etsimään kääntöpaikkaa sieltä korvesta. Polttoaine ei olisi ehkä riittänyt takaisin.

Lähimpään asutukseen oli lumihangessa kahlaten reilu kaksi kilometriä, mutta hänellä ei ollut tarpeeksi lämpimiä vaatteita mukana. Hän olisi vähissä vaatteissaan paleltunut kuoliaaksi niillä pakkasilla. Ystäväni tajusi, että hän voi kuolla sinne korpeen. Se oli niin järkyttävää, että hän ensimmäisen kerran eläissään kävi oksentamassa Scanian keulan edessä.

Takaisin päin oli 7 kilometriä. Ainoa mahdollisuus oli peruuttaa takaisin. Voit varmaan kuvitella miten mahdottomalta se tuntui, peruuttaa tukkirekkaa kapealla lumisella metsätiellä 7 kilometriä. Mutta se oli ainoa mahdollisuus selvitä hengissä. Sen on täytynyt olla kova paikka. Vielä nyt vuosien päästä ystäväni silmät kostui hänen kertoessaan siitä.”

Motissa

”Minun kaveri ehdotti, että ammuttaisiin itsemme mieluummin kuin jäätäisiin vangiksi. Sanoin, että me oltiin jo vankeja. Oltiin motissa. Venäläiset olivat piirittäneett meidät joka puolelta”, kertoi 86-vuotias mies, veteraani. ”Meitä oli siellä paljon, en tiedä montako. Yksi luutnantti teki nopean tilannearvion venäläisten sijainnista. Hän löysi harvan kohdan. Muutamalle meistä hän sanoi, jos ei aikailla, niin saatetaan juoksemalla päästään läpi. Kaikille se ei sitä pystynyt sanomaan.

Me muutamat lähdettiin juoksemaan. Venäläiset luulivat ensin, että me vain vaihdetaan vähän paikkaa, mutta nähdessään meidän vain jatkavan juoksua ne alkoivat tulittaa meitä. Kymmenen meistä selvisi sieltä pois. Luutnantti joka keksi sen aukon, haavoittui. Me raahattiin hänet omien puolelle, mutta sinne tultaessa hän oli jo kuollut. En tiedä miten mottiin jääneille kävi.”

Tikku silmässä ja puhki

Sain Silmäklinikalta Kelakyydin Lahden takaisille konnuille. Kyytiin kiipesi mies, jolla oli oikean silmän päällä silmää suojaava muovikupu. Mies kertoi: ”Lähettivät tänne Helsinkiin silmäklinikalle, kun ei meillä päin ole viikonloppuisin silmälääkärin päivystystä. Sain tikun silmään, kun pilkoin ylijääneitä kasvimaalle tarkoitettuja metrin mittaisia tikkuja lyhyemmiksi. Ajattelin polttaa ne uunissa. Ensimmäinen nippu meni ihan hyvin poikki. Toista nippua katkoessa kirves osui jotenkin huonosti, ja tikuista lensi palasia ympäriinsä. Ja yksi suoraan silmään. Siitä sitten tuli tällainen pitempi sairaalareissu.”

”Miten kaukana silmäsuojaimet olivat?” kysyin. Tiedän entisen työ- ja koulutuskokemusteni perusteella miten tärkeät silmäsuojaimet ovat. Ja sen miten helposti niiden käyttäminen laiminlyödään. ”Siinä ne olivat kahden metrin päässä naulassa seinällä”, mies vastasi. ”Ne eivät siinä paljon silmiä suojaa, eihän? Taidat ensi kerralla laittaa ne heti päähän, kun alat tekemään jotain roiskuvaa hommaa.” totesin. ”Eiköhän oppi mennyt nyt perille”, sanoi mies.

Toisella kertaa iltahämärässä Malmin sairaalan päivystyksen edestä kyytiin noussut nainen sanoi: ”Älä säikähdä. Multa on silmä puhjennut.” Kauhuelokuvamainen kuva tyhjästä silmäkuopasta roikkuvine silmämunan riekaleine tuli heti ensimmäiseksi mieleen. Vilkaisin olkani yli. En nähnyt kunnolla hämärän auton takapenkillä istuvan naisen silmiä. Enkä nähnyt mitään sideharsolappua tai merirosvosilmälappuakaan.

Nainen kertoi, että iltapalaa tehdessään hän oli yhtäkkiä tuntenut, että silmästä valui jotain. Hän katsoi peilistä ja säikähti. Silmä oli kokonaan punainen. Äkkiä päivystykseen. Erinäisten selvitysten jälkeen naiselle oli kerrottu mitä silmässä oli tapahtunut. Silmä paranisi itsestään ajan kanssa.

Vaikka kuulin mitä nainen kertoi silmästään, en silti pystynyt hahmottamaan sen muotoa sillä hetkellä. Kuvittelin silmänmunan valuneen ulos kuten kananmuna valuu löysänä kuorestaan (kiinteähän silmämuna on, mutta minkä mielikuvitukselleen voi). Toistuvasti matkan aikana yritin vilkuilla silmän suuntaan, tai sen kuvittelemani tyhjän silmäkuopan suuntaan. Perillä sitten sain nähdä auton kattovalon loisteessa millainen silmä oli. Pahannäköinen. Silmä ei ollut enää sileän pyöreä. Iiris oli normaali, mutta valkoinen osa oli pöhöttynyt ja punainen.

Täytyy sanoa, että lääketiede ja siihen liittyvät kommervenkit ovat itselleni tuntematon alue. Aspirinin tiedän. Ja että tikkien ompelu onnistuu paremmin, kun työntää parsinneulan ihon sisäpuolelta ulospäin. Ihmisellä on yllättävän paksu nahka. Lääkäri kuulemma kehui tekemiäni tikkejä. Ei siitä sen enempää, kun se ei ole taksijuttu.


***Korjaus: Voi miten tietämätön olin! Onneksi sain viimein tallentavan digipoksin, ja dokumenttien taivas aukeni yötyöläisellekin. Näin eräässä ohjelmassa irti otetun hevosen silmän puhkaisun, ja KYLLÄ, silmä on sisältä geelimäinen, ei kiinteä. Joten jos pahasti käy, niin silmä voi valua poskelle.

Juna

”Tiedättekö te mitä pektopah tarkoittaa?” kysyi nainen muulta seurueelta. ”Sehän on ravintola venäjäksi”, sanoivat muut. ”Niinhän se on. Ja se lukee Venäjälle menevien junien kyljessä”, sanoi nainen, ”mutta Aija ei tiennyt sitä. Me ajettiin kesällä niiden mökille. Yhdessä kohtaa ajoi Pietarin juna meistä ohi. Aija sanoi, että heidän mennessä mökille he aina näkevät Pektopahiin menevän junan.”

Logien erot

Tiedätkö mikä on astrologin ja gynekologin ero?

Astrologi: Voi vittu mikä taivas!
Gynekologi: Voi taivas mikä vittu!

Missä olit

Mies maksoi. Toivottelin hänelle hyvät illan jatkot. ”Kiitos samoin. Tätä ei kyllä pitäisi sanoa, mutta. Tuolla sisällä on vaimo ja pieni poika odottamassa. Jos muutama vuosi sitten olisi mennyt toisella lailla, ne eivät olisi siellä nyt. Me oltiin vaimon kanssa Thaimaassa, kun siellä oli se tsunami. Oltiin yhdellä pienellä rannalla, kun ne aallot tulivat. Meidän kohdalla oli portaat. Päästiin ne ylös. Oltiin ainoat, jotka siltä rannalta selvisi elossa. Poika syntyi sen jälkeen. Et näin.” Mies poistui hymyssä suin kotiinsa.

Aina silloin tällöin ihmiset kertovat näitä ”missä olit, kun tapahtui” – kertomuksia.

”Jannehan oli silloin tsunamin aikaan kuuden viikon turneella Thaimaassa. Se kertoi, että se majaili rannikolta muutamia kilsoja sisämaahan päin yhden joen rannalla. Se oli silloin aamulla mennyt uimaan mukanaan uimarengas. Köllötellessään siinä renkaan päällä tyynessä vedessä se huomasi kun yhtäkkiä tuli isoja aaltoja. Makeeta, se ajatteli. Jälkeenpäin, kun se sai tietää mitä tapahtui, niin se sanoi, että se oli ihan mieletöntä. Hän kellui uimarenkaalla isoissa aalloissa, ja samalla hetkellä kuoli yli 200 000 ihmistä siinä ympärillä.”

Toinen viime vuosien katastrofi on kaksoistornien tuho, jonka ihmiset ovat kokeneet kuka milläkin tavalla.

”Meillä oli hääpäivä samana päivänä kun se tapahtui. Mies oli mennyt hakemaan shampanjaa kaupasta, jotta voitaisiin vähän juhlia. Mä olin kotona, ja imetin meidän pikku vauvaa. Luin siinä samalla telkkarin tekstichattiä. Joku kirjoitti sinne, että Jenkeissä tapahtuu jotain just nyt. Mä käänsin heti amerikkalaiselle uutiskanavalle, ja sain nähdä kuvaa miten se ensimmäinen torni savusi. Kukaan ei tiennyt mitä oli tapahtunut. Ne epäilivät aluksi, että lentokoneeseen oli tullut paha suuntimavirhe. Yhtäkkiä ne kuvasi miten toinen kone lähestyi ja iskeytyi siihen toiseen torniin. Ajattele, mä katsoin telkkarista reaaliaikaisena terroristihyökkäystä. Se oli hämmästyttävää. Mä olin ihan kauhuissani mun miehen tullessa takaisin kotiin. Mä sanoin sille kato mitä on tapahtunut. Ja et mä näin suorassa lähetyksessä miten se toinen kone törmäsi siihen toiseen torniin. Eiväthän ne jenkitkään tienneet moneen tuntiin mitä oli tapahtumassa. Niissä selostuksissa ei osattu puhua aluksi ollenkaan mitään terroriteosta.”

Pää auki

Pysäytin auton ylämäkeen kadun varteen katuvalojen loistaessa keltaista valoaan. Asiakas maata retkotti selällään takapenkillä, eikä reagoinut mitenkään puheeseen tai pieneen ravisteluun. Koomakänni. Vispasin päätä puolelta toiselle leuasta kiinni pitäen. Ei örähdystäkään. Vedin käsivarsista ylöspäin. Veltto liha ei reagoinut. Leivoin koko ruhoa edestakaisin riuskoin ottein. ”Öö!” örähti asiakas merkiksi, että jokin ärsyke oli mennyt viinan kyllästämiin aivoihin, ja se oli noteerattu. Meni tovi, mutta viimein asiakas seisoi edessäni. Tai siis seisoi ja huojui. Asiakas lähti liikkeelle ottaen askeleen väärään suuntaan, taaksepäin. En ehtinyt tarttua rinnuksista kiinni. Toinen askel. Tasapaino ei ollut liikkeissä mukana. Asiakas kaatui suorin vartaloin selkä edellä alamäkeen. Pää iskeytyi asfalttiin. Verilammikko levisi pään alle.

Haettuani autosta puhelimen ja käsipaperia, olin polvillani miehen vieressä, toinen käsi piteli paperia miehen vuotavassa haavassa ja toisella, tärisevällä, kädellä yritin soittaa hälytyskeskukseen. Näin reppua kantavan miehen nousevan mäkeä ylös toisen puolen jalkakäytävää pitkin. Huusin: ”Tuu auttamaan!” Mies huusi takaisin: ”Hoida itse hommasi! Sähän se olet taksikuski!” Mies käveli ohi.

