Pitkä taksimatka

”Pisin taksimatka minkä mä olen tehnyt, oli kun lähdettiin Helsingistä ja mentiin lautalla yli Tukholmaan”, aloitti kertomuksensa kyytiin istahtanut energinen eläkeläismies, ”josta ajettiin Örebron kautta Osloon. Sieltä me ajettiin Lillehammeriin. Tämä oli siis vuotta ennen kuin siellä oli olympialaiset. Lillehammerista me ajettiin Trondheimiin, ja sieltä tultiin Sundsvallin kautta takaisin Tukholmaan ja lautalla yli.” Olin pelkkänä korvana vuolaan puhetulvan täyttäessä auton.

”Kuka tuollaisen matkan maksoi?” ehdin kysyä puhetulvan välissä olleen millisekunnin tauon aikana.
”Valtio maksoi”, sanoi mies ja jatkoi, ”ensin oli tarkoitus lentää paikasta toiseen, mutta sitten keksittiin että otetaan taksi ja ajetaan sillä paikasta toiseen. Se maksaisi ihan saman verran kuin lentäminen paikasta toiseen. Meillä oli 8+1 tilataksi. Tämä oli niitä matkoja, kun voitiin sanoa töissä toisille: ”Olipa mukava reissu, kunpa olisitte voineet olla mukana”. Ja toiset sanoivat siihen sitten: ”Olisipa voitu olla mukana, olisi varmaan ollut mukavaa”. Miehen kertoessa lisää yksityiskohtia odottelin itse valojen vaihtumista ja katselin valmiiksi reittiä tietyömaan ohitse.

”Reissu kesti pari viikkoa. Perhe tuli siitä kateelliseksi. Piti sitten tehdä heidän kanssa maailman ympäri matka. Lennettiin ensin Pekingiin, ja sieltä Singaporeen. Seuraavaksi mentiin Uuteen-Seelantiin, jossa oltiin talvi. Meillä täällä oli talvi vasta alkamassa, kun siellä vastaavasti oli kevätkesä. Eli oltiin siellä paikallinen kesä. Sieltä jatkettiin lentokoneella Havaijille, jossa tehtiin vain pysähdys matkalla Los Angelesiin. Sieltä mentiin rannikkoa ylös Kanadan puolelle, ja tultiin Kanadan halki toiselle puolelle mannerta. Siinä vaiheessa lapset sanoivat, menkää kotia, me ollaan nähty teitä nyt tarpeeksi, ja kuultu riittävästi isän huonoa englantia.”

Kerrottuaan lisää lapsistaan mies jatkoi: ”Kävin juuri tapaamassa tuolla matkalla tapaamaamme amerikkalaispariskuntaa, jotka olivat käymässä 5 tuntia Suomessa, Itämerenristeilyllä. He opettivat, ettei pidä kerätä liikaa elämyksiä eikä tavaraa. Molemmista tulee ähky. Tärkeintä on luoda lukuisia hyviä ihmissuhteita ja pitää niistä huolta.”

Tämä taksimatka oli vain kolmen kilometrin pituinen, mutta senkin aikana ehti tehdä kierroksen Skandinaviassa ja matkustaa maailman ympäri, kun oli kunnon moottoriturpa kyydissä.

0 kommentoinut.: