Mitä tarkoittaa

Takapenkillä istuva nainen kertoi vieressään istuvalle miehelle: ”Telkkarissakin on tullut näitä, kun lapsilta kysytään mitä tarkoittaa joku sanonta, niin lapset kertovat hulvattoman hauskoja merkityksiä. Mulle on jäänyt mieleen yksi, jonka mä tulen aina muistamaan.

Kysyttiin mitä tarkoittaa ’minkä taakseen jättää, niin sen edestään löytää’? Vastaus on VYÖ! Kun sen laittaa taakse, niin kohta sen löytää edestään”.

Napit

Oltiin perillä. Matka oli maksettu. Selkäni takana istuva nainen oli aikeissa nousta ulos, mutta kiinni oleva turvavyö esti sen. ”Ai niin, tämäkin olisi hyvä avata ennen kuin yrittää ulos”, nainen tuumi. Napsautti turvavyön auki, ja yritti vetää sen sivuun onnistumatta siinä. Vyö oli jumissa jossakin. Vyön yläosa tuli naisen takin kaula-aukosta ulos, ja alaosa takin helman halkiosta. ”Taitaa olla aika harvinaista, että asiakas nappittaa itsensä kiinni autoon”, nainen sanoi nauraen aukoessaan takkinsa nappeja.

Pantti

Asiakkaan halutessa poistua autosta väliaikaisesti esim. huoltoasemalle, kauppaan, jonkun rakennukseen sisään tai ravintolaan, haluan poissaolon ajaksi pantin. Pantiksi kelpaa ajokortti, passi tai henkilötodistus tai jo mittarissa olevaa summaa suuremman summan käteistä rahaa. Joskus harvoin puhelin. Pantti on takuuna, että matka tulee maksetuksi eikä asiakas ota jalkojaan alleen kesken kaiken ja katoa. Toiset ymmärtävät pantin tarkoituksen, toiset ei.

Ihmiset jotka eivät ymmärrä kokevat pantin pyytämisen henkilökohtaisena epäluottamuksena. Ai, että he jättäisivät maksamatta! He ovat kyllä rehellisiä ja maksavat! Epärehellisyys kun ei vai näy päällepäin. Joten kohtelen kaikkia tasapuolisesti, vaikka saankin haukkumiset näiltä ymmärtämättömiltä. Tähän asti ovat kaikki väliaikaisesti taksista poistuneet tulleet takaisin, ja maksaneet matkan perillä.

Toinen ongelma on sitten nämä joilla ei löydy rahaa maksaa kyytiä perillä.

Sain tässä kerran Pohjois-Helsingistä Tapulikaupungista kyytiin miehen, joka oli menossa Itä-Helsinkiin Puotilaan. Matkan loppuvaiheilla selvisi, että matkan maksaja olisikin perillä oleva henkilö, eikä kyydissä oleva. Tämä on aika tavallista. Perillä mies soitti tuttavalleen, että olisi nyt pihalla, ja pitäisi tulla maksamaan. Maksaja ei ollutkaan annetussa osoitteessa vaan jossain lähellä, ja tulisi ihan pian.

Odoteltiin, ja mittari raksutti. Uusi hätyyttelypuhelu, jotta maksaja tulisi. Aikaa meni, ja mittari raksutti. Lopulta paikalle tuli maksajaksi suostunut nainen umpikännissä. Odottelu oli tuplannut summan, eikä naiselta löytynytkään sen vertaa rahaa. Eikä löytynyt edes sitä pelkää matkaa ilman odottelulisää vastaavaa summaa. Kyydissä ollut mies luovutti ajokorttinsa pantiksi. Annoin pankkitilinumeron mihin kyydin voi maksaa. Lisäksi annoimme puhelinnumerot toisillemme.

Miehen piti maksaa kyyti tilille, ja sen jälkeen soittaisin sopiakseni miten kortin palautus tapahtuisi. Tapahtumaa ei näkynyt tilillä muutaman päivän sisällä, joten soitin miehelle. Erinäiset ongelmat olivat olleet esteenä. Hoitaisi homman hetimmiten. Ei hoitanut. Soitin viikon päästä. Ei vastannut puhelimeen. Lähetin tekstiviestin. Ei vastausta. Kyyti tapahtui kesällä. Talvella tuli tekstiviesti, jossa oli vain yksi piste. Vappuna tuli tekstiviesti: ”Hyvää Vappua sullekin!”

Kymmenen kuukauden kuluttua kyydistä mies soitti, ja sanoi tarvitsevansa ajokorttiaan. Halusi maksaa kyydin ja ylimääräistä, koska kyyti oli niin pitkän aikaa hänen vuoksensa maksamatta. Rahat tulivat tilille, ja ajokortti lähti postissa miehelle.

Neljän vuoden hukkasaldo on yksi vanha puhelin, yksi vanhentunut passi ja yksi kelakortti. Jokaisesta tapauksesta voisi kirjoittaa jutun. Miksi en ole perinyt saataviani takaisin on se, että niissä tapauksissa ei saa vaivanpalkkaa.

Tässä eräänä lauantaina aamuyöstä ajellessani kohti keskustan taksijonoja sain tilauksen, jossa taksiin nousi hieman hätääntynyt nainen. Läheisen sairaalan päivystykseen piti päästä. Rytmihäiriöitä sydämessä. Perillä selvisi, että nainen oli pukenut yöpuvun päälle ulkotakin ja ottanut avaimet mukaan, ei muuta. Laukkua tai lompakko ei ollut tullut mukaan. Kyyti oli siinä kymmenen euron luokkaa.

Nainen pyysi saada maksaa tilille. Autossa ei ollut valmiiksi täytettyjä tilisiirtolomakkeita. Enkä halunnut alkaa kaivelemaan omaa tilinumeroani ja kirjoittelemaan sitä ja omaa puhelinnumeroa ja naisen puhelinnumeroa samanaikaisesti kun toisella oli rytmihäiriöitä. Entäpä jos nainen olisi kupsahtanut kirjoitellessani kaikenmaailman tietoja? Kun en ole lääkäri, niin ei ole hajuakaan mitä rytmihäiriöistä voi seurata. Sanoin naiselle, ettei tarvitse maksaa. Pienen inttämisen jälkeen nainen hävisi sairaalan ovesta sisään.

Pistin sen vuoden ”hyvien töiden” piikkiin, vaikka aina hiukan itseäni närästää, jos kyydin maksaminen ei mene normaalilla tavalla, eli rahalla tai kortilla.

Hiljainen ”normikeskiviikko”

Vuoro 18 – 4.30. Kirjauduin datalle kello 17. 53 Itä-Helsingissä. Tästä hiljaisen keskiviikon vuorosta tuli yllättäen tämän ammatin vaihtelevuutta hyvin kuvaava tiivistys.

1. Asiakas nousi kyytiin Puotilasta, paikallisesta kuppilasta. Matka oli viereisen lähiön, Itäkeskuksen, kuppilaan. Kysely olinko naimisissa tai seurustelinko. Ehdotteli, että mentäisiin naimaan.


Valitsin väärin, kun en mennyt Itäkeskuksen tolpalle vaan ajoin Herttoniemeen (56) asti. Itiksessä oli paljon autoja, ja koska olen vasta vähän aikaa aloittanut vuorot Idässä, niin en vielä tiedä miten mikin tolppa veti tuohon aikaan.

2. Herttoniemen teollisuusalueelta kyytiin tulee kitara. Ilmoitan keskustassa puhelimitse vastaanottajalle olevani perillä. Laskutus tavarankuljetusalvilla.

