Metsästystä

Takapenkillä istui vanhempi pariskunta. Miehen kanssa keskustelin rusakoista ja kaniineista, joita näkyi hyppelevän vähän siellä sun täällä matkan varrella.

Mies kertoi: ”Yli kolmekymmentä vuotta sitten, kun itse ajoin tuurauksia silloin tällöin, vähän joka taksitallissa roikkui rusakoita riippumassa. Ne työnsi niihin katajatikun läpi jotta niistä tulisi parempia. Niitä metsästettiin siten, että yksi ajoi ja toinen istui takapenkillä ampuen ilmakiväärillä avonaisesta ikkunasta.”

”Kerran yksi työkaveri kertoi, että oli saanut kyydin Kalastajatorpalta. Jotta pääsi rantatielle, niin täytyi ajaa pientä mutkittelevaa tietä. Hän ajoi sillä pätkällä fasaanin päälle. Ei voinut peruuttaa hakemaan sitä, kun muita autoja tuli perässä. Myöhemmin kahville mentyään tuli hänelle tuttu kuski sanomaan: ”Kiitos fasaanista.” Oli noukkinut fasaanin takakonttiinsa. Fasaanistahan saa hyvän paistin.”

Ei taida enää olla riistankäsittelytaidot samaa tasoa taksimiehillä kuin ennen vanhaan. Nykyään kun on totuttu hakea liha kaupan kylmätiskiltä muovirasiassa suojakaasupakattuna tai pakasteena.

0 kommentoinut.: