Iso perseenreikä

Yötolpalta erään ravintolan edestä auton takapenkille könysi neli – viisikymppinen pariskunta, etupenkille istui saman ikäinen välimerenmaalaisen näköinen mies. Tervehdin ja kysyin mihin ajetaan samalla jo lähtien liikkeelle. Etupenkin mies sanoi: ”Vantaalle Jokiniementielle.” Kysyin: ”Mihin numeroon?” Mies huusi niin kovaa kuin pystyi: ”SÄ OLET YKSI ISO PERSEENREIKÄ! Aja nyt sinne Jokiniementielle. Sillä ei ole väliä mihin kohtaan sä ajat. Aja nyt sinne Jokiniementielle!”

Silmät hämmästyksestä suurenneina ja yllättyneenä miehen aggressiivisesta purkauksesta sanoin silti ihan rauhallisesti: ”Jokiniementie on aika pitkä. Mihin kohtaan me ajetaan sitä?” ”Vittu sillä ei ole mitään väliä mihin kohtaan! Aja nyt vain sinne Jokiniemen tielle! Mä vihaan jo nyt tätä kyytiä, ja sua!”, mies huusi taas. Olin ajanut vasta muutaman korttelin eteenpäin, ja sanoin: ”Ei sun tarvii matkustaa tällä taksilla. Sä voit jäädä pois tässä”, pysäyttäen samalla kadun varteen. Mies oli jo puoliksi nousemassa autosta ulos, kun takapenkiltä kuului: ”Hei! Ei me haluta jäädä pois vielä tässä! Me halutaan mennä tällä taksilla! Se on numero kuusi.”

Mies saatiin houkuteltua takaisin taksiin, ja lähdettiin uudestaan liikkeelle. Naputtelin navigaattoriin Jokiniementien ja kuutosen. Navigaattori näytti kuutosen sijoittuvan Hakunilan päähän Jokiniementietä (vajaa kolme kilometriä pitkä). Aloin selittämään: ”Ilmeisesti me ajetaan Hakunilan päähän sitä tietä.” Mies keskeytti huutaen: ”Aja nyt vain sinne Jokiniementielle! Vittu sä olet huono asiakaspalvelija! Sä et tiedä yhtään mitään palvelusta! Sä olet saatanan huono asiakaspalvelija! Mä tiedän. Mä olen asiakaspalvelutehtävissä ja tiedän mitä palvelu on! Tämä ei ole sitä!”

Otin kuuromykkä –asenteen keskittyen vain ajamiseen. Takapenkin mies ihmetteli toisen miehen käytöstä. Ja selitti, että mä halusin vain turvallisuudentunteen vuoksi tietää mihin kohtaan ajetaan. Keskustelu rauhoittui ja hiljeni toviksi. Aikamme oltua hiljaa ajattelin, että nyt voisin ottaa asiaan toisenlaisen esimerkillisen lähestymistavan. Luulin miehen voivan jo keskustella asiallisesti.

”Jos asiakas pyytää ajamaan Mannerheimintielle, joka on vähän yli 5 kilometriä pitkä, niin mihin se viedään?, kysyin rauhallisesti mieheltä. ”Sillä ei ole mitään väliä mihin sä sen viet! Aja nyt sinne Jokiniementielle!”, mies huusi. Tämän jälkeen olimme kaikki täysin hiljaa.

Ajaessani moottoritien rampista kohti Hakunilaa mies sanoi: ”Ai sä otat tän pidemmän reitin.” Silloin tiesin valinneeni väärän pään Jokiniementiestä. Ajamalla Tikkurilan suuntaan olisi ilmeisesti osuttu oikeampaan.

Kaarreltuani Vanhan Lahdentien kautta keulan edessä oli Jokiniementie. Sanoin: ”Me ollaan nyt Jokiniementiellä.” Mies sanoi: ”Aja vasempaan.” Käännyin risteyksessä vasempaan, ja impulsiivisesti vedin tien sivuun pysäyttäen auton. ”Aja eteenpäin”, mies kehotti. ”En. Me ollaan nyt Jokiniementiellä. Ja tää matka päättyy nyt tähän”, sanoin. En ollenkaan ajatellut tekeväni näin, vaan tein sen aivan hetken mielijohteesta. Olihan tajuntaani iskostettu huutamalla ettei sillä ole mitään väliä mihin kohtaan, ja et mähän olen niin saatanan huono asiakaspalvelija.

Yllätyin ettei mies nostanut rähinää ja kieltäytynyt maksamasta kyytiä. Totesi vain takapenkkiläisille, että he jäävät siihen ja hän kyllä maksaa matkan. Toiset vastusteli, koska ei oltu vielä kuulemma perillä. Mies piti päänsä, maksoi matkan ja nousi kyydistä. Takapenkin pariskunta nousi myös pois kyydistä toivottaen hyvää illan jatkoa. Ennen kuin pariskunnan mies läimäytti oven kiinni, hän totesi oven raosta: ”Pässi mikä pässi!”

Ajoin pois paikalta. Vähän ajan päästä sain Lähitaksin kautta tiluksen ja jouduin tekemään täyskäännöksen ja ajamaan kolmikon ohi. Sillä he seisoi vieläkin. Siitä oli ainakin kilometrin matka mihinkään asumukseen sen tien varrella. Sai mitä tilasi.