3. Käsipysty Hietaniementorin kupeessa. Kaksi miestä nousi kyytiin. Kohde Munkkiniemi. Lähellä Hietaniemen hautausmaata toinen ehdotti, että ajetaan hautausmaan kautta. Toinen esteli. Ajettiin kuitenkin, ja vielä yhdestä portista sisään. Miehet nousivat pimentyneessä illassa taksista ja kävivät katsomassa ”Tyynin” hautaa. ”Tyyni” oli tekemisissä Kekkosen kanssa, ja ”Tyynille” myönnettiin Ellis Island – palkinto. Miehet palasivat kyytiin.

Vähän ennen Munkkiniemeä toinen kysyi, että täälläkö se Risto Jarvan tapaus sattui. Toinen ei ollut varma.
Jarva oli palaamassa taksilla Jäniksen vuosi – elokuvan ensi-illasta. Taksi murskaantui kuorma-auton alle. Jarva ja taksinkuljettaja menehtyivät.

4. Tukholmankadun tolpalla (53) kuittasin kakkosautona ykkösauton hylkäämän lähikuppilan kyydin. Nouto-osoitteeseen joutui kiertämään. Ja tietysti valitsen sellaisen reitin, että viimeisessä käännöksessä oli aikomaani suuntaan kääntyminen kielletty. Käännyn silti, koska siitä ei ollut haittaa kenellekään. Pari viikko sitten samaisessa kohdassa oli
iso rekka jumissa.

Kyytiin tulee keski-ikäinen nainen kahden vastapaistetun ja voimakkaasti tuoksuvan pitsan kanssa. Poikettiin lähellä olevaan Alkoon, koska pitsojen kanssa täytyi kuulemma juoda viiniä. Sellaisen neuvon nainen oli saanut lähikuppilasta. Nainen kävi hakemassa jotain pahvitölkkiin pakattua valkoviiniä, jonka jälkeen matka jatkui Maununnevalle.

Matkalla nainen kertoi miten hän oli vasta vähän aikaa sitten muuttanut Töölööstä tuonne vanhaan taloon asumaan. Talossa asui hän, hänen sisko, 83-vuotias äiti, siskon tytär avomiehen ja kolmen lapsen kanssa, sekä vielä yksi putkiremonttia paossa oleva sisko. Lisäksi oli pari koiraa ja kissa Heikki. Ja joku muukin siellä taisi vielä asua. Elämä oli kuin italialaisessa perheessä.

5. Pari minuuttia vapautumisen jälkeen sain uuden tilauksen Maununnevalta. Haku osoitteen numero oli 6. Talon 8B:n jälkeen laskeskelin, että seuraavat talot täytyy olla kuutosia. Taloissa ei näkynyt mitään numeroa. Jäin kadun varteen odottamaan kuten tilauksessa luki. Huomasin edessä, noin 150 metrin päässä, tummapukeisen miehen viittoilevan. Asiakas olikin siellä.

Manailimme talonumeroiden huonoja merkintöjä. Matkalla keskustaan Grand Kasinolle juttelimme kesä- ja nastarenkaiden rengasäänien kuulumisesta auton sisälle erimerkkisissä autoissa, ja kitkarenkaista takseissa sekä muutenkin liikenteestä.

6. Menin Kämpin tolpalle (4) kahdeksanneksi tukkien toisen kaistan Espasta samalla jutellen puhelimitse Ison ja Ihaillun Päällikköni kanssa, joka oli jononsa vuorottomalla autolla ensimmäisenä ”tulppana”. Kyllästyin, ja siirryin tolpalle jota harvoin ajan.

Hotelli Palacen (2) tolpalla sain tilauksen Sundmans –ravintosta, japanilainen liikemies hotelli Seasideen.

7. Länsisatamassa (90) purki laiva, joten sinne. Aika nopeasti sain kyytiin kaksi naista. Vein firman kustannuksella työntekijät Lauttasaaren kautta Tapiolaan.

8. Ruoholahden taksitolpalla (11) olin syventyneenä Hesarin lukemiseen, kun kuulin terävän vihellyksen. Vieressä olevalta ratikkapysäkiltä mies pyysi kyytiä toisella puolella olevalla ratikkapysäkillä notkuvalle kaverilleen. Kaarroin ratikkapysäkille, ja nostimme tuliaiskaljat takakonttiin. Itä-Vantaalle Rajakylään piti päästä.

Minkä humalaltaan pystyi, niin mies kertoo miten oli käynyt pankinjohtajan juttusilla tämän pörssiromahduksen tiimoilta. Oli rauhoiteltu, ja sanottu ettei kannata panikoida. Juteltiin osakkeista. Taksikuskin arvostus nousi taas, kun mainitsin myös omistavan osakkeita. Mies kertoi voittaneensa kimppalotossa yhdeksänkymmentäluvun jälkipuoliskolla 200 000 mk. Oli hankkinut rivitalo-osakkeen ja sijoittanut loput. Kävelin kuulemma onneni ohi, kun en halunnut antaa puhelinnumeroa ja tavata häntä uudestaan.

9. Pitkä odotus Kontulan tolpalla (68), josta kyytiin istui kaksi ”ammattilaisen” näköistä. Lyhyt kyyti lähelle.

10. Siirryin keskustaan. Olisi kannattanut ajaa Kämpin tolpalle, mutta jäinkin Ympyrätalolle (18). Pitkä odotus. Kyytiin tuli mies, joka oli ollut firman juhlassa, jossa oli juhlittu pitkäaikaisia työntekijöitä, 10-, 20- ja 30 – vuotta talossa olleita. Mies oli itse ollut 10 vuotta samassa talossa.

Kotiin paluussa oli se ikävä puoli, että hän oli tunnin myöhässä. Kotona oli kova kuri. Mies avautui ristiriitaisesta parisuhteestaan. Vaimo oli hyvin kaunis, mutta erittäin mustasukkainen. Vapauduin Konalassa. Ajattelin mennä kahville Lassilan Teboilille, mutta se jäi pelkäksi ajatukseksi. Datalle tuli ilmoitus: ”Lassilan tolpalla (85) asiakas”.

11. Lassilan tolpalla oli kaksi matkalaukku- ja salkkumiestä odottamassa. Hotelli Pasilaan ja Holiday Inn Pasilaan. Juteltiin autoilijavihamielisestä liikennesuunnittelusta Helsingissä. Miehet asuivat muualla päin Suomea.

12.Ei ollut hajuakaan, että tuleeko vielä puolen yön jälkeen joku kaukojuna Pasilan asemalle (30), mutta jäin vantaalaisen taksin taakse kakkoseksi. Datalla olin ykkösenä. Ja taakseni tuli vielä muutama stadin taksi, mitä suuresti ihmettelin. Jotkut odottelivat Ilmalan tolpalla (77) telkkariväen kotiin lähtöä.

”Tilu lilu.” Tuli kyytitarjous Sturenkadulta asti. Tietysti kuittasin. Ravintolan edestä nousi kyytiin mies. Juteltiin alla olevasta autosta, ja takseista. Hän ei kuulemma aikonut aiheuttaa mitään hämminkiä, oli kuulemma huumepoliisi. Aha! Juteltiin hörhöistä tämän ”kuluneen naama” kanssa. Jäi pois keskustassa, meni viihteelle, ei töihin.

13. Marskin tolpalta nousi kyytiin hiljainen nainen, joka meni Kruunuhakaan.

14. Pata ässän yötolpalta nousi kyytiin mies, joka meni aivan lähelle Katajanokalle. Mersussa on kuulemma iso kääntösäde. Ainakin hänen ÖÄYDX2768.906 mersussaan. Nelivetoisessa Volvossa kääntösäde on sama kuin busseissa. Näin ainakin miehen mielestä.

