Sylkijä

Sain iltapimeällä tilauksen Puu-Vallilasta. Alue muistuttaa vanhaa Raumaa, vanhoja puutaloja, kapeita katuja ja aidattuja pihoja. Pysähdyin puuportin kohdalle odottamaan. Edessäni olevaa mäkeä pitkin nousi mies. Kohdalleni tullessaan hän alkoi huutaa raivoissaan: ”Mitä saatanaa sä täällä norkoilet! Häivy helvettiin täältä.” Kulmakarvat koholla hämmästyksestä ilmoitin: ”Tää on taksi. Mä odotan asiakasta.” Ei auttanut. Mies jatkoi raivoamista, ja lähti tulee autoa kohti. Painoin kaasua, ja ajoin mäen alas. Odottelin mäen alla vähän aikaa. Mies katosi portista pihalle. Ajoin uudestaan portille hiljaista kävelyvauhtia, jolloin mies ilmestyi uudestaan kadulle. Ohittaessani hänet tuulilasiin läjähti iso sylkipaakku. Katsoin paremmaksi siirtyä kauemmaksi odottamaan asiakasta, ja käyttelemään pissapoikaa ja tuulilasinpyyhkijöitä. Odoteltuani oman aikani asiakasta ei vain näkynyt missään, joten hukka-ajon kuittaamiseksi meni. Suututti.

Ruisku

Yöllä kolmen aikaa Itä-Helsingistä, Puotilan ostarilta kyytiin nousi mies. Häntä oli saattamassa pari kuusitoistakesäistä tyttöä. Ajettaessa Kehää pitkin Maunulaan poikettiin Pukinmäen mäkkärillä hakemassa hampurilaiset. Matkan jatkuessa mies istui selkäni takana tilataksin takapenkillä, ja söi. En viitsinyt tällä kertaa huomauttaa syömisestä.

Perille tultaessa mies pyysi avaamaan sivuoven. Sanoin että maksa ensin. Mies uhitteli, että luuletko, ettei hän saisi tuota ovea muka itse auki. En silti avannut sitä, ja mies maksoi. Poistuttuaan autosta mies jätti jälkeensä hampurilaisaterian kääreet auton lattialle. Menin siivoamaan ne pois. Löysin samalla sivulokerosta ruiskun. Ilmeisesti mies oli matkan alussa vetäissyt hihat, eli piikittänyt itseään käsivarteen.

Kun silmä välttää

Sain kyytitilauksen omakotitaloalueelta. Paikalle tullessani siellä odottikin jo mies, joka hyppäsi autoon ja sanoi: ”Vaimo on apteekissa käymässä.” Sitten tuli tarkka toimintasuunnitelma. ”Ajetaan tuohon läheiseen pubiin. Sä jäät odottamaan ulkopuolelle. Mä kipasen äkkiä sisälle. Tilaan kolme salmiakkikossua. Ja juon ne peräjälkeen heti siinä tiskillä. Ja sen jälkeen sä ajat mut takaisin.”

Tehtiin suoraviivaisesti toimintasuunnitelman mukaan. Miehen ”troppireissu” oli nopeampi kuin vaimon.

Koukussa

”Jessus! Meinasi tulla kolari”, selitin puhelimessa kollegalle. ”Mä tulin Fabianinkatua Espalta Aleksille. En tiedä miksi en katsonut niin kuin tavallisesti, ekana vasemmalle ja sit vasta oikealle. Nyt vilkaisin vaan oikealle, ja näin parin taksin tulevan kauempana, ja painoin kaasua. Sitten vasta vilkaisin vasempaan, ja iso vihreä ratikka oli tulossa päälle. AAAHH! Jalka vispasi, jarru vai kaasu. Ja painoin kaasua. Liu’uttiin just pois alta. Toinen asiakas sanoi takapenkiltä: ”Oho! Olipas lähellä!”

”Et sit päässyt soittamaan isännälle”, sanoi kollega, ”niin kuin yksi kuski, kun se oli törmännyt ratikan kanssa. Ratikan koukku tuli apumiehen puolelta sisään ja ruhjoi apumiehen penkin täysin. Kuski selvisi ihmeen kaupalla ilman mitään kolhuja. Se soitti isännälle ja sanoi: ”Mä olen koukussa.” Isäntä ihmetteli: ”Missä helvetin koukussa?”. Kuski: ”No, ratikan koukussa.”