Yhden talon pihaan ilmestyi mies, jolle huidoin. Etelänmaalainen mies tuli juosten paikalle. Törkkäsin miehelle puhelimen käteen, ja pyysin häntä hälyttämään ambulanssin päästessään hälytyskeskuksen jonotuksesta läpi. Itse yritin tyrehdyttää verenvuotoa, ja pitää paikallaan pystyyn pyrkivää asiakasta. Lopulta etelänmaalainen pääsi puheyhteyteen hätäkeskuksen kanssa, ja ilmoitti ambulanssin tarpeesta, ja osoitteen. Luurin toisessa päässä kyseltiin enemmän tilanteesta, jolloin etelänmaalainen kivahti: ”Miksi sinä kysyä tuollaisia! Lähetä se ambulanssi tänne! Heti! Me tarvii täällä ambulanssi!” Ilmeisesti hänelle oli täysin outoa, että hätätilanteessa kartoitetaan kiireellisyysaste, tarvittava avunmäärä ja laatu. Otin puhelimen ja pistin etelänmaalaisen hoitelemaan asiakasta. Samalla näin ohi kävelleen miehen seisovan ylempänä mäkeä, ja tarkkailevan tapahtumia taksin katveesta.

Ambulanssia odotellessa oli ongelma saada pidettyä verta vuotava asiakas aloillaan. Ei onnistuttu. Ambulanssin saavuttua paikalle voimme vain ilmoittaa, että potilas oli karannut. Sitä kuulemma sattuu. Karanneet potilaat ottavat usein yhteyttä uudestaan. Niin nytkin. Sain myöhemmin kuulla, että asiakkaan puoliso ja anoppi olivat hälyttäneet ambulanssin uudestaan. Auennut pää hoidettiin tikeillä umpeen.

2 sekunttia

Seisottaessamme valoissa kertoilin takapenkillä istuville kahdelle nuorelle naiselle. ”Alkuillasta odottelin valojen vaihtumista Lönnrotinkadulla. Valot vaihtuivat vihreäksi, ja edessä olleen auton moottori sammui. Samassa takanamme oleva taksi tööttäsi. Eihän se nähnyt mitä edessämme tapahtui. Vaan tulkitsi heti, että perkelettäkö siinä edessä kuhnitte. Valo vaihtui jo. Tööt. Silloin kyydissäni ollut vanhempi nainen kysyi, että tiesinkö, kauanko on 2 sekuntia. En tiennyt. Se on kuulemma se aika mitä menee valojen vaihtumisesta siihen, että takana töötätään.”

Puhellessani katselin samalla miten risteyksen toisella puolella muutama jalankulkija juoksi punaisia päin, ja suoraan liikkuvan ratikan eteen. Ehtivät täpärästi pois alta. Yllyin kommentoimaan tapahtunutta:” No niin, tuolla jotkut kamikazejalankulkijat haluavat päästä hengestään juoksemalla ratikan alle.” Ja samassa takaamme kuului tööt. Meille oli vaihtunut vihreä valo. Niin se vain on, että kun toisia moittii töppäilystä liikenteessä, niin ei kauan mene kun itse töpeksii.

Hajamielinen

Nuori nainen juoksi autoon, ja sanoi että nyt on kiire bussille. Aikaa oli 20 minuuttia kaukobussin lähtöön. Linja-autoasemalle oli pikkaisen päälle kilometri. Ensin piti kuitenkin ehtiä käymään pankkiautomaatilla. Oletin meidän ehtivän. Lähtiessäni liikkeelle nainen kuitenkin pyysi odottamaan hetken, että hän tarkastaisi onko lompakko mukana. Ei ollut. Nainen juoksi äkkiä asunnolleen ja takaisin. Seuraavaksi siirryimme läheiselle automaatille. Nainen näppäili aikansa automaatin painikkeita. Tuli takaisin autolle penkomaan laukustaan unohtamaansa tunnuslukua. Lappu löytyi, ja taas takaisin automaatille. Ehdimme linja-autoasemalle pari minuuttia ennen bussin lähtöä. Nainen meni menojaan. Itse hain seuraavan asiakkaan, joka noustessaan auton takaosaan huomasi sinne tipahtaneen edelliseltä asiakkaalta kortteja ja erilaisia papereita. Hajamielinen nuori nainen oli kiireessään tipauttanut auton lattialle kirjasto- ja opiskelijakorttinsa sekä erilaisia pikkulappuja.

Avaimet ja puhelin hukassa

Kulmakuppilassa oli tullut valomerkki. Nainen ja mies kapusivat takapenkille. Alkaa arvonta minne mennään. Mies oli hanakasti menossa naisen luo, mutta nainen ei halunnut. Joten mies tipautettiin Kurviin, kotiinsa. Aikamoisessa soossissa ollut nainen jatkoi matkaa. Tultiin naisen osoitteeseen. Nainen maksoi kyydin lompakosta löytyneellä pankkikortilla. Alkoi avaimien ja puhelimen etsintä. Ei niitä löytynyt, koska lompakko oli naisen ainoa matkatavara. Laukkua ei ollut, eikä ohuesta hameesta eikä kesäpuserosta löytynyt taskuja, joissa kaivatut esineet olisivat voineet olla. ”Missä mun avaimet ja puhelin on?” nainen kysyi. Hyvä kysymys.

Ladoin kysymyksiä, ja kerroin matkan siihen astiset tapahtumat. Nainen huojui paikallaan ja räpsytteli silmiään. ”Missä mun avaimet ja puhelin on?” nainen kysyi uudestaan. Aha! Looginen takaisin päin kelaus ei toiminut. Ehdotus, että ajettaisiin takaisin kuppilaan katsomaan, jospa tavarat löytyisivät sieltä, tietysti mittari päällä. Ehdotus hyväksyttiin. Pari minuuttia ennen oven sulkeutumista oltiin paikalla. Kävin sisällä kysymässä, eikä tavaroita löytynyt.

Ilmoitin ikävän asian naiselle. Seuraavaksi nainen yritti auton puhelimesta soittaa tutuilleen saadakseen yöpaikan. Numerot menivät pieleen. Samalla ajettiin takaisin naisen kodin suuntaan naisen toivomuksesta. Tultiin pihalle. Ja oltiin saman kysymyksen edessä kuin edellisellä kerralla. ”Missä mun avaimet ja puhelin on?” Niinpä, itsekseni epäilin, etteivät vain miehellä, joka oli ollut kyydissä.

Nainen maksoi kyydin, ja ihmetteli mitä hän nyt tekisi. ”Sä et varmaan halua, että mä vien sut poliisille putkaan?” kysyin. Ei halunnut. Se vaihtoehto poistui. ”Mitä jos mä soitan päivystävän huoltomiehen avaamaan sulle ovet?” kysyin. Kelpasi. Löysin ulko-oven tarrasta huollon päivystysnumero. Herätin soitollani unisen huoltomiehen. Kerroin tapauksesta, ja varmistin maksutavan. Kuittaus, ja lasku jälkikäteen riittäisi. Sopi naiselle. Huoltomieheltä kestäisi puoli tuntia saapua paikalle. Itselläni ei ollut varaa jäädä odottamaan niin kauan. Liksan teko aika oli käsillä, kyytejä oli ilmassa ympäristössä. Ravintolaporukka oli siirtymässä koteihinsa.

Punnitsin tilannetta. Nainen oli tajuissaan, mutta helvetin kännissä, ja istui ihan rauhallisesti portailla. Oli lämmin kesäyö, ei paleltumisen vaaraa. Ohikulkijat eivät löytäisi sinne, vain talon asukkaat. Jos nainen ei lähtisi hortoilemaan ympäriinsä, niin huoltomies löytäisi hänet portailta ja avaisi ovet. Kirjoitin naisen toisen taksikuitin taakse lyhyesti tapahtumat. Ja vakuuttelin naisen pysymään paikallaan odottamassa. En tiedä menikö viesti perille, mutta lähdin hoitelemaan muita ajoja.

Olisi ehkä pitänyt pyytää huoltomiestä soittamaan paikan päälle tultuaan, että löysikö se naisen sieltä. Asia jäi vähän kaihertaa mieltä. Ei taksin ajaminen ole vain ajamista paikasta A paikkaan B. Vaan myös pienten ongelmien ratkaisemista ja huolenpitoa.

30 kierrosta

Tultiin Rajakylän suunnalta Jakomäkeen. Moottoritien ylittävän sillan jälkeen voi valita meneekö vasemman vai oikean kautta ostarille. Jakomäen ympäri kiertää tie. Olin valitsemassa oikeata, mutta toinen asiakkaista sanoi: ”Mene tuolta vasemman kautta.” Aloin selittää, että oikean kautta on mielestäni vähän lyhyempi ja nopeampi. Tiedä sitten sen paikkansa pitävyyttä, mutta sitä kautta tapaan ajaa. ”Kuule”, asiakas sanoi, ”mene nyt vain tuota vasenta kautta. Mä kerron sulle yhden opettavan tarinan. Toivottavasti sä opit siitä jotain.” ”Selvä”, sanoin ja kaarsin vasempaan.

”Yks toinen kerta taksikuski teki ihan samoin kuin sä. Alkoi väittää vastaan. Mä sanoin sille, että sä menet sitä kautta mitä mä sanon. Ei uskonut. Sit mä sanoin sille, et ok. Nyt sä ajat sit 30 kierosta Jakiksen ympäri, mä maksan. Ennen en poistu kyydistä. Kuski ajoi ympäri, ja anoi surkeana saada lopettaa. En antanut. 27 kierroksen jälkeen sanoin, et nyt riittää. Sanoin kuskille, et toivottavasti opit, että pitää tehdä niin kuin asiakas haluaa.”

”Ja mä toivon, että säkin opit tästä opettavasta tarinasta jotain”, asiakas sanoi mulle. Opinko? Jos ei muuta, niin ainakin sen ettei pidä epäillä päin näköä asiakkaan sanomisia, muuten voi tulla maksullisia lisäkierroksia epämiellyttävässä seurassa.

Naama kertoo asuinpaikan

Kollega kertoi: ”Mä otin yhden kaverin kyytiin Malmilta. Kysyin siltä mihin päin Jakomäkeä mä vien sut? Se katsoi mua hetken aikaa hölmistyneen näköisenä.

"Vittu! Näkeeks sen jo naamasta, et mä asun Jakomäessä?! Pitää heti muuttaa veks sieltä", se sanoi. Mä olin kuskannut sitä edellisenä iltana kanssa Jakikseen, mut se ei muistanut sitä, kun se oli niin jurrissa silloin.”

Sähäkkä venäläinen ja viileän rauhallinen suomalainen

Takaovi aukesi. Ensimmäisenä tuli sisään puolialastomat tissit. Ja sitten tuli loppuosa naisesta. Tiukkaan avokaulaiseen korsettiin ja minihameeseen pukeutunut nainen siirtyi selkäni taakse istumaan. Mies istui naisen viereen taakse. Matka ei ollut pitkä. Alkumatkasta nainen sähähteli miehelle venäjäksi ja englanniksi. Mies oli hiljaa. Nainen oli jostain aineesta sekaisin, ja ilmeisesti kaikki ei ollut mennyt niin kuin hän halusi, siitä sättiminen.