15. Erottajan tolpalta nousi kaksi englantilaista kyytiin, meno hotelli Strandiin. Neuvottelevat seuraavan päivän esityksen sisällöstä. Toisen ei kuulemma pidä alkaa esittelemään liikaa numeroita.

16. Grand Kasinon yötolpalla keski-ikäinen mies saattoi etummaiseen autoon naisen, ja tuli itse seuraavan auton kyytiin. Koko matka Olariin asti meni kuunnellessa piipitystä. Mies keskittyi kiihkeään tekstiviestitykseen näppäinäänet päällä olevalla puhelimella. Voi helvetti! Piip piip piip piip!

17. Olarin tolpalla odotti neljän nuoren aikuisen seurue. Halusivat päästä ravintolaan Tapiolaan. Takapenkillä kaksi sydänvikaista kertoivat toisilleen mitä voivat juoda, ja mitä eivät. Toisella oli rytmihäiriö ja toisella vuoti läppä. Etupenkin maksaja ihmetteli auton nappula paljoutta. Miehensä kuulemma ajoi taksia. Antoi tippiä. Epäilen, että mies oli opettanut sen taidon.

18. Marskin tolpalta nousi kyytiin mies, joka halusi lähelle Korkeavuorenkadulle.

19. Heti vapauduttuani tuli datan kautta tilaus. Piritanaukio. Selitteessä luki Hylkeenpyytäjänkatu – Piritankatu – Piritanaukio. Kävin ensimmäisen kerran tuossa Eiranrannan uudessa osoitteessa. Piritankadun jouduin arpomaan, kun ei edes katukylttiä ollut vielä paikalla. Valitsemani arpa voitti, ja kadun päästä löytyi Piritanaukio. Taloissa vain ei ollut vielä mitään numerointia.

Jostain pimeydestä ilmestyi nuori mies ja nuori nainen. Nainen nousi kyytiin. Ilmoitti osoitteen suomeksi ja numeron englanniksi. Ajetiin radiota kuunnellen Vuosaareen.

Kävi istumassa pari minuuttia Vuosaaren tolpalla. Ehkä jos vaikka olisi tullut henkilökuntatilaus. Ei tullut, joten siirryin keskustaan päin.

20. Kulosaaren sillalla sain tilauksen Herttoniemestä. Typerän myöhään tarjosi, ja typeränä kuittasin. Sillan jälkeen Junatiellä on kahden vastakkaisen pysäkin levyinen kääntöpaikka, jossa tavallisesti käyn kääntymässä kuitattuani näitä ”selän takaisia”, Hertsikan ja Kulosaaren kyytejä.

Osoite oli
Laivalahden puistotie 7. Sekin vielä. Kummallakohan puolella tuo nyt taas oli? Navi näytti, jotta katkaisun tien pohjoispuolella. Ajoin sinne. Löysin sieltä talon numero 9. Jaa, no ehkä se 7 onkin sitten siellä toisella puolella. Kiersin puoli Herttoniemenrantaa ja lähestyin kohdetta toiselta suunnalta. Tien päässä oli pelastustiekyltti Herttoniemenranta 5:een. Mutta missään ei ollut osviittaa siitä perkeleen 7:sta. Yritin oikaista kävelytien kautta takaisin talolle 9, jonka läheltä oletin löytäväni talon 7. Kävelytielle oli viritetty betoniporsas ja portti. Peruuttelin takaisin. En jaksanut lähteä enää kiertämään, ja etsimään. Olkoon. Kuittasin jullikan.

Kuten tuosta linkin takaisesta Igglon ilmoituksesta selviää niin kohteen muut osoitteet ovat Suolakiventie 24 ja Suolakivenraitti 7. Tämä on tyyppiesimerkki tämän päivän suunnittelusta, katu katkaistaan keskeltä ja opasteet taloille ovat huonot. Monessa paikassa ihmiset oppivat kertomaan tilausta tehdessään mitä kautta pitää ajaa, että heidän osoite löytyy. Tiedän! Annoin liian helposti periksi.

Ajoin tyhjänä keskustaan lievästi ärsyyntyneenä omasta typeryydestäni. Olisin säästänyt aikaa ja hermoja, jos olisin jättänyt edellisen kuittaamatta.

21. Lähellä Erottajan tolppaa kuittasin kyydin, Erottajankatu X, henkilökuntaa. Kolme nuorta miestä nousi kyytiin. Varmistin, että olivat henkilökuntaa. Joo ovat. Kallioon. Osoitteen antajaa evästetiin, että et sano muuta kuin sen osoitteen, muuten hänen piti olla hiljaa.

Kauppatorin kohdalla kuului käsky selän takaa: ”Paina huora kaasu pohjaan”. Hiljensin vauhtia. Takapenkillä tyynnyteltiin käskijää. Päävartioaseman kohdalla alkoi kuulua sen verran pahoja haukkumanimiä, että pysäytin auton Halkolaiturin kohdalla ja pomppasin ulos avaamaan takaoven ja käskin ääliön ulostautumaan. Ääliö nousi autosta, ja itse istuin takaisin autoon. Toiset kaksi päättivät myös jäädä pois. Etupenkkiläinen alkoi hiljaisena maksaa. Ääliö tuli sivuikkunan viereen seisomaan. Ehdin nähdä vain munakarvat ennen kuin kääsin katseen takaisin eteenpäin ja painoin kaasua.

Sadan metrin päässä lopetamme maksutapahtuman. Maksaja poistui autosta valittaen kaverinsa olevan ”vähän viihteellä”. Justiinsa! Viihteellä. Tein uukkarin. Ääliö esitteli mulkkuaan tien toisella puolella. En tosin nähnyt sitä nytkään. Oli sen verran pieni. Yleensä mulla ei kilahda näin pikaisesti tällaiset, mut nyt vain jokin kynnys ylittyi. Menin ja otin itseeni ääliön sanomiset, vaikka niin ei pitäisi tehdä. Kyyti oli 9 euroa. Suoraan sanoen vitutti.

22. Erottajan tolpalta nousi kyytiin kolme henkilöä, jotka halusivat Kurvin grillille. Nyt ajoin Hakaniemen kautta, jotta ei tarvitsisi nähdä äskeistä ääliötä. Ei mitään häiriötä. Normaalit kiitokset, illanjatkon toivotukset ja hei heit .

Edellisen kyydin loppumisen ja tämän kyydin alkamisen väli oli korkeintaan viisi minuuttia, ja siinä ajassa keräsin itseni kokoon ja muutuin vittuuntuneesta taksikuskista asiakaspalvelijaksi. Moni tajua millaisen henkisen prosessin siinä saa käydä läpi muutamassa minuutissa. Seuraavalle asiakkaalle ei pidä näyttää edellisen asiakkaan aiheuttamaa paskaa. Pitäisi olla niin kuin ei mitään olisi tapahtunut. Yleensä se näkyy siinä, ettei kuski pahemmin juttele. Aina se ei onnistu nopeasti, ja silloin mennään kahville tyyntymään.

23. Kurvin grilliltä vapauduttuani sain tilauksen Suvilahdenkadulta. Ajoin osoitteeseen. Sata metriä edempää ilmestyi mies kättään heiluttaen. Ihmettelin, oliko tilaukseen tullut väärän talon numero. Ajoin miehen luo. Takapenkille oli nousemassa kolme miestä.

Aloin kyselemään, että olivatko he tilanneet tämän auton tuohon toiseen osoitteeseen. Viittilöijä selitti vain miten nyt pitäisi kiireisesti päästä ensiapuun, koska yhdeltä mieheltä oli silmäkulma auki. Katsoin haavaa silmäluomessa, josta ei vuotanut edes verta. Loukkaantunut oli sen verran puuduksissa nauttimastaan viinasta, ettei tajunnut mitään.