Helsingissä ratikka on sellainen mitä täytyy väistää aina, tuli se mistä suunnasta vain. Ne kun ei voi raiteiltaan poiketa, ja väistää sivulle, joten muut on pistetty väistämään niitä. Mutta nekin ajavat ”punaisia” tai niiden S:ää, stop –merkkiä päin. On muutama omakohtainen kokemus sellaisesta. Itselleni on jo palanut vihreä, kun ratikka onkin porhaltanut keulan editse risteyksessä missä ei tavallisesti ratikat ja autot liiku risteäviin suuntiin samanaikaisesti.

Ja löytyyhän täältä sellaisia paikkoja, joissa ajokaistan vierellä kulkevat kiskot koukkaavat yhtäkkiä ajokaistalle. Siinä kokematon on ihmeissään, kun iso vihreä paksu metallinen toukannäköinen ratikka puskee vasemmalta suoraan eteen, ja tööttää varoitusmerkkejä mennessään.

Neuvova puhelin

Tässä yksi aamuyö tuttu isäntä kertoili taas: ”Me juteltiin Ässän kanssa puhelimessa. Mä sain siinä sitten käsipystyn. Me jätetään aina linja auki, jotta toinen kuulee mihin asiakkaat ovat menossa. Niin nytkin. Nainen istui taakse, mutta mies istui mun viereen eteen. Lähdettiin liikkeelle. Turvavyön varoitusääni sanoi BLIM BLIM BLIM. Nainen sanoi miehelleen, että laita se turvavyö kiinni. Mies ei sitä noteerannut. BLIM BLIM BLIM kuului vaan edelleen. Puhelimesta kuului yhtäkkiä Ässän ääni: ”Laita se vitun turvavyö kiinni!” Miehen ilmeet ja päänpyöritys olivat näkemisen arvoiset, kun se ei tajunnut ollenkaan mistä se neuvo tuli."

Missä vika

”Ei voi olla, Ei! Ei! Ei ihminen voi olla niin typerä”, puhkui ja pauhasi eräs tuttu isäntä tässä jokin aika sitten. ”No mitä nyt on tapahtunut?” kysyin odottavasti. ”Kuski soitti alkuviikosta illalla, että auto ei toimi. Se oli sammunut yhtäkkiä keskelle risteystä. Eikä lähtenyt enää käyntiin.”

Tässä tapauksessa puhutaan taksiautosta, joka on keskivertotaksiautoa prameampi, ja on ollut vasta muutaman kuukauden käytössä. Isännän unelma, jossa ei ole ajateltu sen hankintahintaa, eikä sen järkevyyttä tällaisessa taksihommassa. Löytyy vaikka mitä elektronista analyysiä, säätöä ja ajanvietelaitetta. Joo kyllä, pornoleffat löytyvät tämän auton hanskalokerosta, ja niitä voi tökätä auton omaan dvd – laitteeseen hiljaisen vuoron viihdykkeeksi.

Isäntä jatkoi: ”Mä kysyin kuskilta, että oliko siihen tullut mitään vikaviestiä. Ei ollut. Entä oliko se kääntänyt kaikki turhat pois päältä, ja sitten yrittänyt käynnistää uudestaan. Oli kuulemma. Pirssi ei vaan käynnistynyt. Sanoin sille, että eipä kait siinä muu auta kuin tilata hinausauto, ja ne saavat huollossa katsoa seuraavana päivänä mikä siinä on vikana.

Mä menin seuraavana päivänä itse sinne huoltoon käymään. Ne sanoivat, etteivät ne löytäneet siitä mitään elektronista tai teknistä vikaa. Mutta tankki oli tyhjä. AJATTELE! JUMALAUTA! KUSKI EI TAJUA KATSOA MITTARISTA ONKO TANKKI TYHJÄ VAI TÄYSI! AJATTELE! PERKELE!” , meuhkasi tuohtunut isäntä.

20 minuuttia sitten

Kollega soitti.
”Sä yritit soittaa mulle. Mä en voinut vastata sulle, kun mulla oli just silloin kyydissä nainen, jonka mies oli kuollut 20 minuuttia aikaisemmin. Se oli tyypillinen suomalainen mies. Ei ollut suostunut menemään lääkäriin ajoissa. Ja sitten kun meni, oli liian myöhästä. Se nainen kertoi miehestään, enkä mä halunnut keskeyttää sitä vastaamalla puhelimeen kesken kaiken.”

Psykologi, terapeutti, kuuntelija

Eräänä talvisena päivänä kyytiin nousi nainen, joka aloitti keskustelun: ”Tehän saatte kuulla kaikennäköisiä juttuja mitä ihmisille on tapahtunut. Ja tässä työssä te joudutte olemaan vähän niin kuin psykologeja ja terapeutteja.” ”Joo, niinhän se on”, vastaan. ”Mun kolmevuotias poika hukkui viime kesänä”, nainen sanoi.