Kuului myös pari läpsäystä. Ajattelin, etten puutu heidän välien selvittelyyn. Läpsäykset kovenivat ja tihenivät. Alkoi tuntua pahalta, ei ihmistä saa niin läpsiä. Käännyin taaksepäin ja sanoin naiselle englanniksi: ”Älä lyö sitä! Tässä autossa ei lyödä! Lopeta!” Nainen lopetti sanoen kuitenkin samalla oikeuttaakseen tekonsa: ”Tämä on minun aviomies.” Mies makasi pää naisen sylissä. Nainen piteli miestä hiuksista kiinni. Mies ei yrittänytkään liikkua tai päästä irti.

Parin korttelin päästä tultiin perille. Nainen hyppäsi ulos autosta vetäen samalla puolittain makaavaa miestä kaksin käsin hiuksista, aivan kuin vetäisi kahdesta hiussaparosta. Mies oli hiljaa. Eikä puolustautunut mitenkään. Sanoin, että matka täytyy maksaa. Nainen ei päästänyt irti hiuksista vaan veti edelleen miestä hiuksista ulos. Hyppäsin autosta ulos, ja sanoin naiselle: ”Lopeta!” Nainen päästi miehestä irti, ja paukautti oven kiinni. Siirryin takaisin sisälle ottamaan korttimaksun vastaan. Miehen otsasta vuoti hiukan verta. Nainen pyrki uudestaan sisään ja äksyili miestä tulemaan. Sanoimme miehen kanssa molemmat, että maksu on vielä hoitamatta. Nainen kimpaantui, ja pyrki uudestaan mieheen kiinni. Nyt mies törkkäsi naisen selälleen kadulle ja veti oven kiinni käskien mua laittamaan ovet lukkoon. Ehdin just painaa ovet lukitsevaa nappulaa, ennen kuin nainen ehti avata takaoven uudelleen. Mies kommentoi naista ensimmäisen kerran suomeksi: ”Hullu ämmä.”

Nainen käveli pikaistuksissaan kadun toiselle puolelle, ja alkoi takoa nyrkillä kiiltävän punaisen, mustakuomuisen, urheiluauton tuulilasia nyrkillään. Kysyin mieheltä: ”Onko toi sun auto?” Mies vastasi: ”On.” Odottelimme kuittien tulostumista. Seuraavaksi näin naisen takovan tuulilasia käsilaukustaan ottamalla esineellä. Ei syntynyt jälkeä, joten nainen otti jalastaan korkokengän, ja alkoi takoa hyvin vahattua ja kauniisti kiiltävää punaista konepeltiä. Pang, pang, pang.


Mies pysyi rauhallisena, ja pyysi kyydin maksettuaan: ”Aja tuonne eteenpäin.” Ajoin, ja avasin ovien lukitukset. Mies hyppäsi autosta ulos, ja lähti tukka törröttäen kävelemään poispäin. Nainen istui siinä vaiheessa maassa nojaten auton renkaaseen. Kaksi yöllistä pyöräilijää oli pysähtynyt kauemmaksi ihmettelemään tapahtumaa.

Ajaessani pois paikalta tavoitin miehen kulman takaa. Kysyin mieheltä: ”Onko kaikki kunnossa?” tarkoittaen tietenkin hänen olotilaansa. ”On”, vastasi mies, vaikka tietenkään kaikki ei ollut kunnossa.

Sylkijä

Sain iltapimeällä tilauksen Puu-Vallilasta. Alue muistuttaa vanhaa Raumaa, vanhoja puutaloja, kapeita katuja ja aidattuja pihoja. Pysähdyin puuportin kohdalle odottamaan. Edessäni olevaa mäkeä pitkin nousi mies. Kohdalleni tullessaan hän alkoi huutaa raivoissaan: ”Mitä saatanaa sä täällä norkoilet! Häivy helvettiin täältä.” Kulmakarvat koholla hämmästyksestä ilmoitin: ”Tää on taksi. Mä odotan asiakasta.” Ei auttanut. Mies jatkoi raivoamista, ja lähti tulee autoa kohti. Painoin kaasua, ja ajoin mäen alas. Odottelin mäen alla vähän aikaa. Mies katosi portista pihalle. Ajoin uudestaan portille hiljaista kävelyvauhtia, jolloin mies ilmestyi uudestaan kadulle. Ohittaessani hänet tuulilasiin läjähti iso sylkipaakku. Katsoin paremmaksi siirtyä kauemmaksi odottamaan asiakasta, ja käyttelemään pissapoikaa ja tuulilasinpyyhkijöitä. Odoteltuani oman aikani asiakasta ei vain näkynyt missään, joten hukka-ajon kuittaamiseksi meni. Suututti.

Ruisku

Yöllä kolmen aikaa Itä-Helsingistä, Puotilan ostarilta kyytiin nousi mies. Häntä oli saattamassa pari kuusitoistakesäistä tyttöä. Ajettaessa Kehää pitkin Maunulaan poikettiin Pukinmäen mäkkärillä hakemassa hampurilaiset. Matkan jatkuessa mies istui selkäni takana tilataksin takapenkillä, ja söi. En viitsinyt tällä kertaa huomauttaa syömisestä.

Perille tultaessa mies pyysi avaamaan sivuoven. Sanoin että maksa ensin. Mies uhitteli, että luuletko, ettei hän saisi tuota ovea muka itse auki. En silti avannut sitä, ja mies maksoi. Poistuttuaan autosta mies jätti jälkeensä hampurilaisaterian kääreet auton lattialle. Menin siivoamaan ne pois. Löysin samalla sivulokerosta ruiskun. Ilmeisesti mies oli matkan alussa vetäissyt hihat, eli piikittänyt itseään käsivarteen.

Kun silmä välttää

Sain kyytitilauksen omakotitaloalueelta. Paikalle tullessani siellä odottikin jo mies, joka hyppäsi autoon ja sanoi: ”Vaimo on apteekissa käymässä.” Sitten tuli tarkka toimintasuunnitelma. ”Ajetaan tuohon läheiseen pubiin. Sä jäät odottamaan ulkopuolelle. Mä kipasen äkkiä sisälle. Tilaan kolme salmiakkikossua. Ja juon ne peräjälkeen heti siinä tiskillä. Ja sen jälkeen sä ajat mut takaisin.”

Tehtiin suoraviivaisesti toimintasuunnitelman mukaan. Miehen ”troppireissu” oli nopeampi kuin vaimon.

Koukussa

”Jessus! Meinasi tulla kolari”, selitin puhelimessa kollegalle. ”Mä tulin Fabianinkatua Espalta Aleksille. En tiedä miksi en katsonut niin kuin tavallisesti, ekana vasemmalle ja sit vasta oikealle. Nyt vilkaisin vaan oikealle, ja näin parin taksin tulevan kauempana, ja painoin kaasua. Sitten vasta vilkaisin vasempaan, ja iso vihreä ratikka oli tulossa päälle. AAAHH! Jalka vispasi, jarru vai kaasu. Ja painoin kaasua. Liu’uttiin just pois alta. Toinen asiakas sanoi takapenkiltä: ”Oho! Olipas lähellä!”

”Et sit päässyt soittamaan isännälle”, sanoi kollega, ”niin kuin yksi kuski, kun se oli törmännyt ratikan kanssa. Ratikan koukku tuli apumiehen puolelta sisään ja ruhjoi apumiehen penkin täysin. Kuski selvisi ihmeen kaupalla ilman mitään kolhuja. Se soitti isännälle ja sanoi: ”Mä olen koukussa.” Isäntä ihmetteli: ”Missä helvetin koukussa?”. Kuski: ”No, ratikan koukussa.”

Helsingissä ratikka on sellainen mitä täytyy väistää aina, tuli se mistä suunnasta vain. Ne kun ei voi raiteiltaan poiketa, ja väistää sivulle, joten muut on pistetty väistämään niitä. Mutta nekin ajavat ”punaisia” tai niiden S:ää, stop –merkkiä päin. On muutama omakohtainen kokemus sellaisesta. Itselleni on jo palanut vihreä, kun ratikka onkin porhaltanut keulan editse risteyksessä missä ei tavallisesti ratikat ja autot liiku risteäviin suuntiin samanaikaisesti.

Ja löytyyhän täältä sellaisia paikkoja, joissa ajokaistan vierellä kulkevat kiskot koukkaavat yhtäkkiä ajokaistalle. Siinä kokematon on ihmeissään, kun iso vihreä paksu metallinen toukannäköinen ratikka puskee vasemmalta suoraan eteen, ja tööttää varoitusmerkkejä mennessään.

Neuvova puhelin

Tässä yksi aamuyö tuttu isäntä kertoili taas: ”Me juteltiin Ässän kanssa puhelimessa. Mä sain siinä sitten käsipystyn. Me jätetään aina linja auki, jotta toinen kuulee mihin asiakkaat ovat menossa. Niin nytkin. Nainen istui taakse, mutta mies istui mun viereen eteen. Lähdettiin liikkeelle. Turvavyön varoitusääni sanoi BLIM BLIM BLIM. Nainen sanoi miehelleen, että laita se turvavyö kiinni. Mies ei sitä noteerannut. BLIM BLIM BLIM kuului vaan edelleen. Puhelimesta kuului yhtäkkiä Ässän ääni: ”Laita se vitun turvavyö kiinni!” Miehen ilmeet ja päänpyöritys olivat näkemisen arvoiset, kun se ei tajunnut ollenkaan mistä se neuvo tuli."

Missä vika

”Ei voi olla, Ei! Ei! Ei ihminen voi olla niin typerä”, puhkui ja pauhasi eräs tuttu isäntä tässä jokin aika sitten. ”No mitä nyt on tapahtunut?” kysyin odottavasti. ”Kuski soitti alkuviikosta illalla, että auto ei toimi. Se oli sammunut yhtäkkiä keskelle risteystä. Eikä lähtenyt enää käyntiin.”

Tässä tapauksessa puhutaan taksiautosta, joka on keskivertotaksiautoa prameampi, ja on ollut vasta muutaman kuukauden käytössä. Isännän unelma, jossa ei ole ajateltu sen hankintahintaa, eikä sen järkevyyttä tällaisessa taksihommassa. Löytyy vaikka mitä elektronista analyysiä, säätöä ja ajanvietelaitetta. Joo kyllä, pornoleffat löytyvät tämän auton hanskalokerosta, ja niitä voi tökätä auton omaan dvd – laitteeseen hiljaisen vuoron viihdykkeeksi.

Isäntä jatkoi: ”Mä kysyin kuskilta, että oliko siihen tullut mitään vikaviestiä. Ei ollut. Entä oliko se kääntänyt kaikki turhat pois päältä, ja sitten yrittänyt käynnistää uudestaan. Oli kuulemma. Pirssi ei vaan käynnistynyt. Sanoin sille, että eipä kait siinä muu auta kuin tilata hinausauto, ja ne saavat huollossa katsoa seuraavana päivänä mikä siinä on vikana.

Mä menin seuraavana päivänä itse sinne huoltoon käymään. Ne sanoivat, etteivät ne löytäneet siitä mitään elektronista tai teknistä vikaa. Mutta tankki oli tyhjä. AJATTELE! JUMALAUTA! KUSKI EI TAJUA KATSOA MITTARISTA ONKO TANKKI TYHJÄ VAI TÄYSI! AJATTELE! PERKELE!” , meuhkasi tuohtunut isäntä.