Ympärille ilmestyi kolme muuta tilattua autoa. Totesin miehille, että joku noista oli heidän tilaus, joten menkää sillä. Viittilöijän mielestä mun olisi pitänyt viedä heidät. Kieltäytymiseni aiheutti sen reaktion, että olisi pitänyt antaa työnantajan numero valittamista varten. Ja että seuraavana päivänä saisin kuulla huutia. Sanoin vain, että katso kupunumero ja selvitä sen avulla. Kääntelin toisten autojen keskeltä itseni pois takaisin oikeaan osoitteeseen, jossa jo asiakas odottelikin.

Osoite oli ”Töölööseen, lähelle Pub 28:aa”. Just. Pub 28 on Kampissa. Sitten keskusteltiin pitkään Eerikinkadun ja Kalevankadun sijainnista ja mikä katu se nyt menikään siitä vierestä. Toiselle puolelle jokea eksyneillä kadut olivat vähän sekaisin.

24. Lapinlahdenkadun tolpalta (25) kaksi miestä kyytiin Tapiolaan Elosalamantielle, joka on Revontulitie poikkitie. Pohditiin mikä on
elosalama, ja miten elosalama ja pallosalama eroavat toisistaan. Toinen mies oli sitä mieltä, että elosalama on pallonmuotoinen salama. Itse taas oletin, että se on salamanvälähdys ilman että kuuluu jyrähdystä tai näkyy pilviä. Melkein olin oikeassa.

25. Palasin Länkkäriä pitkin takaisin. Toisten taksien suunnistaessa Kamppia kohti, valitsin itse kohteeksi Etelä-Helsingin, lähemmin Annankadun. Ruoholahden risteyshässäkässä datalle tuli viesti ”Hotelli Seaside (19) asiakas”. No olihan sen lähellä yksi, joka viittilöi kiivaasti.

Lauttasaareen, Pajalahdenkadulle. Hetkinen, täysin tuttu nimi, mutta missä kohtaa se nyt olikaan. Alkoi naurattaa itsekseni. Täydellinen tiltti sisäisessä navigaattorissani. Oli pakko luntata auton navista.

26. Vapauduttuani iski heti ”daijuun” (kuten Iso ja Ihailtu Päällikköni ilmaisee saatuaan tilauksen datan kautta). Mechelininkatu 1, Marian sairaalan ensiavun ulkopuolella odotteli kolme ihmistä, nainen ja kaksi miestä, joilla kummallakin oli naama ruhjeilla ja silmät turvoksissa. Kaikki tuli kyytiin, mutta heti alkumatkasta alkoi selkkaus miesten välillä. Minne mennään ja kuka maksaa mitäkin. He eivät olleetkaan samaa seuruetta. Mies naisen seurassa heittää yksinäisen miehen pihalle autosta, ja jatkoimme Meilahden sairaalaan.

Yritän kysellä mihin siellä. Vastaus oli epämääräinen yhdistelmä päivystyspoliklinikkaa ja silmäpoliklinikkaa. Epäilin, että ilmeisesti silmäklinikalle pitäisi mennä, mutta mies umpeen muurautuneen silmän kanssa päättikin, että mentäisiin päivystyspoliklinikalle. Pysäytin sen eteen, jolloin nainen salamana hyppäsi ulos ja juoksi ovesta sisään ”kysymään” minne oikein pitäisi mennä. Enpä ehtinyt sanoa, että kysyisi sisäänkäynnin vieressä kopissa olevalta vahtimestarilta. Remontin vuoksi päivystykseen on ”ainakin” puolikilometriä matkaa väriviivaa pitkin.

Odotellessamme mies maksoi kyydin. Nainen palasi, ja sanoi, että silmäklinikalle täytyisi mennä. No sehän oli ihan toisessa rakennuksessa. Lupasin viedä ilman uutta maksua. Silmäklinikan ovessa oli aukioloajat, ja alimmaisena tieto, että yöllä käynti oli korvaklinikan kautta. Ja sen ovi olikin viereisessä sivurakennuksessa. Ei kun sinne. Mies antaa 3 euroa tippiä vaikka estelen.

27. Käsipysty Töölöön kirjaston läheltä. Kaksi miestä halusi päästä Martinlaaksoon. Matkalla toinen ilmoitti, että halusi käydä grillin kautta. Kello oli jo 5.00 aamulla.

En ollut varma oliko Myyrmäen aseman grilli tai Louhelan grilli auki vielä tuohon aikaan, mutta päätetiin käydä katsomassa. Muuten miesten täytyi tyytyä jääkaapin sisältöön, jossa ei kuulemma ollut kuin se valo.

Matkalla keskustelliin miten ei enää ole entisen kaltaisia grillejä, joista saisi oikein kunnollisia höyrytettyjä lihapiirakoita ja nakkeja. Nykyään oli vain ählämsählämeiden pitämiä paikkoja, joissa laitettiin piirakat mikroon, ja parin minuutin päästä kuuluu vain ”pim”, kun piirakkat oli lämpimiä.

Hampurilaispaikat ovat syöneet nakkikiskat täysin pois. Nykynuoriso ei tiedä enää muuta kuin hampurilaiset. Mennään hienoon ruokaravintolaankin ja tilataan hampurilainen.

Toinen mies kertoi miten hän oli yhdessä ruokapaikassa pyytänyt keitettyjä perunoita. Palveleva nuori tyttö oli katsonut vähän aikaan hämillään, ja sanonut ettei heillä ole kuin noita kokoperunoita. Mies oli sitten kysynyt, että eikö ne ole sitten valmistettu keittämällä. Juu oli. No, mies oppi, että jatkossa hän pyytää kokoperunoita eikä keitettyjä perunoita.

Martinlaakson jälkeen vein auton tankin kautta vaihtoon. Raportin mukaan ajoin 28 kyytiä, joista yksi oli se tekemäni jullikka. Yksi kyyti jäi kertomatta, koska en millään ilveellä tahdo muistaa mistä mihin se oli, ja kuka oli kyydissä. Aamuyöllä sen täytyi olla, koska silloin ajoin monta kyytiä peräkkäin merkitsemättä niitä muistiin.

Juoksu 1,51 €/t, 312,4 km, kassa 0 alv 472,9 €, työaika 11,36 t, 40,82 €/t. Siitä sitten 38 % mukainen liksa, niin laskutaitoiset voivat itse laskea mitä tulee tuntiansioksi yötyössä bruttona.

Ei kaunis näky

Joskus sattuu paikalle missä ei ole niin kaunis näky odottamassa. Eilen illalla 22.20 jälkeen olin palaamassa Keravalta Korson kautta. Korson sikaanien jälkeen edessä näkyi paloautoja, ambulansseja ja poliiseja. Vastapäätä Korson tolppaa junaraiteilla oli peitelty ruumis. Joku oli jäänyt junan alle.

Kiire

Montako taksia ehdit nähdä? Ihan ensimmäisillä sekunneilla vasemmassa yläkulmassa näkyy miten kollega Torontossa tekee ukemin, uukkarin, ugandan eli u-käännöksen ottaakseen kadun toiselta puolelta asiakkaat. Ja paljon muutakin ehtii tapahtumaan. Sekä huomaa miten hyvin liikenne soljuu ehjillä tasaisilla hyvin hoidetuilla kaduilla. Toisin kuin meillä täällä Hellsigissä



Scramble from Sam Javanrouh on Vimeo.


Vastakohtana edelliselle.



Players from Sam Javanrouh on Vimeo.