Hetken hiljaisuus. Nainen jatkoi. Kertoi, miten hän oli jo selvinnyt pahimman yli, ja oli pystynyt palaamaan työelämäänkin. Nyt oli ensimmäistä kertaa ollut ystävättäriensä kanssa ulkona, ja kaikki oli mennyt hyvin.

Tällaiset ovat vaikeita tilanteita, koska ne tulevat aina yllättäen. Eikä meille taksikuskeille ole annettu mitään terapeuttikoulutusta. Jokainen saa selviytyä näistä omalla tavallaan. Aika rankkaa, sanoisin. Onneksi itse ainakin vaistomaisesti menen hiljaiseksi tuollaista kuullessani, ja kuuntelu kytkeytyy päälle. Jos täytyy jotain sanoa, niin yrittää tarttua johonkin positiiviseen seikkaan.

Yhteys tuon puoleiseen

Pitkän yön jälkeen aamun sarastaessa sain eräältä moottoripyörätallilta kyytiin kaksi pariskuntaa. Toinen miehistä yltyi puhumaan, ja osoitti sanansa minulle: ”Meiltä kuoli vähän aikaa sitten yhtäkkiä erittäin, erittäin hyvä ystävä.”

Salamana aivot lähetti mielelleni käskyjä. Kuuntelu päälle. Empatia päälle. Varaudu kuulemaan ikävä tarina.

”Hautajaiset oli hienot. Koko meidän tallin porukka osallistui niihin. Meille jäi hyviä muistoja hänestä. Yhdellä meidän yhteisellä kaverilla on yksi tuttu, joka on meedio. Se ottaa yhteyttä tuon puoleiseen ja välittää viestejä kuolleille. Me päätettiin kavereiden kanssa, että kysytään tältä meidän kuolleelta kaverilta millaista siellä taivaassa on. Mentiin tämän meedion luokse ja pyydettiin ottamaan yhteys. Meedio otti yhteyden, ja kysyi millaista taivaassa on. Me saatiin vastausviestinä ’Seksiä ja salaattia.’

Oltiin ihan ihmeissämme. Ei tajuttu yhtään mitään sen viestistä. Seksiä ja salaattia?! Päätettiin, että meedio kysyisi uudestaan, että miten kuolleella kaverilla menee siellä taivaassa. Meedio kysyi, ja taas tuli vastaukseksi ’seksiä ja salaattia’.

Ei helvetti! Mitä ihmettä se tarkoitti? Ja ei kun vielä kerran meedio kysymään, että oletko sä taivaassa ja millaista siellä on. Hetki meni yhteyden saamisessa tähän kuolleeseen kaveriin. Pitkän jännittyneen hiljaisuuden jälkeen siltä tuli vastaus. ’En mä ole taivaassa, vaan jäniksenä Jämijärvellä.”

Aivot suti hetken tyhjää

Istuin liikennevaloissa ja ihmettelin. Oli hyvin hämmentävä olo, kun ei ymmärtänyt mikä mätti, vaikka tajusi, että joku nyt ei täsmännyt edessä aukeavassa näkymässä. Edessäni oli keskustan kahden kadun risteys. Vasemmalta tullut auto seisoi myös liikennevaloissa. Katsoin liikennevaloja ja ihmettelin miksi ne eivät näytä itseeni päin mitään. Oliko joku piloillaan käynyt kääntämässä ne väärinpäin. Sanoinkin sen puhelimeen kollegalle, mutta en kuullut vastausta. Pohdin ongelmaani. Ei, eihän se voi olla mahdollista, koska ne olivat tuolla ylhäällä. Toiselle autolle ne näyttivät valoja, ja vastaantuleville ne näyttivät valoja, mutta ei minun suuntaan? Miksei?

JUMALAUTA! Tajusin, että sehän oli Freda! Mä olin ajanut yksisuuntaista väärinpäin! Käännyin äkkiä oikealle risteyksestä, ennen kuin vasemmalta tuleva auto ehti liikahtaa. Ja ajoin pikaisesti kauas siitä risteyksestä päivittelemään ja naureskelemaan itsekseni erehdystä. Oli todella hölmistynyttä olotilaa. Harvoin aivot sutiin hetken niin tyhjää.

Helsingin keskustassa on yksisuuntaisten katujen alue, jossa aika helposti ajaa väärin. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun auto on tullut väärästä suunnasta vastaan. Tuolla kertaa itse ajelin yksisuuntaisia pitkin ja samalla juttelin puhelimeen. Huomiokyky herpaantui sen johdosta hetkeksi ja eksyin väärälle kadulle väärin päin.

