Pyörätuolimies

Kurvasin kiinni menneen lähiökuppilan eteen, jossa toinen taksi lastasi jo asiakkaitaan sisään. Pihalla odotti pyörätuolimies ja nainen. Miehen avustin etupenkille ja pyörän nostin takakonttiin, ja nainen meni itse takaistuimelle. Kone käynnissä ja pakki päällä, kaikki valmiina lähtöön, kun mies alkaa kopeloida reisitaskujaan ja kyselemään lompakkonsa perään. Sitä ei löydy, kuten ei löydy takkia eikä reppuakaan vaikka sen kolmatta kertaa katsotaan lattiat, penkit ja takakontti.

Nainen käy koputtamassa baarin ovea, ja minä käyn koputtamassa baarin ovea. Kiinni on ja pysyy. Miehen omaisuus oli ehkä jäänyt sinne. Tässä vaiheessa nainen tekee oman ratkaisunsa poistumalla paikalta kiertäen neljänneksen ostoskeskuksesta ja ilmestyen eräälle nurkalle odottamaan tilaamaansa uutta taksia.

Nainen oli vain yhden illan tuttu, eikä sen vuoksi ollut ilmeisesti halukas selvittämään tilannetta. Joten takiton, puheliton, rahaton, avaimeton ja jo autossa istuva kännissä oleva pyörätuolimies jäi mun ongelmaksi. Taas tarkistettiin auto, etten vain ollut piilottanut miehen tavaroita jonnekin, ja baarin oveakin kävin kolkuttamassa.

Sovittiin, että mies maksaa matkan seuraavana päivänä tilille. Matkalla lainasin puhelinta, jotta hän voi soittaa. Huoltoliikkeen numeroa ei löytynyt numerotiedustelusta. Enkä ihmettele sitä, koska miehen antamat tiedot olivat lievästi sanoen kummallisia. Jälleen olisi pitänyt kääntyä takaisin baarille etsimään tavaroita.

Perillä katsoin kerrostalon ulko-ovesta huoltoliikkeen päivystyksen numeron. Lupasivat miehelle tulevansa 20 minuutissa. Ajattelin, etten niin kauan jää kyllä odottamaan, koska mies kykeni avaamaan koodilla rapun oven ja odottamaan lämpimässä rapussa huoltomiestä. Ehtisin vielä heittämään keikan tai kaksi ennen vuoron loppua. Sovittiin matkan hinta ja vaihdettiin tili- ja muut tiedot.

Siirsin miehen autosta rappuun ja olin lähtemässä pois, kun mies sanoi että voisin yrittää päästä sisälle parvekkeen kautta. Täh?! Katselin toisessa kerroksessa olevaa ulkonevaa parveketta ja ihmettelin miten sinne pääsisin. Se oli väärä parveke. Ihan maan tasalla oli miehen lasitettu parveke, jonka toinen ovi olisi kuulemma auki.

Siirtelin ulkopuolelta parvekkeen laseja ja sain aukon parvekkeella olevan tuolin kohdalle. Nostin tuolin ulkopuolelle, kiipesin sille ja kapusin parvekkeelle. Parvekkeen ovista ulompi oli auki, mutta sisempää ovea ei saanut mitenkään auki. Ja ei kun sama operaatio tuolin ja parvekkeen lasien kanssa, jotta pääsin pois. Jos naapuritaloissa oli joku viiden aikaan aamukahvilla ja katseli ulos ikkunasta, niin mahtoi vähän ihmetellä näkemäänsä. Kävin kertomassa miehelle, että ei auta muuta kuin odottaa oven avaajaa.

Mies kysyi jotain. En ollut varma kuulemastani, ja pyysin sanomaan sen uudestaan. ”Kohta kun sun vuoro on loppu, niin voisitko sä tulla mun viereen nukkumaan?” En, niin avulias ja asiakaspalveluhenkinen en minäkään ole. Huoltomies avainnipun kanssa tulikin siinä samassa, ja pääsin lähtemään.
Ja maksun tililleni sain parin päivän päästä.

Taksikuskin sääennustus tulevalle kesälle

Toukokuussa on kaunista. Aurinko paistaa, vaikka välillä sataa vettä. Siellä missä ei sada on kuivaa. Merivesi on vielä pirun kylmää.

Kesäkuussa paistaa aurinko, sataa, tuulee ja merivesi on kylmää. Sateella on pilvistä.

Heinäkuussa merivesi on lämpimämpää kuin kesäkuussa. Aurinko paistaa. Tuulisilla paikoilla tuulee. Toisinaan sataa vettä ja on märkää. Saattaa jopa ukkostaa, ja silloin esiintyy ukkospilviä ja tuulee rajummin.

Elokuussa merivesi on lämpimimmillään, voi käydä heittämässä talviturkin veteen. Hetken siellä liottua sen voi onkia ylös niin se on taas puhdas käytettäväksi ensi talvena. Ukkosia ja vesikuuroja tavataan paikoittain. Välillä paistaa aurinko. Välillä on kuuma ja välillä vähemmän kuuma. Tuulee ja toisinaan on ihan tyyntä.

Päivälämpötilat ovat plussan puolella.

Yleensä ottaen yöt ovat kylmempiä kuin päivät.
Koko ennustuskauden aikana aamuöisin alavilla mailla on hallan vaara.
Siitepölyä lentelee koko kesän tukkien nokat allergisimmilta.

Kortin poisotto

Tuossa edellisessä ”Hauska sattuma” kerroin, että tapanani oli lukea nimet maksukorteista VASTA vedettyäni kortin kortinlukulaitteen läpi. Sen jälkeen osa maksuista on mahdotonta heti peruuttaa, jos siihen on jokin tarve.

Tässä pari viikonloppua sitten tuli sellainen tarve. Kyydissä oli neljä yön mustaa Timoa. Olin tarkastanut ennen matkan alkua, että maksuväline löytyy. Joskus sattunut ettei ole löytynyt mitään maksuvälinettä näiltä Timoilta, ja on otettu jalat alle. Edessä istuva vilautti pankkikorttia. Selvä. Se riitti, että lähdin kuskaamaan heitä keskustaan.

Perillä sain pankkikortin edessä istuvalta. Vetäisin sen kortinlukijasta läpi. Odottaessani kuitin tulostusta luin nimen. Kortissa oli suomalaisen naisen ihka suomalainen nimi. Ja kukaan kyydissä oleva ei näyttänyt suomalaiselta naiselta. Ja tuskin edessä istuva oli tehnyt niin radikaalia muutosta, että oli vaihtanut sukupuolta ja nimeä.

Sitten käytiin suurin piirtein seuraavanlainen keskustelu.
Minä: ”Tää ei ole sun kortti.”
Mies: ”Se on mun vaimon kortti.”
Minä: ”Joo, mut sä et saa käyttää sitä. Se on henkilökohtainen.”
Mies: ”Mut mä olen käyttänyt sitä ennenkin. Ja se on käynyt. Voin mä mennä automaatillekin nostaa rahaa, jos se ei tässä käy.”
Minä: ”Et voi, koska sä et saa käyttää tätä.”
Mies: ”Se on mun vaimon kortti, ja meillä on tapaaminen täällä.”
Minä: ”Soita sille vaimollesi, ja pyydä sen tulee tänne.”
Mies: ”Ei se käy, koska sillä on puheaika loppu.”
Minä: ”Jaa. No. Mut mä otan tän kortin sulta pois, koska se ei ole sun kortti.”

Mies katsoi naama kurtussa mua, ja oli hiljaa. Takana olijat puhuivat omaa kieltään. Tuli hiljainen hetki. En tiennyt miten toimia. Maksu oli mennyt pankkikortilta, vaikkakin väärältä mun mielestä. Vielä muutama inttäminen ja miehet päättivät nousta kyydistä. Itse jäin ihmettelemään tapahtunutta. Tuli täysin selväksi itselleni, ettei mulla ole toimintatapaa tällaiseen tilanteeseen. Tiedän vain ohjeen, ota kortti pois, jos sitä käytetään väärin. Pitäisikö tehdä jotain muuta?