Aikakäsite

Virallisesti vuorokausi vaihtuu keskiyöllä kello 00.00 eli kello 24. Taksissa se ei vaihdu silloin.

Vaihtuminen riippuu siitä onko asiakas menossa nukkumaan tai juuri nukkunut pitkät unet. Jos on valvottu ja juhlittu aamuun asti niin asiakkaat yleensä toivottavat hyvää illanjatkoa, vaikka aurinko olisi jo nousut uuden päivän merkiksi. Vastaavasti aikainen työmatkalainen kello 4 aamuyöstä toivottelee hyvää huomenta pitkien yöunien jälkeen.

Ajan kokeminen on syklistä. Nyrkkisääntönä tuntuu olevan se, että vuorokausi vaihtuu seuraavaan vasta kun on itse nukkunut pitkät unet.

Yökuskina, viikolla ja viikonloppuina illat ja yöt ajavana ja päivät nukkuvana, aikakäsitteeni on heittänyt täysin häränpyllyä. Huomaan usein kysyvän, että mikä päivä tänään on. Saatan olla sitä mieltä, että tänään on varmaan jo torstai, vaikka eletään tiistaita virallisen kalenterin mukaan.

Oma vuorokausirytmi on suurin piirtein sellainen, että aamu 06.00 mennessä lopetan työt, 07.00 olen himassa ja 08.00 olen nukkumassa. Herään 15.00 – 16.00 välillä. Aamukahvit juon yleensä ennen 17.00


Netistä tarkistan herättyäni, että onko tapahtunut mitään ihmeellistä nukkumiseni aikana, onko maailma yhä radallaan. Sekä luen tarkemmat selostukset onnettomuuksista ja muista hässäköistä, joista on jo yöllä taksin datan kautta ilmoiteltu. Että mitä siellä nyt oikein tapahtui.

Aamukahvin jälkeen, tai samaan aikaan, muiden syödessä päivällistään, syön samalla aamupalapäivälliseni, kuten makaronilaatikkoa tai makkarakastiketta ja perunoita. Kaikki päivän tärkeät ateriat kerralla. Yöllä en voi syödä kovin raskaasti, koska muuten alkaa väsyttää. Ja sehän on liikenneturvallisuuden kannalta vaarallista. Pelkästään pientä kevyttä, hedelmiä ja kahvia, yöllä. Aamulla töistä palattuani mätän jotain nassuuni niin nukuttaa paremmin.

15.00 – 22.00 välille jää sitten aikaa harrastaa, hoitaa juoksevia asioita ja sosiaalisia suhteita sen mukaan mihin aikaan seuraava vuoro alkaa. Jos se alkaa jo 17.00 niin aamupalapäivällisen jälkeen täytyykin jo painua suihkuun ja lähteä hommiin. Jos vuoro alkaa 21.00 tai 22.00 niin jotain ehtii tehdä ennen töihin lähtö, vaikka katselemaan tallennettuja telkkariohjelmia.

Jos on vapaa yö edessä, niin ihmeellisesti heräämisen jälkeen menee haahuilemiseen kolme neljäkin tuntia. 20.00 olen täydessä iskussa, energinen ja pirteä, muiden jo alkaessa haukottelemaan. Sitten voikin miettiä, että mitäpä sitä tänä yönä harrastaisi.

Kirjastot, uimahallit ja urheilupaikat alkavat olla kiinni. Talvisin ulkona on jo pimeää. Kerhot ja työväenopiston kurssit ovat jo lopettelemassa. Yhdistyksissä kokoukset lopuillaan. Ravintolaan ei huvita mennä katselemaan asiakkaitaan vapaa-aikana. Kyläilyt monen tuttavan tai sukulaisen luona tähän aikaan tuntuu heistä hiukan liian myöhäiseltä. Siinä sitä sitten ihmetellään mitä sitä tekisi 20.00 – 7.00. Kesällä lähde veneilemään, kun muut jo tulee rantaan yöksi.

Entä viikkorytmi. Ei sitä ole. Ihan sama mikä viikonpäivä, sillä ei ole merkitystä. Viikkoa ei katkaise viikonloppu, kuten muilla. Mä olen silloin duunissa kuskaamassa näitä muita. Vapaapäivät viikolla ei katkaise viikkoa. Ne eivät ole viikonhuipennus. Ne ovat vain vapaaöitä.

Entä vuosirytmi. Vain vuodenaikojen vaihtumisen huomaa, sää vaihtuu lämpimästä kylmään syksyllä ja keväällä se vaihtuu kylmästä lämpimään. Juhlapyhät huomaa siitä, että keikkaa pukkaa. Parhaimpina vuosina on töissä jouluna, uutena vuotena, vappuna ja juhannuksena. Kun itsellä olisi vapaata juhlia, niin juhlat meni jo.


Kello on 07.00 aamulla. Hyvää yötä. Mä menen nukkumaan nyt.

Listautuminen

Listauduin pörs... ei kun blogilistalle takaisin. Helpottaa elämää joillakin, kuulemma.

Imuovet

Olen saanut ajaa pari vuoroa autoa, jossa on puhaltavat penkit ja imuovet. Isännän sanoin kuvattuna. Puhaltavat penkit tarkoittaa, että etuistuimissa on lämmitys ja jäähdytys. Lisäksi kuskilla on hierova penkki. Etu- ja takaistuimia voi säätää sähköisesti. Ylellistä, kyllä.

Lähiöiden ihmisten ilmeet alkavat loistaa kuin aurinko heidän tajutessa, että istuvat hiukan tavallista ylellisemmässä ”kalliissa” autossa. Takapenkin säätönappuloita napsutellessaan asiakkaat päästelevät riemunkiljahteluja ihan kuin olisivat jossain Linnanmäen huvilaitteessa.

Imuovet ovat sellaiset, että ovi painetaan vain kevyesti kiinni ja ovi sen jälkeen itse imaisee itsensä kiinni, äänettömästi. No eiväthän asiakkaat sellaiseen ole tottuneet. Jos ei kuulu kunnon läimäystä ovea kiinni paiskattaessa, niin se ei ole mennyt kiinni. Silloin ovi avataan uudelleen ja paiskataan äänen kanssa kiinni.

Ja mun pitäisi päällikön mukaan aina sanoa asiakkaalle, että laita ovi hiljaa kiinni, älä paiskaa. Ei onnistu.


Yksi aamuyö olin valistamassa takapenkiltä pois nousevaa asiakasta: ”Älä paiskaa ovea …”, mut eihän se kuullut, vaan paiskasi oven kunnolla pamauttaen kiinni. Etupenkin maksua hoitavalle asiakkaalle jatkoin selittämällä: ”Tässä autossa on imuovet.”
Asiakas kysyi: ”Ai, toimiiko tässä muutkin imulla?” ”Ei. Maksu ei tapahdu imulla”, vastasin. Toiveikas ilme sammui asiakkaan kasvoilta.

Kuka väistää?

Kävin hakemassa omakotialueelta asiakkaan. Ajoin tyypillistä omakotialueen tietä, jolla mahtuu tavallisesti kaksi autoa ajamaan vastaan. Ei jalkakäytäviä. Oma puoli tiestä oli ehjä, mutta toisella puolella oli kaukolämpöputkien takia pitkä kaivanto kaventamassa tietä. Puolessa välissä kaivanto meni tien poikki, ja sille kohtaa oli laitettu teräslevyt jotta autolla tai muulla kulkuvälineellä pääsee yli. Ylityskohta oli sillä puolella jota itse ajoin.