Sakot

Tuossa keväällä, ravan vielä roiskuessa, olin viemässä asiakkaita Kalliosta Itään. Nuori narkkaripariskunta oli kyydissä. Rokkonaamainen, selvänä oleva, kaveri istui vieressä, ja aineissa oleva nainen takapenkillä. Tultiin Junatieltä Itäväylälle, Kulosaaren sillalle. Nainen kierteli, väänteli ja valitti. Ajelin vasenta kaistaa, ja seurasin peilin kautta enemmän liikehdintää takana kuin liikennettä edessä, tai mittarin lukemia. Jäi vakionopeussäädin napsauttamatta päälle. Jotenkin sitä vaan halusi saada tämän lastin äkkiä perille.

Siilitien yläpuolella sitten havaitsin sivupeilistä sinisen vilkkuvalon. Takalasi oli niin ravassa, ettei siitä mitään näkynyt. Pysäytin tien sivuun. Tietoja otettiin ylös. Sanottiin, että vie asiakkaat perille, selvitetään sen jälkeen tämä juttu. Rokkonaama antoi perillä myötätunnosta tippiä.

Ajoin Kulosaaren sillalla seitsemän kympin alueella yli yhdeksää kymppiä. Ihmettelen vain, että miten pitkää poliisit ajoi takana, kun Kulosaaren sillalta on Siilitielle jokunen kilometri. Lie ajaneet puskurissa kiinni, kun ei vilkkuvaloja näkynyt aikaisemmin. Sakot tuli, liikenneturvallisuuden vaarantaminen, hinta pikkaisen vajaa kolmesataa euroa. Meni se yö, ja seuraavakin sitten ihan täysin valtiolle ajamiseksi.

Fordin vihoviimeisin malli

Ajelin Tikkurilan läpi, kun huomioni kiinnittyi edellä ajavasta autosta roikkuneeseen pieneen lamppuun. Katsoin autoa tarkemmin. Takapuskuri puuttui. Perää oli korotettu. Roiskeläpät oli lisätty. Niissä luki Ford. Mikäs malli toi on? Silmäni liukuivat pitkin takaosaa, ja tavasin sieltä R I E S A.

Ford RIESA. No sitähän ne kaikki autot ovat lopulta, riesoja.

Mäyräkoiratilaus

”Taksi Tapulikaupunki, hyvää iltaa!”, vastaan pitkän kaavan mukaan. Yleensä se tapaa olla sähäkkä ”Taxi”. Luurin toisessa päässä sopertaa erittäin känninen vanhempi naisääni:
”Mä tarviin apua! Voitko sä mua?”
”Millaista apua sä tarviit?” kysyn.
”Käy hakee mulle mäyräkoira”, nainen pyytää.
”Valitettavasti mä en nyt voi auttaa teitä.”
”Mä en pysty itse hakemaan.”
”Valitettavasti en voi auttaa tässä tapauksessa. Kuulemiin.


Olen yhden kerran hakenut tuntemattomalle asiakkaalle puhelintilauksen perusteella maitoa, ja se sai olla ensimmäinen ja viimeinen kerta. Tuolloin miesasiakas ajoi mäkkärin kautta kotia, ja matkan alussa vaimo pyysi puhelimitse tuomaan litran maitoa. No sehän unohtui. Neuvokkaana mies päätteli, etten olisi ehtinyt kauas, joten hänpä välitti taksikeskuksen kautta soittopyynnön mulle. Soitin ja mies pyysi hakemaan maitoa, hän maksaisi matkan ja maidon. Hain mittari päällä mäkkäristä maitoa. Mies tiedusteli matkan varrella miten kauan vielä kestää. Vajaa 10 minuuttia, ei kauempaa. Lupasin soittaa, kun olen alhaalla kerrostalon pihalla. Soitin, ja soitin. Ei vastausta. Ilmeisesti mies ehti sammua tällä välin. Kuittasin hukkakeikan, ja vein kalliit maidot kotiin.

Moi moi

Eräs miesasiakas tiesi varoitella foneettisten kielten vaarallisuudesta. Tervehdyksemme moi moi meidän tavalla lausuttuna tarkoittaa kuulemma thaiksi häpyhuulia.

Tarua vai totta, mutta leveän hymyn se saa naamalle, kun on toivotellut naisasiakkaalle: ”Hyvää illanjatkoa, moi moi.”

Ruumiit kolistelematta

Kaksi mummoa kertoi olleensa eläkeläisten bussimatkalla Eestissä. Heidän tultua erääseen majapaikkaan seuruetta pyydettiin odottamaan vähän aikaa ennen kuin he saisivat huoneensa. Syyksi kerrottiin, ettei ruumiita oltu vielä kolisteltu.