Jälkeenpäin mietin olisiko pitänyt jotenkin jekuttaa, että olisin saanut henkilötiedot ja jonkin muun maksun. Vai olisiko pitänyt yrittää kutsua poliisi paikalle? Vai mitä olisi pitänyt tehdä? Mitkä ovat pankkien ohjeet näihin tilanteisiin?


Lainaus S-pankin Yleisistä korttiehdoista: "Kortinhaltija ei kuitenkaan vastaa kortin oikeudettomasta käytöstä edellä mainituissa tapauksissa, jos myyjä tai palveluksen suorittaja taikka se, joka näiden edustajana on ottanut vastaan kortin, ei ole riittävän huolellisesti varmistanut haltijan oikeutta käyttää korttia". Mikä on riittävän huolellisesti?

Vein pois ottamani kortin pankkiin. Siellä tehtiin selvitys tapahtumasta. En kysynyt virkailijalta toimintaohjeita kortin pois ottoon, koska hän joutui jo selvityksen tekemiseen hakemaan apua. Pankki maksoi parin viikon kuluttua tililleni poisottopalkkiona 150 €.


Olen kerran aikaisemmin ottanut pois kortin, koska maksulaitteeseen tuli ohje, että ota visakortti pois, jos mahdollista. Silloinen kortinkäyttäjä oli kortinhaltija, mutta ilmeisesti holtiton sellainen. Joten pankki halusi kortin pois. Otin sen pois. Sain rahastettua alle 10 €:n kyytimaksusta osan käteisenä. Kortin vein pankkiin. Sain poisottopalkkiona 150 €. Summa näkyy veroilmoituksessa bruttotulona, eli se ei ole puhtaana käteen palkkio.

Pakko myöntää, että on tosi vaikea muuttaa omia toimintatapoja. Monesti tulee edelleen vetäistyä kortti ensin lukijasta ja sitten vasta luettua nimi. Ei-suomalaisten nimien kanssa täytyisi aina pyytää henkilötiedot, jotta voi olla varma kortin oikeasta omistajasta.

Tiedän erään huoltamotyöntekijän ottaneen useinkin kortteja pois uussuomalaisilta, jotka yrittävät maksaa kaverinsa kortilla. Jos he eivät ole pystyneet esittämään henkilötodistuksen avulla olevansa kortinomistaja, niin kortti on otettu pois.

Eikä korttien väärinkäyttöongelma tule poistumaan vaikka tulee sirukortit ja pin -koodit. Kortti voi olla varastettu, ja sitten selitellään, ettei muka muisteta pin -koodia, ja muuta maksutapaa ei ole. Tai holtiton käyttäjä on antanut korttinsa tiedot kaverilleen kännissä tai muuten ajattelemattomuuttaan.

Monikaan ei tiedä, että "maksunsaajalla on oikeus tarkastaa kortinhaltijan henkilöllisyys ja merkitä kortinhaltijan henkilötunnuksen loppuosa maksutositteeseen" ( lainaus S-pankin Yleisistä korttiehdoista). Eikä tässä ole mitään eurorajaa. Vaikka maksu olisi 3,40 €, niin voin pyytää henkilötodistuksen nähtäväkseni.

Joskus tulee tilanteita, jolloin pyydän henkilötodistuksen. Toiset pitävät sitä merkkinä epäluottamuksesta ja henkilökohtaisena loukkauksena, jolloin nousee pienoinen kalabaliikki. Ja siinä sitä taas ollaan, huono asiakaspalvelija kun epäillään ja ei luoteta.

Hauska sattuma

Vuoron ensimmäinen asiakas ojensi pankkikorttinsa. Vilkaisin kortin taakse missä kohtaa magneettinauha oli, ja vetäisin kortin kortinlukijan hahlosta läpi. PIIIP. Laitteen ihmetellessä hetken luin kortista asiakkaan nimen, Lasse Lehtinen. Ei ollut se TV:stä tuttu Lasse Lehtinen kyydissä.