Tulin tien ehjää puolta ylityspaikkaa kohti. Vastakkaisesta suunnasta oli pyöräilijä tulossa samaa ylityspaikkaa kohti. Koska esteet olivat pyöräilijän puolella, niin hänellä oli väistämisvelvollisuus. Ajoin ylityskohdalle, niin eikö se perkeleen pyöräilijäkin ajanut siihen samalla. Ja vilkaisi saatanan vihaisesti mua kohti, kun en väistänyt sitä.

Sanoin asiakkaalle, että pyöräilijän olisi pitänyt väistää. Kerroin perusteluna, että se jonka puolella on esteet väistää, jollei väistämisvelvollisuutta ole erikseen liikennemerkillä osoitettu. Sama väistämisvelvollisuus on katua kaventavan pysäköidyn auton kohdalla. Asiakas sanoi, ettei tiennyt sitä. Ajoi kuulemma paljon pyörällä, ja ajokortinkin oli hankkinut jo 70-luvulla, vaikkei enää ajanutkaan paljon autolla.

Siis ihan totta! Pyöräilijöille pitäisi suunnata kampanja, jossa kerrotaan pyöräilijöiden velvollisuuksista ja kerrataan liikennesääntöjä. Eikä vain aina kerrottaisi pyöräilijöiden oikeuksista.

Säännöt on luotu sitä varten, että liikenne toimisi vaivattomasti. Maaliikenteessä ei toimi vesiliikenteeseen lanseerattu hokema: ”Viisas väistää!” Silloinhan kukaan ei pääsisi yhtään minnekään, kun kaikki olisi viisaita, eikä kukaan menisi ensimmäisenä.

Klassinen esimerkkihän on se, että tasa-arvoiseen risteykseen tulee neljästä suunnasta auto. Jokaisella on väistämisvelvollisuus oikealta tulevaa kohtaan. Kuka menee ensimmäisenä? No tietenkin TAKSI! Taksikuski tietää säännöt, ja purkaa pattitilanteen menemällä ensimmäisenä. ”Viisas tuntee säännöt” olisi parempi hokema niin maalle kuin merelle.

Ulkonäkö

”Mun mielestä kaverit, jotka hakee vain hyvännäköisiä muijia, eivät tule pärjäämään elämässään. Ei muijan tarvii olla hyvännäköinen kunhan se vain on hyvä tyyppi. Ja jos se ulkonäkö nyt alkaa vaivaa mieltä, niin ei muuta kuin pussi päähän ja pornolehti selkään”, tuumaili 23 -vuotias vuosaarelaismies.

Typerä este

Olin lopettelemassa vuoroa Puotilassa tallin edessä, kun auton puhelin soi. Vastasin, ja asiakas halusi auton Tammisaloon. Oli kiire junalle Pasilan asemalle, 20 minuuttia aikaa. Ilmeisesti olin alueen ainoa vapaa taksi, kun se yhdisti niin kauas. Ei kun menoksi. Marjaniemen mutkatie ja Roihuvuori hoitui vauhdikkaasti.

Ja heti kohta olinkin asiakkaan kadulla, jossa autot oli parkkeerattu oikealle puolelle ja vasemmalle jäi avoin kaista. Avoimuus loppui pari taloa ennen oikeaa osoitetta. Auto seisoi siinä mistä mun olisi pitänyt päästä. Huusin avoimesta ikkunasta: ”Väistä! Mulla on kiire asiakkaan kanssa Pasilan asemalle!”

Äijä auton vieressä osoittaa tyhjää tilaa autonsa vieressä, ja sanoo: ”Aja siitä. Kyllä sä mahdut!” Mielestäni se aukko oli liian pieni, mutta kuitenkin käänsin keulan aukkoa kohti saadakseni paremman arvion. Ei mahdu. Jää viisi senttiä kumpaankin reunaan. Edessä ei ole tarpeeksi tilaa taittaa auto toisen auton viereen. Kylki olisi kolhiutunut toisen auton puskuriin. Peruutin. Äijä autonsa vieressä huusi: ”Ammattikuski, eikä osaa ajaa!”

Samassa näin yrmeä ilmeisen asiakkaan loikkivan kiireisesti autolleni. Kääntäessäni pihatien kohdalla autoa tulosuuntaan asiakas ihmettelee: ”On se kumma, kun ihminen tietää tekevänsä väärin niin siitä tulee vihainen ja aggressiivinen.” Ehdimme ajoissa junalle typerästä esteestä huolimatta.

Mannerheimintien asukkaat ry

”Hei kattokaa! Mun mutsi hommas nää töyssyt tänne!” kiljahti parikymppinen nuorimies kavereilleen espoolaisella omakotialueella. Yksi todella vahva ja aikaan saava vaikuttaja voi saada tahtonsa läpi asuinalueellaan. Yleensä kyse on esteistä ja rajoituksista, ei mun takapihalle – asenteesta.

Sahatessani kymmeniä kertoja viikonloppuisin Helsingin vilkkainta tietä,
Mannerheimintietä, edestakaisin on tullut mieleen, että jos Mannerheimintien varrella asuvat ihmiset kokisivat kotiseutu- tai kotikatuhurmoksen ja haluisivat rauhoittaa liikennettä kotikadullaan, niin me muut oltaisiin sen jälkeen lirissä.

30 km/h nopeus, korotetut suojatiet 100 – 300 metrin välein 5,5 kilometrin matkalla. Useammassa kohtaa pienisäteinen liikenneympyrä. Bussipysäkkien kohdilla kaistan kaventavat korokkeet. Henkilöautot odottelisivat kiltisti bussien takana. Kaikki sivukadut olisi katkaistu betoniporsailla tai tolpilla. Kolarin ruuhkauttamalta Mannerheimintieltä ei pääsisi poistumaan, koska mitään kiertoteitä ei olisi.

Katutöiden kohdalla olisi vain yksi kaista käytössä. Montut olisivat auki viikkoja. Kukaan ei tietäisi milloin työmiehet ovat viimeksi käyneet paikalla.

Muualla Helsinkiä tämä on jo todellisuutta.

Mannerheimintien alussa, 1 kilometrin matkalla, on tänä kesänä saatu maistaa vähän samantyylistä meininkiä, hiljaisia nopeuksia, kaistojen kavennuksia, sivukatujen sulkemisia, töyssyjä ja kuoppia.


Mannerheimintien, Kaivokadun ja Simonkadun vilkkaan risteyksen piti olla heinäkuussa viikossa valmis, niin ainakin paikallismedia hehkutti. Mutta se koskikin vain niitä uusia ratikkakiskoja, mikä unohdettiin mainita. Kadut ovat edelleenkin montullaan, eli montuissa löytyy isoa, pientä, keskisuurta, syvää ja matalaa.

Olkaa ihmiset kilttejä, ja kävelkää niiltä ydinkeskustan tolpilta Kampin, Töölöön tai Hakaniemen tolpille, josta teidät on helpompi hakea. Samalla saatte esimakua ekohippien haaveilemasta ”kävelykeskustasta”.

Liikenneympyrä

Viimeisimmän taksikuskihuhun mukaan Helsingin Hartwall – areenan viereen tulee tällainen liikenneympyrä.








Helsingin kaistasuunnittelijat ovat kuuleman mukaan käyneet Englannin Swindonissa sikäläisten kaistasuunnittelijoiden luona opintomatkalla, ja tuoneet tuliaisina kyseisen mallisen liikenneympyrän piirustukset mukanaan.

Helsinki aikoo markkinoida liikenneympyrää nähtävyytenä Swindonin tapaan: http://www.swindonweb.com/index.asp?m=8&s=115&ss=289&t=THE+MAGIC+ROUNDABOUT

Samalla aletaan liikenneympyröissä väistämään oikealta tulevia. Niin kuin Ranskassa tehdään. Kaistasuunnittelijat käväisivät kuulemma toissa vuonna Pariisin Riemukaarella kevätretkellä, jolta tuodut tuliaiset ovat vielä käyttämättä.