Eli, ettei huoneita oltu vielä siivottu.

Plumpsis

Oli aurinkoinen kesäilta. Lähikuppilan yksi kaljarinki päätti siirtyä läheiseen venerantaan jatkoille. Auto täynnä karvarintaisia uroksia ja sössöttäviä leidejä ajoimme aallonmurtajaa pitkin meren aalloissa keinahtelevien troolareiden viereen. Ryhmärämä purkautui autosta. Ja tietysti naiset ensin, ja varsinkin se kännisin, lähti nousemaan lankongia pitkin troolariin. Yksikaiteinen ja kahden lankun levyinen lankongi kiepsahti ympäri. Nainen tipahti mereen. PLUMPSIS. Onneksi noste toimi ja pullautti naisen pinnalle räpiköimään. Troolarin omistaja suoritti pikaisen vaatteiden vähentämisen, ja hyppäsi mereen auttaakseen naisen maihin.

Seurueen yksi jäsen tuli heti kysymään: ”Voisitko viedä naisen kotiinsa saman tien?” No höh! ”Sorry mä kuittasin jo seuraavan tilauksen”, heitin pikaisen hätävalheen. En todellakaan halunnut vettä valuvaa kännistä naista niskoilleni ja kastelemaan penkkejä. Eiköhän porukan itse olisi parasta auttaa naista, joten ehdotin: ”Eikö olisi parempi saada hänet troolariin. Ja antaa hänen kuivatella siellä. Siellä on varmasti pyyhkeitä.” Ja ei kun äkkiä pois paikalta.

Jos ette tykänneet ratkaisustani, niin ”Hypätkää järveen!”


(Yksi kuvista on Visukinttu-Jarkon, öööh?? omakuva? tai ottama?)

Kouristeleva mies

Vein asiakasta aamuyöstä töihin. Pari mutkaa ennen päätepistettä havaitsin yhtäkkiä kadunvarren oikealle puolelle pysäköityjen autojen välistä maassa kyljellään makaavan kouristelevan miehen. Sanoin asiakkaalle: ”Mikäs tolla on? Täytyy mennä katsomaan.” Pysäytin auton ja nappasin kännykän mukaan.

Miehellä oli joku kohtaus menossa. Pää iski asfalttiin, raajat nykivät ja katse oli lasittunut. Soitin hätäkeskukseen. Annettujen ohjeiden avulla totesimme, että miehellä henki kulkee. Koska kohtauksen laadusta ei ollut mitään tietoa, niin ambulanssi laitettiin tulemaan paikalle. Sitä odotellessa laitoin miehen pään alle maassa lojuvan takin, ja rauhoittelin miestä. Sovimme asiakkaan kanssa, että jään odottamaan ambulanssia, ja hän voi kiiruhtaa loppumatkan kävellen töihinsä.

Siinä odotellessamme miehen kohtaus alkoi mennä ohi. Aluksi mies sai jonkin sanan suustaan. Tajun palattua kokonaan mies epäili, että krampit johtuivat liiasta viinasta. Miehen ulkoasu oli epäsiisti, ja kengät puuttuivat. Ambulanssin tullessa mies yritteli jo nousta seisomaan. Kerroin mitä tiesin, ja jätin heidät selvittämään lopun, koska täytyi mennä siirtämään oma auto roskisauton edestä pois.

Kärsimätön

Ajankohta oli aamuyö, useimmilla ihmisillä syvän unen aika, toisilla kotiinpaluun aika. Katu oli hiljainen. Ei näkynyt liikettä missään. Pysäytin auton pienelle syrjäiselle etelähelsinkiläiselle kadulle, yksikaistaiselle ja yksisuuntaiselle, jossa oli molemmin puolin kadunvarsipysäköityjä autoja. Mittari kassalle. Asiakas kaiveli maksukortin esille. Visa vinkui. Kuljettajankuitti tulostui. TÖÖT TÖÖT. Asiakas kirjoitti nimensä kuljettajankuittiin. TÖÖT TÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖT. Kone tulosti asiakkaalle oman kuitin. Asiakas nousi autosta. TÖÖÖÖÖÖT. Laitoin kuljettajankuitin TÖÖÖT lompakkoon. Painoin kaasua.

Aina kun luulee, että on yksin syrjäisessä paikassa hiljaisena aikana, niin ei aikaakaan, kun takana on joku kärsimätön.