Vuoron viimeinen asiakas ojensi pankkikorttinsa. Vilkaisin kortin taakse missä kohtaa magneettinauha on, ja vetäisin sen kortinlukijan hahlosta läpi. PIIIP. Laitteen ihmetellessä hetken luin kortista asiakkaan nimen, Lasse Lehtinen. Aivan erinäköinen kuin päivän ensimmäinen Lasse Lehtinen, mutta ei ollut vieläkään se TV:stä tuttu Lasse Lehtinen kyydissä.

Hauska sattuma aloittaa vuoro ja lopettaa vuoro Lasse Lehtinen kyydissä.

Pää orapihlaja-aidan takana

Pysähdyin tolpalle 83 Pohjois-Haagan Thalianaukiolle tässä pari viikkoa sitten. Oli ihan mukavan vilkas viikonloppuyö menossa. Ajattelin, että kokeilen jos saisin tilauksen, ettei tarvitsisi ajaa keskustaan jonosta hakemaan. Katselin ympärille, hiljaista oli.

Etuoikealla huomasin miehen tupakalla pensasaidan vieressä samalla katsoen kohti taksiani. Ajattelin, että toi mahtaa kohta kävellä tänne ja ottaa taksin. Näpyttelin dataa ja vaihtelin radiokanavia ajankulukseni. Vilkuilin aina välillä miehen suuntaan. Orapihlaja-aidan takaa ei näkynyt enää kuin miehen pää, joka tuijotti suuntaani. Puuhailin omiani. Vilkuilin uudestaan etuoikealle. Siellä se oli ja tuijotti.

Jotenkin tuli hölmö olo. Päätin, että taitaa olla paras liikauttaa itseään keskustan suuntaan, kun data ei kerran anna keikkaa lyhyellä odotuksella. Käynnistin auton, ajoin vähän eteenpäin ja käänsin auton vasempaan vilkaisten samalla oikeaan, ettei sieltä tule ketään. Samalla mies kääntyi suuntaani orapihlaja-aidan vieressä, vyö roikkui sivulla ja housut oli auki edestä. Mies työnsi keskivartaloa eteenpäin, jotta näkisin miten hän veti käteen.

Ensi reaktioni oli pään pyöritystä. Ei saatana! Ei voi olla totta! Sitten nauratti. Itsensäpaljastaja vetää käteen aidan takana katsellen taksikuskia. Mutta totta se oli. Niillehän riittää, kun joku näkee. Harmi sen kannalta, että lähdin kesken kaiken pois paikalta.

Talojen numerointi




Kaupunkitaksina en voi kuin vain ihmetellä, että miten maaseudulla on ennen, ja tänäkin päivänä, löydetty tilausosoitteeseen. Luulisi ettei täällä kaupungissa olisi mitään ongelmia, tienristeyksissä on kadunnimet ja taloissa numerot.

Nyrkkisääntönä neuvottiin aikaisemmin, että Helsingissä vasemmalla puolella ovat parilliset ja oikealla puolella parittomat talot. Numerot suurenevat etelästä pohjoiseen ja idästä länteen. Kujalla numerointi alkaa siitä päästä miltä kujalle käännytään ja loppuu siellä umpikujan päässä.

Vaan kun tätä nyrkkisääntöä ei ole taidettu takoa kaista-, katu- ja asemakaavasuunnittelijoiden...vai mitä ne nyt onkaan... päähän. Tulos on sitten sen mukainen.

Suunnittelijoiden ”helmenä” voidaan pitää Vuosaarta. Koko Vuosaaren halki kulkee Kallvikintie (numerointi etelästä pohjoiseen), joka on pitkä tie. Jos haluaa ajaa sen päästä päähän, niin sepä ei onnistukaan. Keskikohdalta Kallvikintie katkeaa ja muuttuu yhtäkkiä Kallahdenraitiksi (numerointi pohjoisesta etelään), jonka loputtua on ajettava pätkä itään päin Leikosaarentietä (numerointi lännestä itään), ja käännyttävä Kaivonkatsojantielle (numerointi pohjoisesta etelään), jonka suorana jatkeena loppuosa Kallvikintietä on.