Ähäkutti! No ei vaineskaa! Ainakaan vielä. Taidankin seuraavaksi opiskella kaistasuunnittelijaksi, ja toteuttaa tämän yhdistelmän, jos sitä ei siihen mennessä ole jo toteutettu.

On se vaan niin väärin

Kaunis kesäaamu oli aluillaan. Kaupungin kadut olivat autiot. Ketään ei näkynyt missään. Yön viimeiset juhlijat oli saatu kuskattua koteihinsa. Seisoin Kasarmikadulla porttikongin edessä odottamassa lentokentälle menevää ennakkotilausasiakasta. Viereeni pysähtyi valkoinen henkilöauto. Sen sähköikkuna alkoi avautua, joten avasin myös ikkunan. Valkoisen auton ikkunasta tuli näkyviin tikari. Poliisin hihamerkki.

Virkapukuinen poliisi kysyi: ”Mitä sä siinä teet?” ”Odotan asiakasta”, vastasin. ”Etkö sä näe, että sä olet pysäyttänyt suojatielle?” poliisi sanoi. ”Mut se asiakas tulee ihan pian”, selitin. ”Jollet sä heti siirrä sitä autoasi, niin mä annan sulle sakon!” poliisi sanoi. Minähän peruutin auton kymmenen metrin päähän suojatiestä. Ei tullut sakkoa aamuäreältä seuraavan rakennuksen poliisiasemalle matkalla olevalta poliisilta.

Seuraavana iltana ajelin poliisin kaapiauton KJ – 100:n perässä Kaivokadulta Mannerheimintien yli Simonkadulle. Vihreä valo paloi meille. Simonkadun suojatiellä oli punaiset valot jalankulkijoille. Niistä huolimatta kaksi neitokaista oli ylittämässä suojatietä. KJ – 100 pysähtyi suojatien eteen. Toinen neitokainen jäi puoleen väliin suojatietä seisomaan toisen jatkaessa matkaa. Punaiset jalankulkijavalot paloivat edelleen. Jahkailtua aikansa toinenkin neitonen ylitti tien poliisien edestä. Sen jälkeen KJ – 100 jatkoi matkaansa ylös Simonkatua.

Perkele! Eikö niissä poliisiautoissa ole enää mikrofoonia ja kaiuttimia, joiden avulla käskyttää kansalaisia? Olisivat neitokaiset varmasti ottaneet opiksi, jos Simonkadun metelin yli olisi kajahtanut kuuluvasti: ”SEIS! KÄÄNNÖS TAKAISIN ODOTTAMAAN VIHREITÄ VALOJA! TAI MUUTEN TULEE SAKOT!”


Poliisin näkyvyyttä on lisätty huomattavasti Helsingin keskustassa yöaikaan. Seuraavaksi voisivat lisätä kuuluvuutta.

Uuden kyräilyn kartat

Infoa Helsinki-Vantaan taksien uudesta kyräilyalueesta (klikkaamalla saat kuvat isommaksi).












Luuri korvaan

Puhelimissa on nykyään liian paljon kaikenlaisia muita toimintoja, joten peruspuhelutoimintojen tuntemus on alkanut hämärtyä nuoremmalla ikäluokalla.

- Mikä siinä on, että taksikeskus lyö aina luurin korvaan? kysyi ärsyyntynyt nuori mies.
- Miten niin lyö luurin korvaan? kysyin.
- No, aina kun sinne soittaa niin sieltä kuuluu vain TYYT TYYT TYYT, eli ne lyö luurin korvaan.
- Siis, sehän on varattu, jos sieltä kuuluu TYYT TYYT TYYT. Ne on niin varattuja, etteivät ehdi edes vastata kaikkiin puheluihin.
- Eiku ne lyö luurin korvaan!
- Miten ne voi lyödä luurin korvaan, jos ne eivät ehdi edes vastata soittoon silloin kun siellä on ruuhka?
- Eiku ne lyö luurin korvaan! Miksi ne ottavat ne puhelut vastaan, mut ei puhu mitään, ja sit lyövät luurin korvaan?

Tekstiviestitilauksen voi tehdä pääkaupunkiseudulla Helsingin takseihin numeroon 13170 (Kaupunki katuosoite talonnumero rappu), niin ei tule luuria korvaan.

Kuskillekin?

Auto on täynnä polttariporukkaa. Joku kaivaa viskipullon esille, ja se lähtee kierrokselle.
- Kelpaako kuskillekin? pullon tarjoaja sanoo.
- Ai sä haluut et mä puhallan uuden enkan, sanon.

Ettei vain viikko sitten 5,2 promillea puhaltanut vantaalaiskuski olisi joutunut asiakkaidensa juottamaksi. Mitähän takapenkillä tuumattaisiin, jos sanoisi: ”Kyllä kiitos. Saako ottaa molemmille jaloille?”

Hop hop

- Varo kohta tulee hop hop, varoitteli vieressäni istuva humalainen mies.
- ???
- Ja sen jälkeen pian tulee toinen hop hop.

Töyssy, pomppu, hidaste, nukkuva poliisi, korotettu suojatie, ja nyt sitten hop hop. Ei niin rakkaalla lapsellakin on monta nimeä.

Sienien lailla kaduille ilmestyviä muhkuroita merkitäänkin mitä moninaisin keinoin, tai jätetään merkitsemättä. Milloin merkkinä käytetään ”tissivaroitusmerkkiä” eli virallisemmin kuopasta varoittavaa merkkiä. Toisinaan on huutomerkki-varoitus lisäkilvellä, jossa lukee töyssy tai hidaste. Joissakin paikoissa suositaan tien molemmissa laidoissa lyhyitä tolppia, jotka voivat olla valkoisia tai mustavalkoruutuisia. Jossain paikoin varoitustolpat eivät ole heti kadun reunassa vaan jalkakäytävän ja metsän välissä, josta niitä ei havaitse.

Osassa näitä muhkuroita on valkoisia kolmioita molemmin puolin huomion kiinnittäjänä, osassa ne ovat neliöitä. Tai oli, ennen pois kulumistaan. Suurin osa kuitenkin on ilman mitään merkkiä, ja tulee yllätyksenä.

Rakennustavat vaihtelevat, mutta yksi yhteinen piirre niillä on. Niitä on julmetun paljon omakotialueilla, joihin pääsee vain yhtä tietä jota joutuu palatessa ajamaan takaisin. Läpiajo useimmilla näistä alueista ei ole, joten liikenne pääsääntöisesti koostuu paikallisten asukkaiden liikkumisesta.

Ilmeisesti omakotiasujat ovat kaahareita, koska heidän nopeuksia täytyy töyssyillä rajoittaa. Tämä päätelmä on tehty täysin kärjistysanalyyttisesti omien empiiristen töyssytiheysanalyysien perusteella.

Miksi tälle liikenteen nopeuden rajoitteelle ei saada yhtä yhtenäistä liikennemerkkiä ja standardia sen rakentamiselle? Kysynpä vain.

Kettu ja muita eläimiä

Toissa yönä Konalan teollisuusalueella kaarteen jälkeen näin edessä parinkymmenen metrin päässä ketun kadun toisella reunalla. Ajoin vierelle, eikä kettu lähtenyt karkuun kuten kuvittelin sen tekevän. Siinä se viereisellä kaistalla kaiveli kaivonkannen viereisestä kolosta jotain. Ilmeisesti jonkun linnun raadon se kaivoi esiin, vaan eipä siinä ollut mitään syötävää. Kettu otti ja kälppi takavasemmalle.