Bensaraha

”Räikkönen on hyvä tyyppi. Mä olen ovimiehenä yhdessä ravintolassa. Räikkönen oli kerran siellä juhlimassa kavereidensa kanssa. Oli talvi, ja siinä ulkopuolella istui valokuvaaja, auto käynnissä. Räikkönen tuli mun luo. Sanoi katselleensa, että valokuvaaja oli istunut jo kaksi tuntia siinä ulkopuolella. Bensa alkoi varmaan jo loppua, eikä Räikkösellä ollut vielä tarkoitusta lähteä. Joten se antoi mulle kaksikymmentä euroa, ja pyysi viemään sen sille odottajalle, jotta se voisi käydä hakemassa lisää bensaa.

Mä menin koputtamaan sivuikkunaa, ja sanoin sille valokuvaajalle, että tuolta sisältä lähetettiin sulle bensarahaa, että voisit käydä tankkaamassa lisää. Eivät kuulemma aio vielä poistua. Kaveri kyseli, että kuka lähetti. Kuka, kuka. Mut en mä sitä voinut sanoa. Joku vaan. Kaveri ei tykännyt siitä ollenkaan, että sai bensarahaa. Se painoi kaasua ja ajoi pois.”

Löytörahat

Ihmisiltä tipahtelee taksin penkille ja lattialle milloin mitäkin pikkutavaraa, useimmin pikku kolikoita. Yleensä vilkaisen aina takapenkin suuntaa samalla, kun asiakas nousee autosta pois, jotta tipahtaneet esineet voi antaa heti mukaan. Eikä tarvitse myöhemmin alkaa kärräämään niitä löytötavaratoimistoon. Ihan joka kohtaan ei takapenkeillekään näe.

Olin pysäyttänyt tilataksin jalkakäytävälle ravintolan eteen. Yksin takana matkustanut asiakas maksoi, ja poistui. Samalla sivuoven aukaisulla seuraa asiakas kurkki sisälle ja tiedusteli, että onko auto vapaa. Joo oli se. Hän pyysi odottamaan sen aikaa, että hän käy hakemassa lopun seurueen ravintolasta. Odottelin sivuovi auki. Auton takaa tuli kävellen hännystakkiin pukeutunut nuori mies. Pysähtyi oven kohdalle, ja alkoi noukkia selkäni takana olevalta takapenkiltä sinne tipahtaneita kolikoita, joita en ollut huomannut.

Kysyin: ”Mitä sä teet?” Nuori mies vastasi: ”Täältä löytyi kolikoita.” Sitten keskusteltiinkin siitä, että voiko hän pitää löydön vai ei.

Tuo kuuluu samaan kastiin tapauksia kuin se, että asiakas noustessaan kyytiin huomaa takapenkillä rahaa ja huudahtaa: ”Hei, täällä on kymppi!”, ja noukkii takapenkiltä kymmenen euroa. Ja pitää sen.

Taksi on sen verran pieni tila, että sitä kuskina tykkää, että jos sinne on jotain hiluja tai seteleitä tipahtanut, ja niiden omistaja on mennyt jo menojaan, niin ne rahat kuuluvat sen jälkeen kuskille. Eikä seuraavalle asiakkaalle.

Saatana kun kirvelee

Lämmin kesäaamu oli aluillaan. Kadut alkoivat olla tyhjinä juhlijoista. Köröttelin Aleksia pitkin ainoana autona. Keskivaiheella seisoi yksinäinen mies, ja viittoili kädellään. Pysäytin kohdalle, mies nousi takapenkille, ja hän pyysi viemään Merisatamaan, Kaivopuistoon.

”Saatana, kun kirvelee. Ai Saatana!”, kuului takaa miehen kiroilua. Katsoin olkani yli, ja näin kirkkaan punaisen naaman ja silmiä peittävän käden. ”Ai, ai, särkee tosi pahasti. Saatana.” ”Mitä sulle on tapahtunut?”, kysyin. ”Joku idiootti tuli ja suihkutti jotain ainetta suoraan silmiin tossa Mikonkadulla. Ja nyt särkee ihan vietävästi. Ai ai!”

Kiroilu ja tuskainen valittelu jatkui taukoamattomana. Ehdotin miehelle, että eikö olisi paras mennä käymään ensi apussa. Ei, hän halusi mennä veneelleen, joka oli Merisatamassa. Hän oli täällä vain muutaman päivän käymässä, ja iltapäivällä olisi lento varattuna takaisin Keski-Eurooppaan, jossa mies asui. Mies sadatteli miten kummalliseksi Suomi on muuttunut.

Jatkoin taivuttelua, että eiköhän olisi kuitenkin paras käydä näyttämässä silmät lääkärille. Marian sairaalan päivystys ei olisi kaukana. Lopulta mies suostui. Talutin miehen kyynärpäästä ohjaten päivystykseen. Poistuessani takaa kantautui tuskasta valitusta: ”Saatana, kun kirvelee!”