20 minuuttia sitten

Kollega soitti.
”Sä yritit soittaa mulle. Mä en voinut vastata sulle, kun mulla oli just silloin kyydissä nainen, jonka mies oli kuollut 20 minuuttia aikaisemmin. Se oli tyypillinen suomalainen mies. Ei ollut suostunut menemään lääkäriin ajoissa. Ja sitten kun meni, oli liian myöhästä. Se nainen kertoi miehestään, enkä mä halunnut keskeyttää sitä vastaamalla puhelimeen kesken kaiken.”

Psykologi, terapeutti, kuuntelija

Eräänä talvisena päivänä kyytiin nousi nainen, joka aloitti keskustelun: ”Tehän saatte kuulla kaikennäköisiä juttuja mitä ihmisille on tapahtunut. Ja tässä työssä te joudutte olemaan vähän niin kuin psykologeja ja terapeutteja.” ”Joo, niinhän se on”, vastaan. ”Mun kolmevuotias poika hukkui viime kesänä”, nainen sanoi.

Hetken hiljaisuus. Nainen jatkoi. Kertoi, miten hän oli jo selvinnyt pahimman yli, ja oli pystynyt palaamaan työelämäänkin. Nyt oli ensimmäistä kertaa ollut ystävättäriensä kanssa ulkona, ja kaikki oli mennyt hyvin.

Tällaiset ovat vaikeita tilanteita, koska ne tulevat aina yllättäen. Eikä meille taksikuskeille ole annettu mitään terapeuttikoulutusta. Jokainen saa selviytyä näistä omalla tavallaan. Aika rankkaa, sanoisin. Onneksi itse ainakin vaistomaisesti menen hiljaiseksi tuollaista kuullessani, ja kuuntelu kytkeytyy päälle. Jos täytyy jotain sanoa, niin yrittää tarttua johonkin positiiviseen seikkaan.

Yhteys tuon puoleiseen

Pitkän yön jälkeen aamun sarastaessa sain eräältä moottoripyörätallilta kyytiin kaksi pariskuntaa. Toinen miehistä yltyi puhumaan, ja osoitti sanansa minulle: ”Meiltä kuoli vähän aikaa sitten yhtäkkiä erittäin, erittäin hyvä ystävä.”

Salamana aivot lähetti mielelleni käskyjä. Kuuntelu päälle. Empatia päälle. Varaudu kuulemaan ikävä tarina.

”Hautajaiset oli hienot. Koko meidän tallin porukka osallistui niihin. Meille jäi hyviä muistoja hänestä. Yhdellä meidän yhteisellä kaverilla on yksi tuttu, joka on meedio. Se ottaa yhteyttä tuon puoleiseen ja välittää viestejä kuolleille. Me päätettiin kavereiden kanssa, että kysytään tältä meidän kuolleelta kaverilta millaista siellä taivaassa on. Mentiin tämän meedion luokse ja pyydettiin ottamaan yhteys. Meedio otti yhteyden, ja kysyi millaista taivaassa on. Me saatiin vastausviestinä ’Seksiä ja salaattia.’

Oltiin ihan ihmeissämme. Ei tajuttu yhtään mitään sen viestistä. Seksiä ja salaattia?! Päätettiin, että meedio kysyisi uudestaan, että miten kuolleella kaverilla menee siellä taivaassa. Meedio kysyi, ja taas tuli vastaukseksi ’seksiä ja salaattia’.

Ei helvetti! Mitä ihmettä se tarkoitti? Ja ei kun vielä kerran meedio kysymään, että oletko sä taivaassa ja millaista siellä on. Hetki meni yhteyden saamisessa tähän kuolleeseen kaveriin. Pitkän jännittyneen hiljaisuuden jälkeen siltä tuli vastaus. ’En mä ole taivaassa, vaan jäniksenä Jämijärvellä.”

Aivot suti hetken tyhjää

Istuin liikennevaloissa ja ihmettelin. Oli hyvin hämmentävä olo, kun ei ymmärtänyt mikä mätti, vaikka tajusi, että joku nyt ei täsmännyt edessä aukeavassa näkymässä. Edessäni oli keskustan kahden kadun risteys. Vasemmalta tullut auto seisoi myös liikennevaloissa. Katsoin liikennevaloja ja ihmettelin miksi ne eivät näytä itseeni päin mitään. Oliko joku piloillaan käynyt kääntämässä ne väärinpäin. Sanoinkin sen puhelimeen kollegalle, mutta en kuullut vastausta. Pohdin ongelmaani. Ei, eihän se voi olla mahdollista, koska ne olivat tuolla ylhäällä. Toiselle autolle ne näyttivät valoja, ja vastaantuleville ne näyttivät valoja, mutta ei minun suuntaan? Miksei?

JUMALAUTA! Tajusin, että sehän oli Freda! Mä olin ajanut yksisuuntaista väärinpäin! Käännyin äkkiä oikealle risteyksestä, ennen kuin vasemmalta tuleva auto ehti liikahtaa. Ja ajoin pikaisesti kauas siitä risteyksestä päivittelemään ja naureskelemaan itsekseni erehdystä. Oli todella hölmistynyttä olotilaa. Harvoin aivot sutiin hetken niin tyhjää.

Helsingin keskustassa on yksisuuntaisten katujen alue, jossa aika helposti ajaa väärin. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun auto on tullut väärästä suunnasta vastaan. Tuolla kertaa itse ajelin yksisuuntaisia pitkin ja samalla juttelin puhelimeen. Huomiokyky herpaantui sen johdosta hetkeksi ja eksyin väärälle kadulle väärin päin.

Sakot

Tuossa keväällä, ravan vielä roiskuessa, olin viemässä asiakkaita Kalliosta Itään. Nuori narkkaripariskunta oli kyydissä. Rokkonaamainen, selvänä oleva, kaveri istui vieressä, ja aineissa oleva nainen takapenkillä. Tultiin Junatieltä Itäväylälle, Kulosaaren sillalle. Nainen kierteli, väänteli ja valitti. Ajelin vasenta kaistaa, ja seurasin peilin kautta enemmän liikehdintää takana kuin liikennettä edessä, tai mittarin lukemia. Jäi vakionopeussäädin napsauttamatta päälle. Jotenkin sitä vaan halusi saada tämän lastin äkkiä perille.

Siilitien yläpuolella sitten havaitsin sivupeilistä sinisen vilkkuvalon. Takalasi oli niin ravassa, ettei siitä mitään näkynyt. Pysäytin tien sivuun. Tietoja otettiin ylös. Sanottiin, että vie asiakkaat perille, selvitetään sen jälkeen tämä juttu. Rokkonaama antoi perillä myötätunnosta tippiä.

Ajoin Kulosaaren sillalla seitsemän kympin alueella yli yhdeksää kymppiä. Ihmettelen vain, että miten pitkää poliisit ajoi takana, kun Kulosaaren sillalta on Siilitielle jokunen kilometri. Lie ajaneet puskurissa kiinni, kun ei vilkkuvaloja näkynyt aikaisemmin. Sakot tuli, liikenneturvallisuuden vaarantaminen, hinta pikkaisen vajaa kolmesataa euroa. Meni se yö, ja seuraavakin sitten ihan täysin valtiolle ajamiseksi.

Fordin vihoviimeisin malli

Ajelin Tikkurilan läpi, kun huomioni kiinnittyi edellä ajavasta autosta roikkuneeseen pieneen lamppuun. Katsoin autoa tarkemmin. Takapuskuri puuttui. Perää oli korotettu. Roiskeläpät oli lisätty. Niissä luki Ford. Mikäs malli toi on? Silmäni liukuivat pitkin takaosaa, ja tavasin sieltä R I E S A.

Ford RIESA. No sitähän ne kaikki autot ovat lopulta, riesoja.

Mäyräkoiratilaus

”Taksi Tapulikaupunki, hyvää iltaa!”, vastaan pitkän kaavan mukaan. Yleensä se tapaa olla sähäkkä ”Taxi”. Luurin toisessa päässä sopertaa erittäin känninen vanhempi naisääni:
”Mä tarviin apua! Voitko sä mua?”
”Millaista apua sä tarviit?” kysyn.
”Käy hakee mulle mäyräkoira”, nainen pyytää.
”Valitettavasti mä en nyt voi auttaa teitä.”
”Mä en pysty itse hakemaan.”
”Valitettavasti en voi auttaa tässä tapauksessa. Kuulemiin.


Olen yhden kerran hakenut tuntemattomalle asiakkaalle puhelintilauksen perusteella maitoa, ja se sai olla ensimmäinen ja viimeinen kerta. Tuolloin miesasiakas ajoi mäkkärin kautta kotia, ja matkan alussa vaimo pyysi puhelimitse tuomaan litran maitoa. No sehän unohtui. Neuvokkaana mies päätteli, etten olisi ehtinyt kauas, joten hänpä välitti taksikeskuksen kautta soittopyynnön mulle. Soitin ja mies pyysi hakemaan maitoa, hän maksaisi matkan ja maidon. Hain mittari päällä mäkkäristä maitoa. Mies tiedusteli matkan varrella miten kauan vielä kestää. Vajaa 10 minuuttia, ei kauempaa. Lupasin soittaa, kun olen alhaalla kerrostalon pihalla. Soitin, ja soitin. Ei vastausta. Ilmeisesti mies ehti sammua tällä välin. Kuittasin hukkakeikan, ja vein kalliit maidot kotiin.

Moi moi

Eräs miesasiakas tiesi varoitella foneettisten kielten vaarallisuudesta. Tervehdyksemme moi moi meidän tavalla lausuttuna tarkoittaa kuulemma thaiksi häpyhuulia.

Tarua vai totta, mutta leveän hymyn se saa naamalle, kun on toivotellut naisasiakkaalle: ”Hyvää illanjatkoa, moi moi.”

Ruumiit kolistelematta

Kaksi mummoa kertoi olleensa eläkeläisten bussimatkalla Eestissä. Heidän tultua erääseen majapaikkaan seuruetta pyydettiin odottamaan vähän aikaa ennen kuin he saisivat huoneensa. Syyksi kerrottiin, ettei ruumiita oltu vielä kolisteltu.

Eli, ettei huoneita oltu vielä siivottu.

Plumpsis

Oli aurinkoinen kesäilta. Lähikuppilan yksi kaljarinki päätti siirtyä läheiseen venerantaan jatkoille. Auto täynnä karvarintaisia uroksia ja sössöttäviä leidejä ajoimme aallonmurtajaa pitkin meren aalloissa keinahtelevien troolareiden viereen. Ryhmärämä purkautui autosta. Ja tietysti naiset ensin, ja varsinkin se kännisin, lähti nousemaan lankongia pitkin troolariin. Yksikaiteinen ja kahden lankun levyinen lankongi kiepsahti ympäri. Nainen tipahti mereen. PLUMPSIS. Onneksi noste toimi ja pullautti naisen pinnalle räpiköimään. Troolarin omistaja suoritti pikaisen vaatteiden vähentämisen, ja hyppäsi mereen auttaakseen naisen maihin.