Kallvikintieltä lähtee länteen päin Lokitie (numerointi idästä länteen) ja samasta risteyksestä itään päin Vuosaarentie (numerointi lännestä itään)

Kallvikintiestä lähtee yksittäisiä teitä, jotka päättyvät tien päässä, kuten Kivisaarentien (numerointi idästä länteen) ja Satamasaarentie (numerointi lännestä itään). Molemmat tiet ovat Kallvikintien itäpuolella, joten ei voi kuin ihmetellä mitä varten ne on numeroitu päinvastaisesti?

Lisäksi uudelta Vuosaaren Aurinkolahden alueelta löytyy talo mikä ei ole tien tai kadun varressa ollenkaan, vaan talon pihalle ajetaan kävelytietä pitkin.

No. Eipä siinä mitään.

Jos löytää kadun niin luulisi, että sitten on helppo katsoa vain talojen numeroista mistä se asiakas haetaan. Vaan taas ovat suunnittelijat keksineet uuden ”arvaa missä” – tehtävän taksikuskeille, palomiehille, ambulanssikuskeille, kuljetusyhtiöiden tavaraläheteille ja sukulaisille. Äkkipysähdys saattaa nimittäin tulla yllättäen keskellä tietä olevien pylväiden tai betoniporsaiden katkaistessa etenemisen. Tätä ei tapahdu yhdessä tai kahdessa paikassa vaan monessa. Kerran kiersin neljäsosa Kauniaista, jotta pääsin pylväiden toisella puolella jatkuvalle tieosuudelle. Ja kyllä sapetti.

Luulisi ettei numerointi ole vaikeeta, vaan on se, jos on lohkottu tai rakennettu monta taloa samalle tontille.


Kerran sain Konalassa tilauksen: ”osoite 4” (Yrityksen nimi). Menin paikalle. Löysin talon jossa oli raput 4a ja 4b. Odottelin aikani talon edustalla, eikä ketään näyttänyt tulevan. Tutkin tilausta uudestaan kiinnittäen paremmin huomiota yhtiön nimeen. Ajoin talon ohi 6:n luo löytämättä merkkiäkään yhtiöstä. Tein u-käännöksen ajaen talon (4a, 4b) ohi ja huomasin pienen kuusikon läpimenevän hiekkatien reunassa vanerikyltin, jossa luki yhtiön nimi. Taloa ei näkynyt tielle. Sieltä hiekkatien päästä se 4 löytyi. Ja asiakas.

Täydennysrakentaminen tuo omat ”arvaa missä” – pähkinät. Paloheinässä on eräässä osoitteessa talot numeroitu 8a, 8, 8b. Toisinaan ei lohkotun tontin kaikki talot näy kadulle. Silloin pitää tavata postilaatikkojen 2 – 3 cm korkuisista numeroista, että kapean pihatien päässä on b ja c talot.

Paras tapa numeroida talo on numeroitu kuutiolamppu, jonka sisällä PALAA valo. Niin ja tietysti, jos talo sijaitsee pitkän pihatien päässä, siten ettei taloa tai numeroa näe tielle, niin pihatien alussa täytyy olla kyltti, jossa on talon yksilöity osoite.

Vesisateisena synkkänä syysyönä on vaikea erottaa hopeisen postilaatikon kyljestä mustat numero tai talon päätyyn vasaroitu messingin värinen numero. Se on ihan turha alkaa omakotitalon omistajan vittuilemaan taksiin istumisen jälkeen: ”Etkö löytänyt, kun ajoit ohi!” Vika ei ole meissä vaan huonoissa merkinnöissä.

Ja köynnöskasvit kannattaa raivata numeron ympäriltä pois. Vartiokylässä useamman rivitalon yhtiön numerolamppu on köynnöskasvien peitossa niin, ettei sitä näe kuin vasta tehtyä u-käännöksen kadun päässä, jolloin sen huomaa pilkistävän köynnöksen keskeltä. Numeron näkee vasta kun ajaa pihatietä vähän matkaa katsomaan mikä numero siinä on.

Eivät ”arvaa missä” – pähkinät tähän lopu. Suuret taloyhtiöt ovat haasteellisia.