Ei enää metriäkään

Otin kantakaupungin kaljapaikasta kyytiin kolme viisikymppistä miestä. Eteen istui pahasti vanhalta viinalta haiseva hiukan epäsiisti ja vihainen mies. Toiset kaksi istuivat taakse. Miehet setvivät jotain pitempään jatkunutta riitaansa. Poikettiin Töölöön torigrillillä. Toinen takapenkin miehistä haki eväät mukaan, ja toinen osti eurolla ranskalaisia, kun ei ollut enempää rahaa. Etupenkin mies tuskaili mikä kesti, mittari raksutti.

Päästiin eväsmiehen osoitteeseen Meilahteen toraisan matkan jälkeen. Etupenkin mies alkoi pummata rahaa. Eväsmies ei suostunut maksamaan kuin 15 euroa, mikä oli jo mittarissa, ja antoi rahat suoraan minulle. Ja poistui.

Etupenkin mies käski jatkamaan Pitäjänmäkeen. Otin suunnan kohti Mannerheimintietä. Vaan se ei miellytäkään etupenkkimiestä, joka alkoi huutaa pää punaisena: ”Mihin saatanaan sä olet ajamassa!” Ja sitten seurasi äkäisesti huudettu litania ohjeita mistä pitäisi ajaa. Ajan muka pidemmän kautta. Ja samassa mies vaatii antamaan takaisin saamaani viittätoista euroa. En suostunut antamaan, koska mittarissa on jo enemmän kuin 15 euroa. Jotenkin tuli olo, ettei miehillä taida olla rahaa maksaa matkaa perillä.

Takapenkin mies yritti rauhoitella kaveriaan, mutta uhkaava huuto ja nimittely jatkuivat ihan korvan vieressä, jolloin itsekin kimpaannuin ja huudin takaisin: ”Tämä matka loppuu nyt tähän! Mä en vie sua enää yhtään pidemmälle.” Pysäytin lähellä olevalle bussipysäkille, ja hyppäsin autosta ulos, merkiksi ettei matka jatku enää metriäkään. Etupenkkimies hyppäsi myös vaistomaisesti ulos autosta ja huusi vaatimustaan saada rahansa takaisin. Takapenkin mies nousi myös autosta rauhoitellen kaveriaan. Hetkessä tajusin, että miehet olivat ulkona. Hyppäsin äkkiä autoon, ja painoin kaasua. Ajoin ovet auki pois paikalta, perutuspeilistä näin käsiään huitovat miehet. Pysäytin turvallisen etäällä miehistä, adrenaliinin virratessa kiihkeästi suonissani kävin sulkemassa ovet, ja soitin keskukseen. Pyysin keskusta laittamaan viestin, että Ruskeasuon Teboilin kohdalla oli kaksi aggressiivista miestä, joita ei kannattanut ottaa kyytiin.

Tällaista tapahtui urani alkuvaiheessa, kun en ollut vielä oppinut puhumalla ”käsittelemään” hankalimpia tapauksia. Mutta aina ei tuokaan temppu onnistu.

Made nousee

Kuittasin valoisan kesäyön aikaisilla aamutunneilla kyydin. Vuoroa oli vielä puolitoista tuntia jäljellä. Ajoin omakotitalon pihaan. Pienen odottelun jälkeen pihalle ilmestyi kaksi vahvasti humaltunutta keski-ikäistä miestä avatut kaljapullot käsissään. Tummahiuksinen ja silmälasipäinen mies istahti eteen, ja sanoi kiihtyneenä: ”Nyt pitää päästä äkkiä Sysmään! Made nousee kahden tunnin päästä! Nyt on kiire!” Samalla mies kyseli takapenkille istahtaneelta mieheltä muistiko toinen ottaa viskipullon ja olutkassin mukaan. Ei ollut ottanut, ja kengätkin oli unohtunut. Mies palasi taloon hakemaan puuttuvat tavarat.

Yritin selittää etten pysty lähtemään Sysmään, koska vuoro loppuu pian, ja toisen kuskin pitäisi päästä ajamaan omaa vuoroaan. Selitys ei mennyt perille. Mies hoki: ”Made nousee! Nyt on kiire! Made nousee!” Lisäksi mies selitti, että pakko mun on lähteä, koska he olivat tilanneet taksin ja aikovat sen maksaakin, ja silloin mun on tehtävä niin kuin he haluavat. Heillä on kyllä rahaa, ja toinen mies on kuulemma varatuomarikin. Ja nyt he halusivat äkkiä Sysmään. Made nousee kahden tunnin päästä, ja heidän on oltava silloin siellä, jatkui hokeminen.