Seurueen yksi jäsen tuli heti kysymään: ”Voisitko viedä naisen kotiinsa saman tien?” No höh! ”Sorry mä kuittasin jo seuraavan tilauksen”, heitin pikaisen hätävalheen. En todellakaan halunnut vettä valuvaa kännistä naista niskoilleni ja kastelemaan penkkejä. Eiköhän porukan itse olisi parasta auttaa naista, joten ehdotin: ”Eikö olisi parempi saada hänet troolariin. Ja antaa hänen kuivatella siellä. Siellä on varmasti pyyhkeitä.” Ja ei kun äkkiä pois paikalta.

Jos ette tykänneet ratkaisustani, niin ”Hypätkää järveen!”


(Yksi kuvista on Visukinttu-Jarkon, öööh?? omakuva? tai ottama?)

Kouristeleva mies

Vein asiakasta aamuyöstä töihin. Pari mutkaa ennen päätepistettä havaitsin yhtäkkiä kadunvarren oikealle puolelle pysäköityjen autojen välistä maassa kyljellään makaavan kouristelevan miehen. Sanoin asiakkaalle: ”Mikäs tolla on? Täytyy mennä katsomaan.” Pysäytin auton ja nappasin kännykän mukaan.

Miehellä oli joku kohtaus menossa. Pää iski asfalttiin, raajat nykivät ja katse oli lasittunut. Soitin hätäkeskukseen. Annettujen ohjeiden avulla totesimme, että miehellä henki kulkee. Koska kohtauksen laadusta ei ollut mitään tietoa, niin ambulanssi laitettiin tulemaan paikalle. Sitä odotellessa laitoin miehen pään alle maassa lojuvan takin, ja rauhoittelin miestä. Sovimme asiakkaan kanssa, että jään odottamaan ambulanssia, ja hän voi kiiruhtaa loppumatkan kävellen töihinsä.

Siinä odotellessamme miehen kohtaus alkoi mennä ohi. Aluksi mies sai jonkin sanan suustaan. Tajun palattua kokonaan mies epäili, että krampit johtuivat liiasta viinasta. Miehen ulkoasu oli epäsiisti, ja kengät puuttuivat. Ambulanssin tullessa mies yritteli jo nousta seisomaan. Kerroin mitä tiesin, ja jätin heidät selvittämään lopun, koska täytyi mennä siirtämään oma auto roskisauton edestä pois.

Kärsimätön

Ajankohta oli aamuyö, useimmilla ihmisillä syvän unen aika, toisilla kotiinpaluun aika. Katu oli hiljainen. Ei näkynyt liikettä missään. Pysäytin auton pienelle syrjäiselle etelähelsinkiläiselle kadulle, yksikaistaiselle ja yksisuuntaiselle, jossa oli molemmin puolin kadunvarsipysäköityjä autoja. Mittari kassalle. Asiakas kaiveli maksukortin esille. Visa vinkui. Kuljettajankuitti tulostui. TÖÖT TÖÖT. Asiakas kirjoitti nimensä kuljettajankuittiin. TÖÖT TÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖT. Kone tulosti asiakkaalle oman kuitin. Asiakas nousi autosta. TÖÖÖÖÖÖT. Laitoin kuljettajankuitin TÖÖÖT lompakkoon. Painoin kaasua.

Aina kun luulee, että on yksin syrjäisessä paikassa hiljaisena aikana, niin ei aikaakaan, kun takana on joku kärsimätön.

Bensaraha

”Räikkönen on hyvä tyyppi. Mä olen ovimiehenä yhdessä ravintolassa. Räikkönen oli kerran siellä juhlimassa kavereidensa kanssa. Oli talvi, ja siinä ulkopuolella istui valokuvaaja, auto käynnissä. Räikkönen tuli mun luo. Sanoi katselleensa, että valokuvaaja oli istunut jo kaksi tuntia siinä ulkopuolella. Bensa alkoi varmaan jo loppua, eikä Räikkösellä ollut vielä tarkoitusta lähteä. Joten se antoi mulle kaksikymmentä euroa, ja pyysi viemään sen sille odottajalle, jotta se voisi käydä hakemassa lisää bensaa.

Mä menin koputtamaan sivuikkunaa, ja sanoin sille valokuvaajalle, että tuolta sisältä lähetettiin sulle bensarahaa, että voisit käydä tankkaamassa lisää. Eivät kuulemma aio vielä poistua. Kaveri kyseli, että kuka lähetti. Kuka, kuka. Mut en mä sitä voinut sanoa. Joku vaan. Kaveri ei tykännyt siitä ollenkaan, että sai bensarahaa. Se painoi kaasua ja ajoi pois.”

Löytörahat

Ihmisiltä tipahtelee taksin penkille ja lattialle milloin mitäkin pikkutavaraa, useimmin pikku kolikoita. Yleensä vilkaisen aina takapenkin suuntaa samalla, kun asiakas nousee autosta pois, jotta tipahtaneet esineet voi antaa heti mukaan. Eikä tarvitse myöhemmin alkaa kärräämään niitä löytötavaratoimistoon. Ihan joka kohtaan ei takapenkeillekään näe.

Olin pysäyttänyt tilataksin jalkakäytävälle ravintolan eteen. Yksin takana matkustanut asiakas maksoi, ja poistui. Samalla sivuoven aukaisulla seuraa asiakas kurkki sisälle ja tiedusteli, että onko auto vapaa. Joo oli se. Hän pyysi odottamaan sen aikaa, että hän käy hakemassa lopun seurueen ravintolasta. Odottelin sivuovi auki. Auton takaa tuli kävellen hännystakkiin pukeutunut nuori mies. Pysähtyi oven kohdalle, ja alkoi noukkia selkäni takana olevalta takapenkiltä sinne tipahtaneita kolikoita, joita en ollut huomannut.

Kysyin: ”Mitä sä teet?” Nuori mies vastasi: ”Täältä löytyi kolikoita.” Sitten keskusteltiinkin siitä, että voiko hän pitää löydön vai ei.

Tuo kuuluu samaan kastiin tapauksia kuin se, että asiakas noustessaan kyytiin huomaa takapenkillä rahaa ja huudahtaa: ”Hei, täällä on kymppi!”, ja noukkii takapenkiltä kymmenen euroa. Ja pitää sen.

Taksi on sen verran pieni tila, että sitä kuskina tykkää, että jos sinne on jotain hiluja tai seteleitä tipahtanut, ja niiden omistaja on mennyt jo menojaan, niin ne rahat kuuluvat sen jälkeen kuskille. Eikä seuraavalle asiakkaalle.

Saatana kun kirvelee

Lämmin kesäaamu oli aluillaan. Kadut alkoivat olla tyhjinä juhlijoista. Köröttelin Aleksia pitkin ainoana autona. Keskivaiheella seisoi yksinäinen mies, ja viittoili kädellään. Pysäytin kohdalle, mies nousi takapenkille, ja hän pyysi viemään Merisatamaan, Kaivopuistoon.

”Saatana, kun kirvelee. Ai Saatana!”, kuului takaa miehen kiroilua. Katsoin olkani yli, ja näin kirkkaan punaisen naaman ja silmiä peittävän käden. ”Ai, ai, särkee tosi pahasti. Saatana.” ”Mitä sulle on tapahtunut?”, kysyin. ”Joku idiootti tuli ja suihkutti jotain ainetta suoraan silmiin tossa Mikonkadulla. Ja nyt särkee ihan vietävästi. Ai ai!”

Kiroilu ja tuskainen valittelu jatkui taukoamattomana. Ehdotin miehelle, että eikö olisi paras mennä käymään ensi apussa. Ei, hän halusi mennä veneelleen, joka oli Merisatamassa. Hän oli täällä vain muutaman päivän käymässä, ja iltapäivällä olisi lento varattuna takaisin Keski-Eurooppaan, jossa mies asui. Mies sadatteli miten kummalliseksi Suomi on muuttunut.

Jatkoin taivuttelua, että eiköhän olisi kuitenkin paras käydä näyttämässä silmät lääkärille. Marian sairaalan päivystys ei olisi kaukana. Lopulta mies suostui. Talutin miehen kyynärpäästä ohjaten päivystykseen. Poistuessani takaa kantautui tuskasta valitusta: ”Saatana, kun kirvelee!”

Ei enää metriäkään

Otin kantakaupungin kaljapaikasta kyytiin kolme viisikymppistä miestä. Eteen istui pahasti vanhalta viinalta haiseva hiukan epäsiisti ja vihainen mies. Toiset kaksi istuivat taakse. Miehet setvivät jotain pitempään jatkunutta riitaansa. Poikettiin Töölöön torigrillillä. Toinen takapenkin miehistä haki eväät mukaan, ja toinen osti eurolla ranskalaisia, kun ei ollut enempää rahaa. Etupenkin mies tuskaili mikä kesti, mittari raksutti.

Päästiin eväsmiehen osoitteeseen Meilahteen toraisan matkan jälkeen. Etupenkin mies alkoi pummata rahaa. Eväsmies ei suostunut maksamaan kuin 15 euroa, mikä oli jo mittarissa, ja antoi rahat suoraan minulle. Ja poistui.

Etupenkin mies käski jatkamaan Pitäjänmäkeen. Otin suunnan kohti Mannerheimintietä. Vaan se ei miellytäkään etupenkkimiestä, joka alkoi huutaa pää punaisena: ”Mihin saatanaan sä olet ajamassa!” Ja sitten seurasi äkäisesti huudettu litania ohjeita mistä pitäisi ajaa. Ajan muka pidemmän kautta. Ja samassa mies vaatii antamaan takaisin saamaani viittätoista euroa. En suostunut antamaan, koska mittarissa on jo enemmän kuin 15 euroa. Jotenkin tuli olo, ettei miehillä taida olla rahaa maksaa matkaa perillä.

Takapenkin mies yritti rauhoitella kaveriaan, mutta uhkaava huuto ja nimittely jatkuivat ihan korvan vieressä, jolloin itsekin kimpaannuin ja huudin takaisin: ”Tämä matka loppuu nyt tähän! Mä en vie sua enää yhtään pidemmälle.” Pysäytin lähellä olevalle bussipysäkille, ja hyppäsin autosta ulos, merkiksi ettei matka jatku enää metriäkään. Etupenkkimies hyppäsi myös vaistomaisesti ulos autosta ja huusi vaatimustaan saada rahansa takaisin. Takapenkin mies nousi myös autosta rauhoitellen kaveriaan. Hetkessä tajusin, että miehet olivat ulkona. Hyppäsin äkkiä autoon, ja painoin kaasua. Ajoin ovet auki pois paikalta, perutuspeilistä näin käsiään huitovat miehet. Pysäytin turvallisen etäällä miehistä, adrenaliinin virratessa kiihkeästi suonissani kävin sulkemassa ovet, ja soitin keskukseen. Pyysin keskusta laittamaan viestin, että Ruskeasuon Teboilin kohdalla oli kaksi aggressiivista miestä, joita ei kannattanut ottaa kyytiin.

Tällaista tapahtui urani alkuvaiheessa, kun en ollut vielä oppinut puhumalla ”käsittelemään” hankalimpia tapauksia. Mutta aina ei tuokaan temppu onnistu.