Nouto-osoitteeksi oli ilmoitettu tilauksessa Siilitie 11 b, siinä sitä oli taksikuskille ihmettelemistä. Onko se talo 11b:n joku porras vai talon 11a b-porras.

Jakomäentie 6 on kanssa kiva osoite. Taloja on 9 (6a, 6b, 6c, 6d, 6e, 6f, 6g, 6h, 6i), joissa on monta porrasta. Luulisi, että näihin kaikkiin taloihin ajettaisiin Jakomäentien kautta. Niin ajettiinkin ennen suurremonttia. Remontin yhteydessä pihapiirit pistettiin uuteen uskoon ja keskelle aluetta sijoitetuilla porteilla estettiin alueen läpiajo. Taloihin 6a, 6b, 6c ajetaan Jakomäentien kautta, ja ehkä 6d:n. Varmana tietona muistan, että taloon 6g ajetaan toiselta puolelta Jakomäkeä Somerikkotien ja Kankareentien kautta. Jos tilaus tulee 6e, 6f, 6h ja 6i taloon, niin joudun ensin ajamaan Jakomäentie 6 kohdan parkkipaikalle katsomaan opastaulusta minkä kautta näihin taloihin ajetaan, ja sitten hyvässä lykyssä kierrän toiselle puolen Jakomäkeä päästäkseni haluamaan taloon.

Ei pitäisi valittaa. Japanilaiset osoitteet ne vasta ihmeellisiä ovat.

Rattijuopot

Lastasin auton tavaratilaan kitaran ja muuta kamaa aamulla viiden aikaan. Nuori nainen istui takapenkille. Päästiin liikkeelle, ja nainen avautui: ”Mä menetin kortin.” ”Aijaa?” tuumasin.

Nainen kertoi: ”Mä olin ottanut vain kaksi siideriä ja kaksi paukkua, ja ajoin vain 15 minuutin matkan.” Kysyin ihmetellen: ”Kaksi siideriä ja kaksi paukkua? Mistä sä lähdit? Ja minne sä ajoit?”

Nainen sanoi: ”Ihan keskeltä keskustaa ja Herttoniemenrantaan olin viemässä kavereita. Kaikki meni ihan hyvin. Mä ajoin varovasti ja nopeusrajoitusten mukaan, mut pikkasen ennen Herttoniemen ramppia mä vähän kiilasin yhtä autoa. Ja se sattui olemaan poliisiauto. No ne tietysti pysäytti, ja puhallutti. Mittari näytti yli yhden. Mä jouduin menemään niiden mukaan, ja puhaltaa tarkkuusmittariin. Naispoliisi sanoi, että se meni paremmalle puolelle. Mittari näytti 1,62 promillea. Toivottavasti multa ei mene kortti koko vuodeksi. Se vaikeuttaisi mun töitä, koska mä joudun ajamaan aika paljon töiden takia.”

En voinut muuta, kuin kommentoida rohkaisevasti: ”Sulla oli onni matkassa, ettei käynyt pahemmin.” Johon nainen tuumaili: ”Niin oli. Mut ei sille nyt voi enää mitään. Sen kanssa on nyt vaan elettävä.”

Jokunen kuukausi sitten kyytiini nousi kaksi humalassa olevaa nuorta miestä. Etupenkillä istuva oli puhelias.

”Me käytetään aina taksia, kun ollaan otettu. Se on helppoa ja turvallista. Me ei haluta riskeerata ajamalla omalla autolla. Me ollaan molemmat rakennuksilla töissä. Siellä tapaa kaikenlaisia ihmisiä ja kuulee monenlaisia juttuja. Mitä kellekin oli tapahtunut.

Yhdestä kaverista kerrottiin, että se ajoi kännissä ulos tieltä niin, että kyydissä olleista kaksi kuoli. Kolmas loukkaantui niin vakavasti, että joutuu viettämään loppuelämänsä rullatuolissa. Kuski oli myös loukkaantunut, mut ei niin pahasti. Se parani fyysisesti, mut se ei kestänyt syyllisyyttään. Se meni ja teki itsemurhan.

Me ei haluta tollasta kohtaloa. Siksi me otetaan aina taksi, kun lähdetään viihteelle.”