Emme päässeet yhteisymmärrykseen, koska vieressä istuva varatuomarin kaveri, juomari, oli ”minä maksan kyydin ja sinä hypit vaikka kyykkyhyppyjä, jos niin käsken” –tyyppiä, eikä kuunnellut ollenkaan mitä sanoin. Mietin, että jos saisin miehen ulos autosta, niin voisin peruuttaa pois paikalta. Nousin autosta ulos, mutta mies jäikin istumaan autoon. Istahdin autoon takaisin ja sain mieleeni peruuttaa autoa, jospa juomari silloin nousisi ulos.

Toinen mies oli palannut juomien kanssa pihalle, ja naukkaili olutta metrin päässä auton oikeasta etukulmasta, kun liikautin autoa taaksepäin. Juomari autossa alkoi huutaa mulle: ”Sä osuit tohon! Sä yritit ajaa sen päälle.” Yhtäkkiä mies avasi oven ja nousi puoliksi seisomaan, ja huusi kaverilleen: ”Osuiko se sua munille! Se yritti tahallaan ajaa päälle! Hullu kuski!” Kaljaansa lipittävä varatuomari seisoi hetken aikaa paikallaan ennen kuin tajusi mitä kaveri huusi. Seuraavassa hetkessä varatuomari lysähti auton päälle, ja alkoi kiemurrella ja vaikertaa.

Voi itku! Nyt alkoi tulla syytöksiä, jos jonkin näköisiä, ja vaikka mitä korvausvaatimuksia. En kuulemma selviäisi siitä vähällä. Juomari soitti poliisit paikalle, jotta multa otettaisiin kortti pois, päälle ajajalta. Olin vaarallinen. Minunlaiset piti saada pois liikenteestä. Poliisi kuunteli versioni juomarin huudellessa vähän matkan päässä syytöksiään. Sain lähteä ilman seuraamuksia poliisien jäädessä selvittelemään asiaa miesten kanssa.


Nykyään, ajaessani kyseisen omakotitalon ohi mieleen tulee aina: "Made nousee!" Nyt naurattaa, silloin ei.

Kollegan muutama hankala tapaus

”Asiakkaat usein utelee mikä on ollut pahin tapahtuma taksia ajaessa mihin olen joutunut”, puheli kanssani rauhallisenoloinen ja pieni mieskuljettaja. ”Itse pidän aika pahana sitä kertaa, kun mulla oli kyydissä, ilmeisesti huumeita ottanut, nuori nainen. Se istui mun vieressä ja liikehti levottomasti koko ajan. Tultiin Idästä Kallioon. Olin kääntymässä Junatien liikennevaloista Aleksis Kiven kadulle, kun se nainen heittäytyi mun päälle ja alkoi huutaa: ”Raiskaa mut! Raiskaa mut!"

"Säikähdin saatanasti. Sain onneksi pidettyä auton tiellä ja samalla työnnettyä naisen pois päältä. Siinä se taisi kolauttaa päänsä sivuikkunaan. Sen jälkeen se istui siinä vieressä ihan hiljaa, ja liikkumatta koko loppumatkan. Ihan niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Toisella kertaa perillä tuli miesasiakkaan kanssa riitaa maksusta. Se oli älyttömässä humalassa, ja alkoi huutaa ettei maksa kyytiä, ja yritti poistua autosta. Ajattelin silloin, että nyt mä testaan pippurisumutetta. En voinut alkaa sumuttaa sitä siellä autossa. Nousin autosta, ja lähdin kiertää sitä. Samalla se mieskin nousi sieltä pois. Kun pääsin toiselle puolelle, niin mies makasikin liikkumattomana maassa.
Se ei reagoinut mitenkään liikuttaessani sitä. Säikähdin ensin, että nyt se kuoli. Mutta se olikin sammunut ihan totaalisesti. Eihän sitä voinut siihenkään jättää, joten sain pitkän vääntämisen jälkeen punnerrettua sen farmarin takaosaan.


Ajoin Kisahallille, ja sanoin poliiseille, että mulla on kyydissä yksi sammunut, enkä saa siltä maksua. Poliisi meni autolle, katsoi takapenkille ja sanoi, ettei siellä ole ketään. Sanoin että se on siellä takakontissa. Ne herätteli miehen, ja käskivät maksaa kyydin siihen asti, ja arviohinnan sieltä sen kotia. Mulle sanoivat, että vie kotia. Mies sammui takapenkille uudestaan. Perillä herättelin sen, ja se meni ihan rauhallisesti kotiinsa. Ei varmasti muistanut, että oli käynyt ylimääräisen mutkan Kisahallilla.”