Made nousee

Kuittasin valoisan kesäyön aikaisilla aamutunneilla kyydin. Vuoroa oli vielä puolitoista tuntia jäljellä. Ajoin omakotitalon pihaan. Pienen odottelun jälkeen pihalle ilmestyi kaksi vahvasti humaltunutta keski-ikäistä miestä avatut kaljapullot käsissään. Tummahiuksinen ja silmälasipäinen mies istahti eteen, ja sanoi kiihtyneenä: ”Nyt pitää päästä äkkiä Sysmään! Made nousee kahden tunnin päästä! Nyt on kiire!” Samalla mies kyseli takapenkille istahtaneelta mieheltä muistiko toinen ottaa viskipullon ja olutkassin mukaan. Ei ollut ottanut, ja kengätkin oli unohtunut. Mies palasi taloon hakemaan puuttuvat tavarat.

Yritin selittää etten pysty lähtemään Sysmään, koska vuoro loppuu pian, ja toisen kuskin pitäisi päästä ajamaan omaa vuoroaan. Selitys ei mennyt perille. Mies hoki: ”Made nousee! Nyt on kiire! Made nousee!” Lisäksi mies selitti, että pakko mun on lähteä, koska he olivat tilanneet taksin ja aikovat sen maksaakin, ja silloin mun on tehtävä niin kuin he haluavat. Heillä on kyllä rahaa, ja toinen mies on kuulemma varatuomarikin. Ja nyt he halusivat äkkiä Sysmään. Made nousee kahden tunnin päästä, ja heidän on oltava silloin siellä, jatkui hokeminen.

Emme päässeet yhteisymmärrykseen, koska vieressä istuva varatuomarin kaveri, juomari, oli ”minä maksan kyydin ja sinä hypit vaikka kyykkyhyppyjä, jos niin käsken” –tyyppiä, eikä kuunnellut ollenkaan mitä sanoin. Mietin, että jos saisin miehen ulos autosta, niin voisin peruuttaa pois paikalta. Nousin autosta ulos, mutta mies jäikin istumaan autoon. Istahdin autoon takaisin ja sain mieleeni peruuttaa autoa, jospa juomari silloin nousisi ulos.

Toinen mies oli palannut juomien kanssa pihalle, ja naukkaili olutta metrin päässä auton oikeasta etukulmasta, kun liikautin autoa taaksepäin. Juomari autossa alkoi huutaa mulle: ”Sä osuit tohon! Sä yritit ajaa sen päälle.” Yhtäkkiä mies avasi oven ja nousi puoliksi seisomaan, ja huusi kaverilleen: ”Osuiko se sua munille! Se yritti tahallaan ajaa päälle! Hullu kuski!” Kaljaansa lipittävä varatuomari seisoi hetken aikaa paikallaan ennen kuin tajusi mitä kaveri huusi. Seuraavassa hetkessä varatuomari lysähti auton päälle, ja alkoi kiemurrella ja vaikertaa.

Voi itku! Nyt alkoi tulla syytöksiä, jos jonkin näköisiä, ja vaikka mitä korvausvaatimuksia. En kuulemma selviäisi siitä vähällä. Juomari soitti poliisit paikalle, jotta multa otettaisiin kortti pois, päälle ajajalta. Olin vaarallinen. Minunlaiset piti saada pois liikenteestä. Poliisi kuunteli versioni juomarin huudellessa vähän matkan päässä syytöksiään. Sain lähteä ilman seuraamuksia poliisien jäädessä selvittelemään asiaa miesten kanssa.


Nykyään, ajaessani kyseisen omakotitalon ohi mieleen tulee aina: "Made nousee!" Nyt naurattaa, silloin ei.

Kollegan muutama hankala tapaus

”Asiakkaat usein utelee mikä on ollut pahin tapahtuma taksia ajaessa mihin olen joutunut”, puheli kanssani rauhallisenoloinen ja pieni mieskuljettaja. ”Itse pidän aika pahana sitä kertaa, kun mulla oli kyydissä, ilmeisesti huumeita ottanut, nuori nainen. Se istui mun vieressä ja liikehti levottomasti koko ajan. Tultiin Idästä Kallioon. Olin kääntymässä Junatien liikennevaloista Aleksis Kiven kadulle, kun se nainen heittäytyi mun päälle ja alkoi huutaa: ”Raiskaa mut! Raiskaa mut!"

"Säikähdin saatanasti. Sain onneksi pidettyä auton tiellä ja samalla työnnettyä naisen pois päältä. Siinä se taisi kolauttaa päänsä sivuikkunaan. Sen jälkeen se istui siinä vieressä ihan hiljaa, ja liikkumatta koko loppumatkan. Ihan niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Toisella kertaa perillä tuli miesasiakkaan kanssa riitaa maksusta. Se oli älyttömässä humalassa, ja alkoi huutaa ettei maksa kyytiä, ja yritti poistua autosta. Ajattelin silloin, että nyt mä testaan pippurisumutetta. En voinut alkaa sumuttaa sitä siellä autossa. Nousin autosta, ja lähdin kiertää sitä. Samalla se mieskin nousi sieltä pois. Kun pääsin toiselle puolelle, niin mies makasikin liikkumattomana maassa.
Se ei reagoinut mitenkään liikuttaessani sitä. Säikähdin ensin, että nyt se kuoli. Mutta se olikin sammunut ihan totaalisesti. Eihän sitä voinut siihenkään jättää, joten sain pitkän vääntämisen jälkeen punnerrettua sen farmarin takaosaan.


Ajoin Kisahallille, ja sanoin poliiseille, että mulla on kyydissä yksi sammunut, enkä saa siltä maksua. Poliisi meni autolle, katsoi takapenkille ja sanoi, ettei siellä ole ketään. Sanoin että se on siellä takakontissa. Ne herätteli miehen, ja käskivät maksaa kyydin siihen asti, ja arviohinnan sieltä sen kotia. Mulle sanoivat, että vie kotia. Mies sammui takapenkille uudestaan. Perillä herättelin sen, ja se meni ihan rauhallisesti kotiinsa. Ei varmasti muistanut, että oli käynyt ylimääräisen mutkan Kisahallilla.”

Pientä tuohtumista liikenteessä

Juteltiin kollegan kanssa kiintoavaimella Mersua kolhineesta Nissan-kuskista. Tapauksesta kerrottiin jokin aika sitten lehdessä. Nissan kuski oli tuohtunut Länsiväylällä mersukuskin ajotapaan, ja torpannut tämän mersukuskin ajokkeineen liittymärampin jälkeiselle bussipysäkille ja alkanut purkaa raivoaan takomalla kallista mersua kiintoavaimella. Kollega yltyy kertomaan hieman lievempiä tapauksia.

”Kerran mä olin asema-aukion tolpalla ja katselin kun läheisessä risteyksessä kävelevä salkkumies oikein provosoi sellaisen tosi pienen auton kuskia. Se salkkumies oli kävellyt tahallaan tämän pikkuauton eteen ja alkanut heiluttaa salkkuaan siinä keulan edessä. Siitä pikkuautosta nousi tosi iso korsto ulos. Se meni sen salkkumiehen luo ja latas sitä nyrkillä suoraan päin näköä. Salkkumies kaatui maahan. Vähän tokeennuttuaa se alkoi kaivaa salkustaan kännykkää soittaakseen poliisit.


Toisella kertaa mä näin kun kaksi auto oli pysähtynyt valoihin Mannerheimintiellä. Valot vaihtuivat. Ensimmäinen auto ei liikahtanut minnekään. Takana oleva alkoi soittaa torvea. Ensimmäinen auto ei liikahtanut vieläkään. Torven toitotus jatkui. Ensimmäisestä autosta nousi kuski ulos ja käveli taaemman auton luo. Se avasi kuskin puoleisen oven, kumartui ratin yli ottamaan avaimet. Käsi vaan heilahti, ja kaveri viskasi ne avaimet kauas keskelle Mannerheimintietä.”

Hanoi Rocks-fani

Hotellin tolpalla kyytiin nouseva keski-ikäinen tummat pitkät kikkarat hiukset omaava mies toivottelee englanniksi parikymppisille nuorukaisille hyviä jatkoja. Toiseen hotelliin pitäisi päästä. Ei kovin pitkä matka. Mies kehuu Helsinkiä. Kysyn miten pitkäksi aikaa on käymässä Helsingissä.

”Pari päivää. On huomenna keikka täällä Helsingissä. Oltiin vähän aikaa sitten Dubaissa, ja Saksassa, nyt täällä Helsingissä. Ja täältä jatketaan Pietariin ja Moskovaan. Mä alan olemaan jo aika väsynyt, yhdeksän viikkoa reissussa”.
”Keikka?!” kysyn ihmetellen, ja vilkaisen takapenkin suuntaan.
”Aerosmith”.
”Ou!” vastaan häkeltyneenä. Ja taksiin tulee hiukan pidempi hiljainen hetki. Musiikki vain soi.

”Sä kuuntelet jazzia. Pidätkö sä jazzista?”
”Pidän.”
”Kuunteletko sä rockmusiikkia?”
”Kuuntelen.”
”Nuorempana yksi mun suosikkibändeistä oli suomalainen. Mä kuuntelin paljon niiden musiikkia.”
”Minkä bändin?”
”Hanoi Rocks.”

Loppumatka juteltiin niitä näitä.

Seuraavana iltana kyyditessäni muutaman porukan Aerosmithin keikalle Hartwall-areenalle sanoin naama virneellä muutamalle asiakkaalle, että sä istut samalla penkillä kuin yksi niistä Aerosmithin hemmoista eilen. ”Eihän?! Ihan totta!”

Koskaan ei voi tietää kuka tulee kyytiin.

Skinhedin ja mutakuonon kimppakyyti

Pysäytän aamuyöstä Sörnäisten metroaseman tolpalle, kaksneloselle. Taakse istuu tumma kikkarahiuksinen kaveri, ja eteen kalju hintelä kaveri. Kaverit haluavat itään päin. Edessä istuva alkaa avautua: ”En olisi ikinä uskonut, että joskus vielä matkustan mutakuonon kanssa kimppakyydissä. Minä, entinen kova natsi. Toi kaveri tuli taksijonossa kysymään miten se pääsee Itä-Hesaan, ja mitä se maksaa. Sovittiin siinä sit, kun kummallakin on sama suunta, et otetaan kimppataksi. Ennen mä olisin mättänyt sitä turpaan, vaan en mä enää jaksa. Mä olen jo liian vanha ja väsynyt entinen natsi”.

Samassa tämä skinhedin näköisesti pukeutunut pilottitakkinen, farkkuhousuinen ja maiharikenkäinen nahkakuula vetää selän suoraksi ja käden suoraksi viistosti ylöspäin natsitervehdykseen. Takana istuva marokkolainen puhuu omaa tarinaansa huonolla suomenkielellä.

Itse olen lievästi kauhuissani. Jumalauta. Tällainenkin parivaljakko piti sattua kyytiin. Ei kun kaasu pohjaan, ja toivotaan parasta.

Kummatkin selittää omaa tarinaansa toista kuuntelematta. Skinhedi kertoo käymistään tappeluista mutakuonojen kanssa. Ja marokkolainen kertoo huonolla suomella ja englannin sekoituksella suomalaisesta vaimostaan, toiveistaan saada työtä ja paljon, paljon lapsia. Välillä skinhedi huutaa takapenkin suuntaan: ”Suomessa pitää puhua suomea.” Ja takapenkiltä vastataan: ”Joo, joo. Ei osata vielä hyvä suomi.”