Konalan tolpalle kaartaessa viereisellä nurmikolla ruokaili kolme pulskaa jänistä. Harmitti ketun puolesta, että se oli vähän väärässä paikassa. Hoikkuuden ja alavatsan seudun harmaamman karvoituksen sekä laimeamman punertavanruskean turkin värin perusteella oletin sen olevan nuori yksilö. Ehkä se ei vielä ollut oppinut missä sen ruoka liikkuu.

Yhtä lähelle kettua olen päässyt kymmenisen vuotta sitten, kun Pihlajasaaren kävelytien vieressä huomasimme ketun pesästä kurkistavan ketun pennun. Arvelimme emoketun tulleen talvella jäitä pitkin saareen, ja kaivaneen pesän rauhalliseksi luulemaansa paikkaan. Kettutietämykseni on mitätön, vaan ei sentään aivan olematon, kuten joillain kaupunkilaisilla.

Muutama vuosi sitten ajelin Länsiväylää pitkin Espoossa Helsinkiin päin. Kettu juoksi tien yli.
- Mikä se oli? Nuori nainen kysyi takapenkiltä.
- Kettu, vastasin.
- Kettu?!, Nuori mies ihmetteli tietämättömän äänensävyllä.
- Eksä tiedä? Nuori nainen kysyi nähtyään nuoren miehen ilmeen.

Seurasi syvä hiljaisuus, keskustelu tyrehtyi koko loppu matkaksi. Ilmeisesti nuori mies ei tiennyt, millainen eläin kettu on.

Jos tänä päivänä jänikset ja kanit ovat vallanneet pääkaupunkiseudun viheralueet, niin millainen mahtaa olla tilanne kymmenen vuoden päästä kettujen lisäännyttyä? Kettu nimittäin on lisääntynyt tällä seudulla, koska niitä voi nähdä nykyään useammin kuin aikaisempina vuosina. Rottia en ole nähnyt niin usein kuin muutama vuosi sitten. Hiiriä kylläkin vilistää aina milloin missäkin tien yli.

Siilejä on näkynyt aina silloin tällöin. Viime kesänä auto oli täynnä nuoria miehiä, kun tien poikki kipitti siili. ”Aja yli”, huudettiin takapenkiltä. ”Älä aja yli, huusi yksi nuorista miehistä, ja selitti. ”Ajatelkaa, jos toi on urossiili, ja jos tuolla puskassa on naarassiili, ja jos me ajetaan tuon urossiilin yli, niin siltä naarassiililtä jää saamatta.”

Fiksua logiikkaa.

Kanien ja jänisten kasvanutta määrää pohdimme erään asiakkaan kanssa. Tulimme siihen tulokseen, että kaupunkilaisilta on hävinnyt taito metsästää, ja käsitellä jänis tai kani, kun salametsästys tapauksia ei ole tullut ilmi. Päädyimme myös siihen, että jos lama tulee, niin se hoitelee kaniongelman, kun kaupunkilaiset opettelevat salametsästämään hyvää kani- ja jänispaistia puistoista. Lisäksi he saisivat niiden turkit, joista voisi sitten rahan puutteessa jalostaa kalliita asuja myyntiin.

Lapsen nimi

Kolme vähän yli kaksikymppistä nuorta miestä on matkalla illanviettoon. Heistä yhden nainen on viimeisillään raskaana, ja tulevaa isää pitää juhlia.

- Mikä lapsen nimeksi tulee?
- Elatusapu! Niin tiliotteessa tulee lukemaan seuraavat kaksikymmentä vuotta. Se on vieläpä isompi erä kuin auton osamaksu. Perhana!
- Mähän sanoin, että muista käyttää kondomia!

Laihdutetaan

Kunnollisen perseet olalle illan lopuksi kaksi keski-ikäistä naista kiipesi taksin takapenkille. Kotiin piti päästä nakkikioskin kautta, nälkä oli kova. Puolisammuksissa, vasen silmä auki, toinen naisista havainnoi, että pian oltaisiin kioskilla.
- Mitä sä Ritu haluut syödä?
- Ööör öör.
- Otaksä hampurilaisen vai lihiksen?
- Ööör öör

Nainen havahtui niin paljon, että tajusi ettei jaksa nousta hakemaan mitään syötävää. Varsin kaloripitoisen illan tässä vaiheessa oli hyvä tehdä terveellinen päätös.
- Laihdutetaan! Ei mennä sinne, hihkaisi nainen.
- Joo, laihdutetaan, vastasi toinen.

Sääntö ku(u)si

Nainen istahti viereen, ja alkoi selittää.
- Mulle sattui pieni vahinko.
- Millainen vahinko?
- Mulle tuli pissat housuun.
Nainen siirtää takin helmaa, ja näen ison märän läiskän haarojen seudulla.
- Nouse äkkiä ulos siitä, ettei se penkki kastu aivan kokonaan.
- Ei se kastu.
- Kyllä kastuu! Nouse nyt ylös siitä! Äkkiä.

Istuimessa näkyi takapuolen kokoinen kastunut alue. Voi helvetti! Hienoa! Mitä tästä opitaan. Puhutaan, että katsekontakti on tärkeää asiakaspalvelutehtävissä, mutta kyllä ensimmäinen katse haaroihin on vielä tärkeämpi. Se säästää asiakkaan rahoja.


Taksikuskin sääntö numero ku(u)si: Katso ensin haaroihin, vasta sitten silmiin.

Idät

Helsingin vyöryttäessä rajaansa idemmäksi Sipoon alueelle, on mieleen tullut, että miten se mahtaa tulevaisuudessa vaikuttaa paikalliseen kielenkäyttöön.

Nythän on niin, että Kulosaaren sillan yli ajettuaan itäänpäin on jo "Idässä". Herttoniemi, Itäkeskus, Roihuvuori, Myllypuro, Kontula, Vuosaari, Marjaniemi, Laajasalo, Vartiokylä ja Mellunmäki, ja miksi ei myös Jakomäki, kuuluvat mielestäni Itään. Kaapatun Sipoon alueen jälkeen tilanne on se, että Idän jälkeen on vieläkin itäisempiä alueita. Tuli mieleen, että saadaanko me tänne Helsinkiin sitten Lähi-itä ja Kauko-itä?!

Pientä taukoa pukannut

Vuoden 2008 eka merkintä, ja eletään jo toukokuun puolta väliä. Viime vuoden loppukin tuli aika nihkeesti kirjoitettua. Stoppi tulee väistämättä, kun tekee töitä ja ajattelee niitä vielä vapaallakin. Eihän se ole rentouttavaa.

Mut nyt on rentouduttu oikein olan takaa. Olen ajanut tänä vuonna vain 10 vuoroa, ja lopun ajan pitänyt omaa lomaa. Riistäytyi vähän käsistä tuo muutaman viikon loma. Tili tässä kyllä tyhjenee, kun ei työkkäristäkään voi korvauksia hakea, mutta kyllä kannattaa.

"Soittele, kun haluut lähteä töihin", yksikin isäntä muistaa aina muistuttaa jutellessamme. "No katellaan, jos maaliskuussa, huhtikuussa, vapun jälkeen, kun veneen olen saanut vesille". Mahtaako vielä mennä juhannuskin samaan syssyyn, pahoin pelkään.

En ole laiska, mutta elämän arvoni on vähän erilaiset kuin sankarityöntekijöiden.

PS. Poistin tämän www.blogilista.fi :stä vähän aikaa sitten. Turhaan roikkuu siellä, ja toisekseen en oikein tykkää siitä muutoksen muodosta mitä siellä on tapahtunut. En toki lakkauta tätä, jos vaikka joskus taas innostuisi kirjoittelemaan.