Poiketaan huoltoasemalla skinhedin pyynnöstä. Skini nousee autosta, napauttaa kantapäänsä yhteen, ja vetää koko kroppansa tiukkaan ryhtiin. Oikea käsi nousee napakkaan natsitervehdykseen. ”Heil!” Vasemman käden kaksi pystyssä olevaa sormea vilahtaa nenän alle, merkkaamaan Hitler-viiksiäkö? Ainakin siltä vaikutti. Ei ole kyllä hajuakaan skinien elemerkkien tarkoituksista. Saatoin erehtyäkin.

Hetken päästä marokkolainenkin haluaa käydä ostoksilla. Heput palaavat autoon. Skini jätetään parin kilsan päähän. Naps, ja natsitervehdys. ”Hän olla mukava kaveri. Kiva, kiltti”, kuuluu takapenkin suunnasta. Marokkolainen ei näyttänyt ollenkaan tajuavan kenen kanssa matkusti.

Suomalainen irokeesi-intiaani

Lähiön sisäinen lyhyt keikka, vien kuppilasta koteihinsa kaksi miestä. Ensimmäisenä poistuva mies sanoo toisen miehen maksavan, koska se on kuulemma voittanut kenossa paljon rahaa. Matka jatkuu pari korttelia, jonka aikana mies sanoo: ”Mä olen irokeesi-intiaani.
”Aijaa?!”, tuumailen ja vilkaisen syrjäsilmin jo jonkin verran harmaantunutta tummahiuksista vanhempaa miestä.
”Mun äiti oli irokeesi-intiaani.”
”Miten se tänne Suomeen joutui?”
”Mun isä oli Amerikan suomalaisia. Se meni naimisiin äidin kanssa ja ne muuttivat tänne Suomeen. Mä olen opettanut mun jo nyt aikuisille lapsille muutaman sanan irokeesia. Äiti opetti niitä mulle. Mä olen käynyt muutaman kerran katsomassa mun sukulaisia Amerikassa.”

Loppumatka oli niin lyhyt, ettei siinä paljon ehtinyt kyselemään. Mieleen nousi vanhat cowboy-leffat, ja niiden villisti ratsastavat intiaanit. Toisilla sitä on kiehtova sukulaistausta.

Liikennevalot

”Meille tuli miun hyvän kaverin Paavon kanssa kerran aikoinaan kova väittely liikennevalojen toiminnasta”, tarinoi iloisella päällä oleva vilkkaan ilkikurisesti naamaansa vääntelevä laiha ja lyhyt keski-ikäinen mies. ”Lyötiin vetoa. Mie oon syntyisin Lieksasta. Lähettiin Paavon kanssa Lieksassa katsomaan miten ne liikennevalot toimii. Mutta ne olivat pimeänä.

Paavopa soitti tutun taksimiehen paikalle, ja sanoi: ”Aja Joensuuhun. Mennään katsomaan miten liikennevalot toimii”. Vaan Joensuussa oli liikennevalot vilkulla. Ei selvinnyt toiminta. Paavo ei antanut periksi, vaan sanoi taksimiehelle, jotta ajahan Kuopioon.

Kuopiossa liikennevalot toimi niin kuin olin sanonut, ja pyysin Paavoa maksamaan 500 markan vedon. Paavo maksoi, ja sanoi näreissään taksimiehelle, jotta ajahan Lieksaan. Mennään katsomaan, josko ne liikennevalot olisivat siellä jo alkaneet toimimaan”.

Pata seiska

”Tämä on sitten tosi tarina”, sanoi päälle viisikymppinen lievästi humaltunut mies. Mies kaivoi lompakostaan esille pelikortin, pata seiskan.

”Ajelin kerran mökille. Poliisi pysäytti, ja kysyi ajokorttia. Eihän sitä ollut, kun olin unohtanut lompakon kotiin keittiön pöydälle Helsinkiin. Jaa, sanoi vanhempi konstaapeli. Ja kysyi, josko johtajalta löytyisi rekisteriotetta. Auto oli kyllä vaimon nimissä, eikä vaimo ollut kyydissä, mutta asia selvisi kuitenkin.

Poliisi tuumaili, ettei kortitta saisi kyllä ajella, ja kävi hakemassa autostaan pelikorttipakan. Käski mun nostaa yhden kortin. Nostin pata seiskan. Vai pata seiska tuli, tuumi poliisi. No, nyt sulla on kortti. Ajele sillä nyt sen aikaa, kunnes saat sen toisen kortin takaisin. Eihän miehen sovi ajella ilman korttia.”

Lompakossa vilahti myös ruutu kymppi, vaan sen tarina mies ei yltynyt kertomaan.

Liian tiukka oikea

Katuvalojen valaisemassa kellertävän pimeässä kesäyössä taustapeilissä näkyy takana tulevien autojen valot. Yhdet liikkuvat nopeammin kohti kuin muut. Vaistomainen vilkaisu vasempaan sivupeiliin, josta näkyy että takaa tullaan kovaa. Auto vilahtaa vasemmalta puolen ohi ihan liian kovaa. Kaahari. Sadan metrin päässä on tiukka yhdeksänkymmenen asteen käännös oikeaan ja ylämäkeen, Länsiväylän alku Ruoholahdessa.

Jarruvalot syttyvät. Auton nokka kääntyy oikeaan suuntaan. Hetken näyttää siltä, että edelleen liian kovaa kulkeva auto selviäisi mutkasta, vaan ei. Auto luisuu vasen kylki edellä kaiteeseen. Multa pölisee, valkoinen pilvi nousee keulasta ja vasen kylki saa uutta muotoa. Heti auton pysähdyttyä oikeanpuoleinen etuovi aukeaa ja valkoisen pilven saattamana ulos loikkaa nuori mies, ja heti kohta toinen. Lyhyempi nostaa kätensä pään päälle ja silittelee epätoivoisen oloisena lyhyttä sänkeään. Mahtoiko olla iskän auto lainassa.

Pysäytän tien oikeaan reunaan, ja nousen autosta ulos. Paikalle juoksee läheiseltä bussipysäkiltä ihmisiä. Eli apua on saatavilla, eikä kukaan näytä pahemmin loukkaantuneen. Sen verran kova törmäys näyttää olleen, että turvatyynyt ovat poksahtaneen esille. Koska muita on auttamassa, päätän jatkaa matkaa, jotten olisi tien tukkeena.

Ei ollut ensimmäinen eikä varmaan viimeinen kaahari, kun pyyhkii autonsa kylkeä mutkan kaiteeseen. Sen verran usein tuossa, kaistasuunnittelijan varmaankin tahattomasti suunnittelemassa, ”rysässä” on joku romu pysähtyneenä.

Batman

Kyydissä on neljän hengen seurue, joista yksi kertoo tutustaan papista, Jarista.

”Jari kertoi, että kerran yhtenä lauantaina sillä oli seuraavaksi vuorossa kastetilaisuus. Kävellessään sakastista kastekulhoa kohti, kuului vieraiden joukosta kirkkaalla pikku pojan äänellä: ”Voi hitto minkä näköinen Batman!”. Ei voinut kuulemma tehdä muuta kuin täyskäännöksen, ja palata takaisin sakastiin. Sitä alkoi naurattaa niin paljon, että se nauroi kippurassa jonkin aikaa siellä sakastissa, ennen kuin se voi taas mennä salin puolelle.”

Kolmas tuotantokausi

Olisi kolmas aloitus tässä blogissa. Edellinen kirjoittamisinto loppui yht’äkkiä, kun ei vain jaksanut enää miettiä pitkien yövuorojen jälkeen vapaa-ajalla taksitapahtumia. Katsotaan nyt miten kauan tämä kolmas ”tuotantokausi” kestää.

Taksia ajaessa saa olla ihan tarpeeksi sosiaalinen ja ottaa vastaan kommentteja. Nyt vain kirjoitan näitä juttuja. Kommentointi mahdollisuus on poistettu.

Keskellä ajoväylää juoksija

Klo 03:14:00 Datalle tulee varoitus:

"Länsiväylän alkupäässä, ennen siltaa maalle päin, mieshenkilö juoksee keskellä ajoväylää."

3 minuuttia 45 sekunttia myöhemmin klo 03:17:45 tulee datalle viesti:

"Länsiväylän alussa Ruoholahdessa maallepäin mentäessä mies jäänyt auton alle, makaa väylällä. Poliisille ilmoitettu jo asiasta."

Joka viikonloppu varoitellaan näistä välinpitämättömistä jalankulkijoista. Tälle sitten kävi köpelösti.

Nykypäivän jalankulkijat ovat kaikesta informaatiosta ja opetuksesta huolimatta täysin välinpitämättömiä, ja aiheuttavat useita vaaratilanteita. Helsingissä voi bongata Sokoksen ja Postitalon välisissä liikennevaloista satoja päin punaisia kävelijöitä. Sama juttu Mannerheimintien valoissa ja Lönnrotinkadun alussa.

Ihmettelen itsekseni useinkin sitä, miksi näistä välinpitämättömistä jalankulkijoista ei kirjoiteta lehdissä. Autoilijoista kirjoitetaan palstametreittäin negatiisista ja heitä parjataan ja kytätään, mutta jalankulkijoiden liikennekäyttäytymiseen ei kiinnitetä mitään huomiota. Edes poliisi ei huomauta heille, vaikka näkisivät näitä toikkaroijia keskellä risteystä. Sekin on nähty.

Kehoitus yläkerrasta

-" ... Jumala sanoi, että tänään Anneli voi ottaa taksin kotiin. Kaikki on tänään mennyt niin hienosti, ettei tarvii mennä bussilla kotiin."

Taidetaan olla yläkerran suojeluksessa.

Liikenneonnettomuuksia

Ohitamme jalankulkijoiden liikennevalot, jolloin takapenkillä istuva mies alkaa kertoa.

”Näitkö sä nuo liikennevalot jalankulkijoille tuossa äsken? Ne eivät olleet siinä vielä muutama vuosi sitten. Ne tuli siihen sen jälkeen, kun yksi nainen jäi auton alle, ja kuoli. Se oli juoksemassa bussille tien toiselle puolelle, kun se juoksi suoraan auton eteen. Mä olin juuri ajanut ohi omalla autolla, kun takaa kuului kova tömähdys toisen auton osuttua siihen naiseen. Törmäys oli niin kova, että sen naisen pitkävartiset saappaat lensi jalasta.

Mä hälytin siihen ambulanssin paikalle. Mä kysyin voiko ne tehdä sille mitään. Ne sanoivat etteivät voi. Katso sen korvia. Siltä valuu aivot ulos. Seuraavana päivänä lehdessä luki, että se oli perheenäiti, jolla oli kaksi lasta. Ja se oli matkalla töihin.”

”Oh ho. Oi oi. Onneksi en ole itse vielä osunut koskaan onnettumuuspaikalle ekana."
”Luulis et sä näkisit aika paljon noita onnettomuuksiakin."
”Onneksi en."

”Toisella kerralla me oltiin vaimon kanssa matkalla mökille, kun mä katsoin peruutuspeilistä takaa tulevaa autoa ja sanoin vaimolle, et siellä on takana ihan samanlainen auto kuin meidän oma auto. Mä näin peruutuspeilistä miten se auto yhtäkkiä kaartoi vasemmalle kaistalle. Ja ehdin näkemään juuri vastaan tulevan Saabin ja sanomaan: ”Saatana, Saab.” Kuului kamala pamaus, kun ne törmäsi suoraan keulat vastakkain.

Mä sanoin vaimolle, et mä en mene katsomaan sitä. Mua kun heikottaa kaiken tollasen näkeminen. Mut sit mä huomasin juoksevani sen Saabin luokse. Mä tulin sen kuskin luokse juuri kun se oli menossa shokkiin. Siltä oli katkennut molemmat jalat. Saabin tuulilasi oli pamahtanut kokonaan palasiksi. Takapenkillä istuneet lapset olivat täynnä reikiä niiden lasinsirujen takia.

Sen toisen auton kuski käveli hoiperrellen sinne Saabin luo kanssa. Ja ajattele se käveli vaikka siltäkin oli molemmat jalat katkenneet. Se oli niin sekaisin, ettei se tajunnut et ne on poikki. Ajattele! Miten ihminen voi kävellä katkenneilla jaloilla! Tää vanhempi mies oli saanut sairaskohtauksen ja siksi se oli ajanut sille vasemmalle kaistalle. Onneksi kukaan ei kuollut.

Niin siitä naisesta vielä, joka kuoli tossa liikennevalojen kohdalla, niin sillä … ööh … tota … niin sillä aukesi kaikki sen vaatteet tästä rintojen kohdalta. … ja siltä näky kaikki … täytyy sanoa et sillä oli kauniit rinnat…”

Mies menee hämillään hiljaiseksi muistikuvastaan.

Isännän painajainen

Olin menossa hakemaan asiakasta. Vaan jäi hakematta, kun tömähdin metriseen ojaan kyljelleen puolisen vuotta vanhalla mesellä. Tunnustan, arvioin nopeuden väärin ja tulin jäisellä pikkutiellä vasempaan kääntyvään mutkaan liian lujaa. Siinä ei sitten ollut paljon mitään tehtävissä kun tajusi, että nyt mennä, perkele, ojaan. Sivuturvatyynyt poksahti auki. En loukannut itseäni ollenkaan.

Täytyy sanoa, etten edes ollut järkyttynyt, kun kömmin ainakin viiskyt astetta kallellaan olevasta autosta ulos. Eikä edes vituttanut. Oli sellainen cool-olo. Ammatin varjopuolia, jotka vain täytyy kohdata, kun kohdalle sattuu. Puhelinsoitto isännälle, asiakkaalle, keskukseen ja Iisalmeen.

Odotellessani hinausautoa -8 asteen pakkasessa ehdin katselemaan pimeässä metsän keskellä tähtitaivasta. Hyvin näkyi Otava. Molemmat kahdesta autosta, jotka sivuuttivat ojaanajokohdan pysähtyivät kysymään tarviinko apua. Ilmoitin avun olevan tulossa.

Hinausauto tuli, ja sitten alkoi mietintä miten se auto saadaan ylös sieltä ojasta. Etu- vai takaperin. Samassa tupsahti paikalle touhukas ja utelias kolleega. Vaikka olin sanoin ettei tarvii vaivautua sinne asti. Vaan toisilla taksimiehillä on pää umpiluuta, johon ei puhe uppoa. Sehän otti sitten pielysmiehen vakanssin itelleen, vaikka oululainen onkin. Ensimmäisellä yrittämällä ei auto lähtenyt oikeaan suuntaan. Pieniä viilauksia vinssin vaijerin veto- ja nostosuuntiin, niin johan palasi ojanpohja-auto takaisin tielle.

Kyljen pellit klommoilla ja naarmuilla. Peili rikki. Ajoin kuitenkin auton takaisin tallille. Isäntä ei ollut mielissään, vaikka ei sitä näyttänytkään. Ykkösohjehan näissä hommissa on: Kassasta viis, kunhan tuot auton ehjänä takaisin. En tuonut. Isännän painajainen toteutui.

Kaiken lisäksi oli syntymäpäiväni.

Hirsipuunkallio

Maailmalla on viimepäivinä teloitettu hirttämällä entinen diktaattori apulaisineen. Nykyisen Helsingin alueella on aikanaan sijainnut hirsipuu, Arabianrannassa. Hirsipuun ollessa pystyssä paikka kuitenkin sijaitsi silloisen Vanhan Helsingin rajojen ulkopuolella.

Käännyttäessä Hämeentieltä Arabiankadulle oikealla puolella on jäljellä osa kalliota, jolla hirsipuu on aikanaan ollut. Kallio on nimeltään Hirsipuunkallio. Tiettävästi siellä teloitettiin vuonna 1599 muutamia virkamiehiä, jotka olivat epälojaaleja kuninkaalle.

Pää halki

Miesporukka on täyttänyt auton. Yksi heistä kertoo toisille.

”Aikanaan oltiin nyrkkeilyporukan kanssa Etelä-Afrikassa käymässä. Oltiin juuri palaamassa hotellille kävellen, kun viereen pysähtyi auto, josta loikkasi ulos nuori musta mies ja lähti juoksemaan poispäin. Samassa siitä autosta hyppäsi ulos toinen musta mies, ja lähti juoksemaan sen ensimmäisen perään sorkkarauta kädessä. Perässä juoksija saavutti sen ekan kaverin ja löi sitä suoraan keskelle päätä sillä sorkkaraudalla. Oikein näki miten se pää halkesi kahteen osaan. Kaveri kaatui maahan ja tämä toinen juoksi takaisin autoon, joka ajoi pois paikalta. Me juostiin hotellin ovesta sisälle respaan, ja pyydettiin soittamaan ambulanssi. Kuultuaan kelle se ambulanssi olisi pitänyt tilata, respa huitaisi välinpitämättömästi kättään. Ei kannattanut nähdä vaivaa sen takia kuulemma. Kai siellä sit aamulla tuli jäteauto ja korjasi ruumiin kadulta pois. Siihen aikaan ei mustan miehen henki tainnut olla minkään arvoinen siellä. Oli se vaan hurjaa meininkiä.”

Vaaroja

Lastenlaulussa lauletaan: "Monta vaaraa ompi liikenteessä..." Niin on. Yllättäviäkin. Toissa yönä datalla varoiteltiin: "Turunväylän alussa Munkkiniemessä heitellään autoja kananmunilla". Kello oli 03.21 aamulla. Käsittämätön idea ja ajankohta.

Kaasukammio

Lievästi humaltunut pariskunta kuhertelee takapenkillä. Mies on viemässä naista luokseen. Miehen maksaessa kyytiä nainen nousee autosta. Miehen pinnistäessä autosta ulos suorille jaloilleen kuulen pääni takaa pienen pamauksen ja oven kiinni paukahduksen. Auton sisätilat muuttuivat kerta pamauksella kaasukammioksi. Keskeytän sisään hengittämisen. Hapuilen, mutta en löydä ikkunoiden sähköisiä aukaisunappuloita. Silmät alkavat pullottaa päästä yrittäessäni pidättää vielä hetken hengitystä. On pakko vetää vähän henkeä suun kautta. Haju tulee silti nenään.

Kuluu muutama tunti kunnes taas paukahtaa.

Mies ja vaimo ovat palaamassa sairaalasta. Hyvin huonosti liikkuva nainen oli edellisenä iltana pariskunnan tanssi-illan yhteydessä ilmeisesti saanut tyrmäystippoja juomaansa ja oli sen takia hakeutunut sairaalaan. Nyt perillä kotiovella mies auttelee vastaan tulleen vaimon siskon kanssa vieressäni istuvaa naista ulos autosta. Seuraan naisen pinnistämistä jaloilleen. Näen pyllistävän takapuolen, joka murahtaa, ja katoaa näköpiiristä. Ovi paukahtaa kiinni. Olen yksin kaasukammiossa.

Mitä olen tehnyt, jotta minua näin rangaistaan?

Koko kansan naurattaja alivaltiosihteeri Simo Frangenilta on kysytty, että kumpi on hauskempi vitsinaihe pissa vai kakka? Frangen sanoi kummankin olevan hauska, mutta kyllä pieru on hauskin. Olen toista mieltä. Ei naurata.

Naamalleen

Neljän hengen seurue nousee autosta pois. Kadulla seisoo sekavan oloinen alle kolmekymppinen nainen naama ja pusero veressä. Nainen selittää käsiä heilutellen seurueelle jotain. Nousen autosta saadakseni tietää mitä on tapahtunut. Sekavasti selittäen nainen kertoo kaatuneensa, ja ettei häntä ole pahoinpidelty, vaikka ehkä siltä näyttäisi. Kaivelen autosta paperipyyhkeitä, joilla nainen voi painella vuotavaa naamaansa. Tarkistan naisen vaatteita pyyhkien hyytynyttä verta puseron etupuolelta ja housuista. Eipähän turhaan likaannu auton istuimet verestä. Pääsemme yhteisymmärrykseen seurueen ja naisen kanssa, että vien naisen Marian sairaalan ensiapuun.

Matkalla nainen kertoo, että oli tullut juhlimasta kotiin ja kaatunut jossain matkan varrella. Verta oli tullut paljon. Leuka oli tunnoton. Ja puhuminen oli vaikeaa. Nainen oli mennyt kotia ja katsonut kylpyhuoneen peilistä itseään ja alkanut itkemään näkemäänsä naamaa. Hän ei ollut voinut jäädä kotia, vaan oli lähtenyt uudestaan ulos. Ja siinä vaiheessa me olimme sattuneet paikalle. Nainen vakuutteli useaan kertaan, ettei häntä ollut pahoinpidelty, vaan hän oli kaatunut. Uskoin sen ja rauhoittelin häntä. Pikadiagnoosini perusteella epäilin naisen leuan saattaneen murtua, joten kehotin naista olemaan puhumatta.

Samalla hetkellä kun nainen katosi Marian sairaalan ensiapuaseman ovesta sisälle sivuikkunan viereen ilmestyi nuori mies kysymään kyytiä Lauttasaareen. Toisella puolella avautui auton ovi, josta kurkki sisään nuori nainen nenä paikattuna sekä silmä sinisenä ja umpeen turvonneena kysyen kyytiä.
Kumpi? Pikaisesti alitajunta luokitteli sairaalasta tulevan enemmän kyytiä tarvitsevaksi, joten sanoin nuorelle miehelle, että jos sopii, niin otan tuon sairaalasta tulevan naisen kyytiin. Sopi.

Tämä nuori nainen oli ollut kavereiden kanssa vaihtamassa ravintolasta toiseen, kun nainen oli ylämäessä kompuroinut ja kaatunut suoraan naamalleen. Ei ollut ehtinyt ottaa edes käsillä vastaan. Nenä oli murtunut, ja sen johdosta myös silmä oli turvonnut umpeen ja muuttunut siniseksi. Eikä hän ollut edes ottanut kuin pari siideriä.

Kaatumiset ovat yllättävän vaarallisia meille ihmisille. Kyydissä on ollut ihmisiä jotka ovat liukastuneet märällä ruoholla, kompastuneet koloon tai muuten vain kompastuneet. Niiden johdosta on pitänyt leikata polvia ja nilkkoja sekä vaihtaa jopa kaatuessa murskaantuneen olkaniveleen tilalle tekonivel. Ehkä ihmisten sittenkin pitäisi palata takaisin liikkumaan neljällä raajalla.